EU-komissio hyväksyi valtionavut Saksan Condorille ja Portugalin TAP:lle - Ryanair kaatoi tuet kertaalleen

EU_flags_1Euroopan komissio on heinäkuun aikana hyväksynyt tukipaketin saksalaislentoyhtiö Condorille sekä portugalilaiselle TAP:lle. Molemmat rahoitushankkeet olivat hetken aikaa vastatuulessa halpalentoyhtiö Ryanairin tehtyä niistä valitukset. Nyt molempien lentoyhtiöiden tukipaketit on todettu EU:n valtionapusääntöjen mukaisiksi.

Euroopan komissio on hyväksynyt Saksan valtioavun Condorille EU:n valtionapusääntöjen mukaisiksi. Päätös perustuu komission kolmeen erilliseen päätökseen liittyen kahteen Condorille annettavaan tukitoimeen. Condor saa suoraa tukea 204,1 miljoonaa euroa ja 321,2 miljoonaa euroa tukea uudelleenjärjestelyyn, joka tukee Condorin paluuta voitolliseksi.

Aiemmin EU-komissio oli hyväksynyt Condorille 550 miljoonan euron tukipaketin, mutta se kaatui kesäkuussa Ryanairin tekemään valitukseen.

Condor_757Condorin uusi yksityinen sijoittaja Attestor on sitoutunut kustannuspohjan uudelleenjärjestelyyn ja tuo yhtiöön 200 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Attestor sijoittaa lisäksi 250 miljoonaa euroa Condorin laivastouudistukseen, jonka myötä uudet lentokoneet vähentävät fossiilisia päästöjä. Condor myös leikkaa kapasiteettiaan syyskuuhun 2023 saakka vähentääkseen tukirahoituksen mahdollisesti aiheuttamia markkinahäiriöitä.

Vuonna 1956 perustettu Condor lennättää vuosittain noin 9,4 miljoonaa matkustajaa kahdeksalta saksalaiskentältä ympäri, Eurooppaa, Afrikkaa ja Amerikkaa. Kohteita yhtiöllä on ollut 126. Tilikaudella 2018-2019 Condor Flugdienst GmbH  teki 57 miljoonan euron tuloksen noin 1,7 miljardin euron liikevaihdolla. Condorin laivastossa on ollut yli 50 lentokonetta.

Jo aiemmin 16. heinäkuuta EU-komissio hyväksyi TAP Air Portugalin (Transportes Aéreos Portugueses SGPS S.A.) kahdessa erillisessä päätöksessään.

TAP_AirbusKomissio hyväksyi 1,2 mijardin euron pelastuslainan TAP:lle ja avasi tutkinnan, jossa se arvioi Portugalin valtion 3,2 miljardin euron uudelleenjärjestelysuunnitelmia TAP:ssa. Tutkinta avaa kolmansille osapuolille mahdollisuuden jättää lausuntoja asiasta.

Portugali on ilmoittanut EU-komissiolle 3,2 miljardin euron uudelleenjärjestelytuesta TAP-konsernille TAP Air Portugalin kautta. Suunnitelman sisältämien toimien on määrä virtaviivaistaa TAP Air Portugalin operaatioita ja vähentää kustannuksia. Uudelleenjärjestelytoimet koskevat TAP Air Portugalia sekä Portugaliaa.

TAP vähentää laivaston kokoa, virtaviivaistaa verkostoaan ja sopeuttaa toimiaan vähäisempään kysyntään vuoteen 2023 saakka. Yhtiö käy neuvotteluja alihankkijoiden ja leasingyhtiöiden kanssa ja leikkaa myös henkilöstökuluja.

Vuonna 2019 TAP Air Portugal lensi 108 koneen laivastolla 95 kohteeseen 38 eri maassa. Vuosittain TAP kuljetti yli 17 miljoonaa matkustajaa Lissabonista ja muilta Portugalin lentokentiltä.

EU-komissio on hyväksynyt koronaviruspandemian aikana valtionapuja lentoyhtöille kaikkiaan yli 30 miljardia euroa. Ryanair on jättänyt kanteluita EU:lle niistä ainakin Lufthansa, Air Francen, Finnairin, SAS:n Condorin, TAP:n ja KLM osalta. MH

Lue myös: