Lennon odotettiin saapuvan Muscatiin noin kello 10.25 paikallista aikaa. Lento eteni nopeammin ja laskeutui Muscatiin noin kello 10.00 paikallista aikaa. Tämän jälkeen edessä on koneen tankkaus ja kääntötoimet sekä matkustajien kyytiin ottaminen. Suomeen ylimääräisen lennon odotetaan palaavan tiistai-iltana noin kello 20.15. Tälle ensimmäiselle ylimääräiselle lennolle mahtuu noin 300 Finnairin asiakasta, joiden Dubai-Helsinki-lento on peruttu ajanjaksolta 28.2.-9.3.2026. Kaikkiaan Finnairilla on Dubaissa noin 1200 asiakasta. Osa heistä on voinut kotiutua jo muita reittejä pitkin. Ensimmäiselle lennolle Finnair ottaa erityisen haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt kuten lapset, avustettavat henkilöt ja vanhukset. Heidän jälkeensä asiakkaita otetaan lennolle alkuperäisen paluulennon mukaisessa aikajärjestyksessä. Asiakkaiden tulee itse varmistaa, että he täyttävät Omanin maahantulovaatimukset. Tukea asiassa voi saada oman maan suurlähetystöstä. Lisälennot Finnair toteuttaa erikoisjärjestelyin, eikä palvelukonsepti vastaa yhtiön normaalia palvelukonseptia. Asiakkaiden tulee huomioda, ettei Finnair pysty vahvistamaan ennakkoon tilattuja lisäpalveluja, kuten aterioita tai lemmikkieläimen kuljetusta. Finnair on suunnitellut lisää ylimääräisiä lentoja kotiuttaakseen asiakkaansa ja kertoo niistä suoraan asiakkaille, kun lentojen aikataulut täsmentyvät. Finnair ei normaalisi lennä Omaniin, joten operaatiot Muscatiin ovat vaatineet erityistoimia lentojen mahdollistamiseksi. Suomen ulkoministeriön järjjestämällä kotiutuslennolla Muscatista Suomeen saapui 8. maaliskuuta noin 160 matkustajaa. Kyseisen lennon operoi DAT Airbus A320-koneella. Päivitys kello 07.54: Lisätty tieto koneen saapumisesta Muscatiin. Lue myös:
|
|||




