Lähes 2500 matkustajaa on käyttänyt ulkoministeriön ja Finnairin yhteisiä kotiutuslentoja

A321ER_10Ulkoministeriö ja Finnair ovat yhteistyössä järjestäneet jo 12 kotiutuslentoa ja niitä ovat hyödyntäneet jo lähes 2500 matkustajaa. Kyseessä ovat kaupalliset lennot joista peritään maksu, mutta ulkoministeriö tukee operaatiota.

Valtioneuvosto varasi maaliskuussa 2020 enintään neljän miljoonan euron määrärahan, jolla tuetaan kotiutuslentoja maailmalta Suomeen. Lentojen toteuttamisessa on huomioitu kohteet, joista matkailijoiden ei enää ole ollut mahdollista palata Suomeen kaupallisilla yhteyksillä.

Tähän mennessä ulkoministeriö ja Finnair ovat siis toteuttaneet kaikkiaan 12 tällaista kotiutuslentoa. Yhteistyötä näiden erilaisten lisälentojen osalta on tehty tiiviisti  myös muiden Pohjoismaiden sekä Baltian maiden ja muiden EU-maiden kanssa. 

Kotituslennoilla on tähän mennessä matkustanut 2486 ihmistä ja määrästä noin puolet on ollut suomalaismatkustajia. Lentojen kohteet ovat olleet Pafos, Funchal, Faro, Malaga, Alicante, Havanna, Goa, Delhi, Dubai ja Bangkok. Näistä Malagaan ja Delhiin on tähän mennessä lennetty kahdesti.

Ensimmäiset ulkoministeriön ja Finnairin yhdessä järjestämät kotiutuslennot toteutettiin 27. maaliskuuta 2020. Finnair oli jo ennen tätä pyrkinyt kuljettamaan matkustajansa takaisin koteihinsa ennen laajamittaista lentojen keskeyttämistä.

Erityisesti kaukolentojen osalta apua on pyritty tarjoamaan muiden Pohjoismaiden ja EU-maiden kansalaisille. Kotiutuslennoille on lisäksi suunniteltu aikataulu, joka mahdollistaa jatkolennot Finnairin verkostoon. Ulkoministeriön mukaan satoja suomalaisia matkailijoita on päässyt vastavuoroisesti palaamaan Eurooppaan eri EU- ja Pohjoismaiden kotiutuslennoilla.

Lentolippujen hinnat ovat vaihdelleet noin 230 eurosta aina 600 euroon. Joillakin lennoilla matkustajatäyttöaste on ollut erittäin korkea, jolloin valtiolle ei ole tullut kustannuksia lennon järjestämisestä.

Kaukolentojen eli Havannan ja Bangkokin osalta kustannuksiin on haettu osarahoitusta EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta. Sen avulla toteutettiin EU-kansalaisten kotiutuslentoja Kiinasta jo tammikuussa 2020

Ulkoministeriö kertoo kotituslentojen kokonaiskustannukset myöhemmin tällaisen lentotarpeen päätyttyä.

Ulkomisteriö kertoo, että EU- ja Pohjoismaat ovat tähän mennessä järjestäneet satoja kotiutuslentoja, mutta lennoille on edelleen tarvetta.

Tilannetta seurataan erityisesti matkustusilmoitusten perusteella ja kotimaahan arvioidaan haluavan palata vielä vajaa 1500 matkustajaa. Ministeriön arvion mukaan osa matkustajista joutunee kuitenkin odottamaan kohteissaan jopa kaupallisen lentoliikenteen käynnistymistä.

Ulkoministeriö kehottaa matkustajia tekemään matkustusilmoituksen.

Tee matkustusilmoitus

 Lue myös: