Vesivehmaan ilmailupäivä järjestetään drive-in -lentonäytöksenä, joka on Suomen ensimmäinen ja harvinainen myös koko maailman mittakaavassa. Uudella drive-in -konseptilla toteutettava tapahtuma on suunnattu perheille sekä kaikille ilmailusta ja lentokoulutuksesta
Ilmailumuseoyhdistys ry:n (IMY) järjestämä Ilmailupäivä toteutetaan yhdessä Asikkalan kunnan sekä paikallisten ja valtakunnallisten toimijoiden kanssa. Suomen Ilmailuliiton tukisäätiö myönsi Ilmailumuseoyhdistykselle avustuksen tapahtuman järjestämistä varten. Tapahtumalla juhlistetaan myös Vesivehmaan lentokentän 80-vuotista historiaa. Ensimmäinen laskeutuminen Vesivehmaan lentopaikalle tehtiin 28. toukokuuta 1940. Tuolloin sinne laskeutui Ilmavoimien Fieseler Storch ST-113 -yhteisyskone, jonka kyydissä oli silloinen ilmavoimien komentaja. Sota-aikana ilmavoimat toimi myös Vesivehmaalta. Koronaviruspandemian aiheuttamien rajoitusten vuoksi ilmailupäivän järjestäminen oli pitkään vaakalaudalla. Toistaiseksi näyttää siltä, että yli 500 hengen tapahtumat ovat elokuussa mahdollisia erityisjärjestelyin. Pysäköinti toteutetaan lentokenttäalueelle väljästi ja autoille on varattu noin 5 x 6 m pysäköintiruudut. Alueelle tulee useita rajattuja pysäköintialueita, joille kullekin voi saapua 500 ihmistä. Lisäksi tarjolla on erilliset katsomoalueet myös polkupyörällä ja jalkaisin tapahtumaan saapuville. Lentonäytösselostukset pyritään lähettämään radioaseman kautta, jolloin niitä voi kuunnella vaikkapa oman autoradion avulla. Myös omia retkituoleja suositellaan otettavaksi mukaan. Näytösjärjestäjä kehottaa varaamaan kuulosuojaimia mukaan perheen pienimmille.
Torstai-iltapäivän aikana myös maavoimien ilmailu on vahvistanut osallistumisensa lentonäytökseen. Luvassa on siten operatiiviset velvoitteet huomioiden mahdollisesti NH90-helikopterin esityslento. Järjestäjän tavoitteena on saada Vesivehmaalle kattavasti eri vuosikymmeninä lentokoulutuksessa käytettyä kalustoa, myös museota hyödyntäen, aina 1940-luvun koulukoneista tämän päivän ja tulevaisuuden
Lentonäytösjärjestäjä pyrkii kuitenkin saamaan paikalla liikkuvia ruoan ja virvoitusjuomien myyntipisteitä, joista voi ostaa syötävää ja juotavaa poistumatta oman ajoneuvon läheisyydestä. Jokainen lentonäytösvieras velvoitetaan viemään omat roskansa pois mukanaan. Alueella on tarjolla WC-tiloja, joita voi käyttää koko tapahtuman ajan. Tapahtumaan sisäänpääsy on ilmainen, mutta ajoneuvojen pysäköinnistä peritään maksu paikan päällä. Vesivehmaan lentopaikka sijaitsee Asikkalassa noin 10 kilometrin päässä Vääksyn kuntakeskuksesta. Lentopaikalle on matkaa Helsingistä noin 127 kilometriä ja Lahdesta noin 22 kilometriä. Päivitys kello 13.44: Lisätty tieto maavoimien ilmailun osallistumisesta tapahtumaan.
|
|||