Euroopan komissio päivitti 9. joulukuuta luettelon lentoyhtiöistä, jotka on asetettu toimintakieltoon tai joiden toimintaa rajoitetaan EU-alueella. Luettelo tunnetaan "EU:n mustana listana" ja sillä on nyt 115 lentoyhtiötä, joilla on toimintalupa 15 eri maasta. Tuoreimmassa päivityksessä näkyy Gabonin tasavallan positiivinen suuntaus ja kaikki maan lentoyhtiöt vapautuivat EU-alueen toimintakiellosta. Aiemmin Gabonista ainoastaan Afrijet sai toimia EU-alueella tiukasti rajoitettuna. Joulukuinen päivitys ei tuonut pelkkää hyvää tullessaan, sillä Armenian ilmailuviranomainen on joutunut aiempaa tarkemman valvonnan alaisuuteen.
"Euroopan komissio on vapauttanut kaikki gabonilaiset lentoyhtiön EU:n toimintakieltolistalta. Gabon on ollut lisattuna vuodesta 2008 lähtien, joten on aika tunnistaa maan ilmailuviranomaisen tekemä työ", jatkoi Vălean. Toimintakieltolistalla oleva maat ovat Afganistan, Angola (paitsi kaksi lentoyhtiötä), Kongon demokraattinen tasavalta, Kongon tasavalta, Djibouti, Päiväntasaajan Guinea, Eritrea, Kirgisia, Liberia, Libya, Moldova (paitsi kolme lentoyhtiötä) Nepal, São Tomé ja Príncipe, Sierra Leone ja Sudan. Lisäksi kieltolistalla kuusi yksittäistä lentoyhtiötä, joita ovat Venezuelan Avior Airlines, iranilainen Iran Aseman Airlines, irakilainen Iraqi Airways ja Surinamin Blue Wings Airlines, Nigerian Med-View Airlines ja Zimbabwen Air Zimbabwe. Näitä yhtiötä valvovat viranomaiset ovat havainneet yhtiöissä turvallisuuspuutteita.
Komission tekemä päätös perustuu yksimielisyyteen EU:n lentoturvallisuuskomiteassa, joka kokoontui 21. marraskuuta. Komitea koostuu lentoturvallisuuden asiantuntijoista, jotka tulevat kaikista 28:sta EU:n jäsenvaltiosta ja niitä tukee Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA. Arvioinnit perustuvat kansainvälisiin turvallisuusstandardeihin sekä kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n asettamiin standardeihin. Komissio pyrkii jatkuvasti etsimään uusia keinoja lentoturvallisuuden kehittämiseksi erityisesti yhteistyöhankkeiden kautta. Näin pyritään nostamaan turvallisuusstandardeja maailmanlaajuisesti. EASA aloittaa kaksi hanketta vuonna 2020, joissa pyritään parantamaan valvontaa Angolassa ja Mosambikissa. Lue myös:
|
|||