Maakuntahallituson sopinut lennoista NyxAiriin kanssa noin seitsemän kuukauden ajaksi, jolloin sopimus voitiin solmia EU-sääntöjen puitteissa ilman uutta kilpailutusta. Näin voidaan toimia, jos aiempi yhtiö ei enää jatka lentoja ja liikenne täytyy turvata. Kyseisen sopimuskauden jälkeisille lennoille on järjestettävä uusi kilpailutus. NyxAir lentää Maarianhaminan ja Tukholman Arlandan välillä 34-paikkaisella Saab 340 -potkuriturbiinikoneella kahdesti päivässä ja sunnuntaisin kerran päivässä. Yhden lennon hinta on arvonlisäveroineen 2520 euroa ja siitä lasketaan matkustakohtainen hinta. Lentojen on määrä käynnistyä 28. maaliskuuta 2022.
"Odotamme hyvää yhteistyötä NyxAirin kanssa. Nyt kun akuutti tilanne on korjattu, keskitymme tulevaan lentoliikennehankintaan. Maakuntahallitus työskentelee myös Maarianhaminan ja Helsingin välisen lentoyhteyden parantamiseksi", sanoi Ahvenanmaan infrastruktuuriministeri Christian Wikström. Hankinta turvaa siis lentoliikenteen Maarianhaminan ja Tukholman välillä. Edessä on vielä lentoliikenneyhteyden järjestäminen Turkuun. Nyt potilassiirtolentoja on turvannut suomalainen JS Aviation. Lentohankinnat vaikuttavat Maarianhaminan ja Tukholman väliseen liikenteeseen, mutta luovat edellytykset kaupallisen liikenteen harjoittamiselle Maarianhaminan ja Turun välillä, mikä puolestaan turvaa potilaskuljetukset ja muun lentoliikenteen itään. "Olemme tyytyväisiä Ahvenanmaan maakuntahallituksen luottamukseen ja odotamme innolla toimintamme käynnistymistä myös Ahvenanmaalla", sanoi NyxAirin toimitusjohtaja Jaanus Ojamets. Lue myös:
|
|||