Finnair kuljetti helmikuussa 443 000 matkustajaa - omikronin vaikutukset näkyivät edelleen selvästi

Finnair_sharklet_closeup_1Finnairin matkustajaliikenneluvut paranivat selvästi helmikuussa 2022 vertailukauteen eli vuoden takaiseeen nähden jopa huimilla prosenttiluvuilla. Koronaviruspandemian ja erityisesti omikronin vaikutuksesta luvut pysyivät kuitenkin lähellä tammikuun 2022 tasoa. Rahti toi edelleen positiivista virettä eikä Ukrainan tilanne näkynyt vielä helmikuun luvuissa.

Finnair kuljetti helmikuussa 443 000 matkustajaa eli 407,5 % enemmän kuin vuoden 2021 helmikuussa. Vuoden 2022 helmikuun matkustajamäärä oli 1,8 % vähemmän kuin tammikuussa 2022. Edelliskuukauden luvut eivät kuitenkaan ole täysin vertailukelpoisia, koska helmikuussa oli kolme päivää vähemmän.  

Koronaviruksen vaikutukset, mukaan lukien useiden valtioiden asettamat tiukat matkustusrajoitukset erityisesti omikronmuunnoksen vuoksi, vaikuttivat edelleen kaikkiin matkustajaliitännäisiin liikennelukuihin. Tämä näkyi varsinkin Pohjois-Amerikan sekä Aasian luvuissa, vaikka matkustus Suomesta ja Ruotsista Yhdysvaltoihin ja esimerkiksi Thaimaahan avautui jo marraskuun aikana lisäten myös Finnairin kuljettamia matkustajamääriä. Ukrainan kriisin vaikutus ei näkynyt luvuissa vielä helmikuussa.

Finnairin kokonaiskapasiteetti tarjotuilla henkilökilometreillä (ASK) mitattuna kasvoi helmikuussa 473,4 % vertailukaudesta, mutta laski 11,8 % edeltäneestä kuukaudesta. Finnair operoi päivittäin keskimäärin 196 lentoa mukaanlukien myös pelkkää rahtia kuljettaneet lennot. Lukumäärä oli 154,5 % enemmän verrattuna vuoden 2021 helmikuuhun, mutta 6,2 % vähemmän kuin tammikuussa 2022.

Erot kapasiteettilukujen välillä verrattuna vuoden 2021 helmikuuhun selittyvät keskimäärin pidemmillä operoiduilla lennoilla sekä suuremmilla operoiduilla lentokoneilla. Liikenne myydyillä henkilökilometreillä mitattuna (RPK) kasvoi 845,6 % vertailukaudesta, mutta laski 14,1 % edeltäneestä kuukaudesta. Matkustajakäyttöaste kasvoi 17,3 %-yksikköä vertailukaudesta 43,9 %:iin, mutta laski 1,2 %-yksikköä edeltäneestä kuukaudesta.

Finnairin Aasian-liikenteen tarjonta (ASK) kasvoi vertailukaudesta 249,2 %, Euroopan-liikenteen 560,8 % ja kotimaanliikenteen 119,7 %.

Myydyt henkilökilometrit puolestaan kasvoivat vertailukaudesta 951,5 % Aasian-liikenteessä, 955,6 % Euroopan-liikenteessä ja 172,7 % kotimaanliikenteessä.

Aasian-liikenteen matkustajakäyttöaste oli 32,4 % ja Pohjois-Amerikan-liikenteen 25,3 %, mutta niitä tukivat vahvat rahtioperaatiot. Euroopan-liikenteen matkustajakäyttöaste oli 63,8 % ja kotimaanliikenteen 73,6 %.

Matkustajamäärät kasvoivat vertailukaudesta Aasian-liikenteessä 950,7 %, Euroopan-liikenteessä 602,1 % ja kotimaanliikenteessä 167,0 %.

Pohjois-Amerikan-liikenteen tarjonnan, myytyjen henkilökilometrien ja matkustajamäärien kasvuprosenttia vertailukaudesta ei voi määrittää, koska helmikuussa 2021 sinne ei ollut matkustajalentoja.

Finnairin reittiliikenteen tarjotut rahtitonnikilometrit kasvoivat helmikuussa 423,4 % vertailukaudesta, mutta laskivat 9,7 % edeltäneestä kuukaudesta eli tammikuusta 2022. Vastaavat myydyt tonnikilometrit kasvoivat 268,4 %, mutta laskivat 0,7 % tammikuusta 2022. Molempien lukujen kasvu johtui koronaviruspandemian vaikutuksesta reittiliikenteeseen erityisesti Pohjois-Amerikan ja Aasian osalta helmikuussa 2021.

Tarjotut rahtitonnikilometrit kasvoivat 148,3 % vertailukaudesta, mutta laskivat 7,6 % edeltäneestä kuukaudesta.  Myydyt rahtitonnikilometrit kasvoivat 94,3 %, jonka lisäksi kasvua tuli myös tammikuuhun 2022 verrattuna 0,4% . Luvuissa on mukana myös pelkät rahtilennot, joita lennettiin pääasiassa Euroopan ja Aasian sekä Euroopan ja Pohjois-Amerikan välillä.

Pelkkää rahtia kuljettaneiden lentojen tonnit laskivat vertailukaudesta 8,9 %, mutta kasvoivat edeltäneestä kuukaudesta 3,4 %. Rahdin kysyntä kuitenkin jatkui poikkeuksellisen vahvana myös helmikuussa, sillä kokonaisrahti- ja postitonnit kasvoivat 102,4 % vertailukaudesta. Laskua edeltäneeseen kuukauteen verrattuna oli 0,6 %, sillä helmikuussa oli vähemmän päiviä.

Finnairin lennoista 74,2 % (83,4 %) saapui helmikuussa aikataulussa.

 

Finnairin lentoliikenteen suoritteet helmikuu 2022

  helmikuu muutos % vuoden 2022 alusta muutos %
Koko liikenne yhteensä        
Matkustajat 1 000 443,0 407,5 894,3 417,3
Tarjotut henkilökilometrit milj. 2 138,6 473,4 4 562,2 486,9
Myydyt henkilökilometrit milj. 938,6 845,6 2 031,7 905,5
Matkustajakäyttöaste % 43,9 17,3p 44,5 18,5p
Rahti ja posti tn 12 469,3 102,4 25 019,8 119,4
Tarjotut tonnikilometrit 377,0 186,8 792,9 217,6
Myydyt tonnikilometrit 172,2 217,0 358,0 254,7
         
Aasian reittiliikenne        
Matkustajat 1 000 31,3 950,7 74,3 1 119,6
Tarjotut henkilökilometrit milj. 718,1 249,2 1 574,6 260,8
Myydyt henkilökilometrit milj. 232,3 951,5 566,1 1 147,4
Matkustajakäyttöaste % 32,4 21,6p 36,0 25,6p
         
Euroopan reittiliikenne        
Matkustajat 1 000 271,8 602,1 541,1 573,5
Tarjotut henkilökilometrit milj. 754,6 560,8 1 612,5 589,3
Myydyt henkilökilometrit milj. 481,5 955,6 942,4 872,0
Matkustajakäyttöaste % 63,8 23,9p 58,4 17,0p
         
Pohjois-Amerikan reittiliikenne        
Matkustajat 1 000 18,2 N/A 46,9 N/A
Tarjotut henkilökilometrit milj. 549,1 N/A 1 113,5 N/A
Myydyt henkilökilometrit milj. 138,7 N/A 358,9 N/A
Matkustajakäyttöaste % 25,3 N/A 32,2 N/A
         
Kotimaan reittiliikenne        
Matkustajat 1 000 121,7 167,0 232,0 168,4
Tarjotut henkilökilometrit milj. 116,9 119,7 261,7 144,6
Myydyt henkilökilometrit milj. 86,0 172,7 164,3 175,1
Matkustajakäyttöaste % 73,6 14,3p 62,8 7,0p
         
Rahtiliikenne        
- Euroopan rahtiliikenne tn 1 165,2 625,8 2 593,3 554,0
- Pohjois-Amerikan rahtiliikenne tn 2 874,9 N/A 5 105,6 N/A
- Aasian rahtiliikenne tn 4 962,9 126,0 10 499,3 142,2
- Kotimaan rahtiliikenne tn 28,5 -2,8 58,1 3,4
Rahti reittiliikenteessä yhteensä 9 031,4 278,5 18 256,2 281,3
Rahtilento tn** 3 437,8 -8,9 6 763,6 2,2
Kokonaisrahti- ja posti tn 12 469,3 102,4 25 019,8 119,4
Tarjotut rahtitonnikilometrit* milj. 136,3 148,3 283,9 179,7
Myydyt rahtitonnikilometrit milj. 88,5 94,3 176,7 112,7
Tarjotut reittiliikenteen rahtitonnikilometrit* milj. 103,5 423,4 218,2 424,3
Myydyt reittiliikenteen rahtitonnikilometrit milj. 62,6 268,4 125,6 273,4
Rahtiliikenteen kokonaiskäyttöaste* % 64,9 -18,0p 62,3 -19,6p
- Pohjois-Amerikan rahtiliikenteen käyttöaste* % 61,1 N/A 54,0 N/A
- Aasian rahtiliikenteen käyttöaste* % 64,8 -24,6p 64,6 -19,3p
Reittiliikenteen rahdin kokonaiskäyttöaste* % 60,5 -25,4p 57,6 -23,3p
             

* Laskentaperusteena on käytetty keskimääräistä operatiivista kuljetuskapasiteettia

** Mukana myös Finnairin ostoliikenne

  • Muutos-%: muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden (p = prosenttiyksikköä, N/A = ei saatavilla)
  • Tarjotut henkilökilometrit: Tarjottujen paikkojen lukumäärä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä
  • Myydyt henkilökilometrit: Matkustajien lukumäärä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä
  • Matkustajakäyttöaste: Myytyjen henkilökilometrien osuus tarjotuista henkilökilometreistä
  • Tarjotut tonnikilometrit: Matkustajien, rahdin ja postin kuljetukseen tarjottujen tonnien määrä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä
  • Myydyt tonnikilometrit: Kuljetettujen matkustajien, rahdin ja postin muodostama kuorma tonneissa kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä
  • Kokonaiskäyttöaste: Myytyjen tonnikilometrien osuus matkustajien, rahdin ja postin kuljetukseen tarjotuista tonnikilometreistä