Suomen ilmavoimat on mukana vuoden ensimmäisessä Ramstein Alloy -harjoituksessa ja nyt ensimmäistä kertaa Naton jäsenmaana. 12.–13. huhtikuuta 2023 järjestettävä harjoitus sisältää useita erilaisia skenaarioita. Kolme kertaa vuodessa järjestettävässä Ramstein Alloy -harjoituksessa Naton jäsen- ja kumppanimaiden ilmavoimat harjoittelevat yhteistoimintaa Itämeren alueella. Suomi osallistuu harjoitukseen ensimmäistä kertaa Naton jäsenmaana. Harjoiteltaviin skenaarioihin sisältyy esimerkiksi radiohäiriöstä kärsivän koneen tunnistaminen, saattaminen ja saattovastuun luovuttaminen toiselle lento-osastolle. Lisäksi Ramstein Alloy -harjoitukset tarjoavat mahdollisuuden ilmataisteluharjoitteluun erilaisten hävittäjätyyppien kanssa (Dissimilar Air Combat Training, DACT). Ramstein Alloy 23-1 -lentokierroksiin osallistuvat Karjalan lennoston Hornetit tukeutuvat kotitukikohtaansa Rissalaan. Harjoitus lennetään Baltian ilmatilassa. Harjoitusta isännöi Liettua. Ramstein Alloy -harjoitukset ovat osa puolustusministeriön hyväksymää Puolustusvoimien kansainvälistä koulutus- ja harjoitustoimintaa. Edellisen kerran Ilmavoimat osallistui Ramstein Alloyhin syyskuussa 2022. Kesäkuussa Suomen on määrä osallistua Naton historian suurimpaan monikansalliseen jäsenvaltioiden ilmavoimien Air Defender 23 -harjoitukseen 12.-23. kesäkuuta 2023. Lue myös:
|
|||