Lentoposti tutustui Berliinin uuteen lentokenttään vain pari viikkoa ennen odotettuja avajaisia huhtikuussa 2012. Pian tämän jälkeen ilmoitettiin ongelmista, jotka ovat viivästyttäneet lentokentän avaamista vuosilla. Lentokentän rakennustyöt alkoivat jo vuonna 2006 ja avajaisten odotettiin tapahtuvan aluperin jo vuonna 2011.
Berliinin lentokenttäyhtiön toimitusjohtaja Engelbert Lütke Daldrup ilmoitti perjantaina 29. marraskuuta 2019, että pahasti viivästynyt lentokenttä avataan vihdoin vahvistetulla päivämäärällä. Lentokentän odotetaan siis avautuvan yhdeksän vuotta myöhässä 14 vuotta rakentamisen aloittamisesta ja noin kuusi miljardia euroa maksaneena. Lentokenttä avataan kolmessa vaiheessa 31.10.2020 alkaen. Toisen vaiheen aloittaa liikenteen siirto Berliinin Tegelin lentokentältä 4.11.2020 Brandenburgin eteläiselle kiitotielle.
Lentoliikenteen siirtoa ei tehdä siis yhdessä vaiheessa eikä yhdessä yössä. Tegelissä on nimittäin nykyään jo 23 miljoonaa vuosittaista matkustajaa. Vuoden 2012 lukujen mukaan Brandenburg oli suunniteltu 27 miljoonalla vuosittaiselle matkustajalle.
Ensimmäisenä Brandenburgiin laskeutuu nykyisin Schönefeldissä operoivan Easyjetin lento. Alkuperäisissä avajaisissa tämä kunnia oli annettu Air Berlinille, joka päätyi konkurssiin vuonna 2017. Yhtiön piti laajentaa toimintaansa merkittävästi juuri Brandenburgista. Easyjetin jälkeen Brandenburgiin siirtyvät vaiheittain muut lentoyhtiöt.
Lue myös:
|
|||