"Meillä on monta työehtosopimusneuvottelut tällä hetkellä käynnissä käytännössä kaikkien isoimpien henkilöstöryhmien kanssa. SLL:n ja Paltan väliset neuvottelut ovat pitkittyneet erittäin paljon mielestäni. Toivon, että siellä löydetään hiljalleen jo ratkaisu, että asiassa päästään eteepäin", sanoi Finnairin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto yhtiön tulosjulkaisun yhteydessä 13. helmikuuta 2025. Finnairin mukaan työtaistelutoimet heikensivät Finnairin vertailukelpoista liiketulosta marras–joulukuussa 2024 noin viidellä miljoonalla eurolla. Suomen Liikennelentäjäliiton työtaistelutoimet johtivat Finnairin mukaan noin 300 lennon perumiseen kahdelta joulukuun päivältä ja yli 200 lennon perumiseen muilta marras–joulukuun päiviltä. Vaikutukset ylsivät yli 60 000 asiakkaan matkoihin. Työtaistelutoimet ovat jatkuneet edelleen ja vaikutukset yltävät jo myös tammi- ja helmikuulle 2025. Finnairin toimitusjohtaja totesi tulosjulkistuksessa lentoja perutun työtaistelutoimien seurauksena jo noin 800 ja vaikutukset koskevat noin 100 000 matkustajaa. "Valitettavaa, että asiakkaat joutuvat kärsimään ja uhraamaan omaa aikaa uudelleenreititysten takia. Toivon, että tilanne voidaan ratkaista siten, että se on kestävä", totesi Kuusisto. Finnairin koko vuoden 2024 asiakastyytyväisyys oli nettosuositteluindeksillä (NPS) mitattuna 37. Finnairin mukaan sitä heikensivät lentäjien työtaistelutoimet ja muut liikenteen häiriötilanteet vuoden viimeisellä neljänneksellä. Edellisvuoden osalta osalta NPS oli kuitenkin heikompi eli 35. Vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä nettosuositteluindeksi oli 33, kun vertailukaudella eli vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä se oli 32. Tuolloisessa tulostiedotteessa sen kerrottiin olevan kansainvälisesti hyvä taso. Vuonna 2022 koko vuoden nettosuositteluindeksi oli 40 ja vuonna 2021 koko vuoden nettosuositteluindeksi oli 38. "Voitte olla varmoja, että teemme Finnairilla kaikkemme, jotta vaikutukset ja häiriöt jäisivät mahdollisimman vähäisiksi", sanoi Kuusisto. Finnair kertoo investoivansa häiriötilanteiden tehokkaaseen hoitamiseen, jotta se voi minimoida niiden vaikutukset asiakkaisiinsa ja tarjota heille laadukasta ja nopeaa palvelua myös poikkeustilanteissa. Finnair on mm. vuokrannut käyttöönsä kolme kapearunkokonetta, jotka lentävät yhtiön Euroopan-reittiverkostossa. "Hiljattain Palta ja Finnair olisivat hyväksyneet valtakunnasovittelijan kolmannen sovintehdotuksen. Valitettavasta Suomen Liikennelentäjäliitto hylkäsi esityksen. Neuvottelut jatkuvat. Toivon todella, että löytyisi ratkaisun halua ja katsetta eteenpäin miten rakennetaan kestävä polku myös tämän sopimuksen osalta meidän tulevaisuutta silmällä pitäen", sanoi Kuusisto. "Toivon ettei vastaavankaltaisia häiriötilanteita jatkossa nähdä", päätti Kuusisto. Lue myös:
|
|||