Finnairin huhti-kesäkuun vertailukelpoinen liiketulos oli 174,3 miljoonaa euroa tappiollinen (47,2). Liiketuloksen osalta tappio oli 171,2 miljoonaa euroa (47,9). Liikevaihto laski 91,3 prosenttia vertailukaudesta ja oli 68,6 miljoonaa euroa (789,1).
Vuoden 2020 toisen vuosineljänneksen aikana Finnairin matkustajamäärä romahti 97,5 prosenttia 0,1 miljoonaan. Edellisvuonna matkustajia oli Q2:lla 3,9 miljoonaa. Pandemian seurauksena myös tarjotut henkilökilometrit (ASK) laskivat 97,2 prosenttia. Finnairin matkustajakäyttöaste oli Q2:lla vain 33,1 prosenttia (-49,4 prosenttiyksikköä).
"Rahti muodostikin poikkeuksellisesti yli 70 % vuosineljänneksen liikevaihdosta, ja sen kannattavuus oli hyvällä tasolla. Rahtitoiminnalla oli myös merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia, koska kuljetimme muun muassa suojatarvikkeita pandemian ehkäisemiseksi ja huoltovarmuuden takaamiseksi. Muutoin tuloksemme heijasti toiminnan lähes täydellistä pysähdystä", jatkoi Manner.
"Olen myös tyytyväinen toteuttamiimme rahoitustoimiin katsauskauden aikana. Ennen kaikkea menestyksellisesti toteutettu, ylimerkitty 500 miljoonan euron merkintäoikeusanti oli tulevaisuutemme kannalta tärkeä. Annissa vahva omistajarakenteemme säilyi olennaisilta osin ennallaan ja Suomen valtion omistusosuus säilyi ennallaan" sanoi Manner.
Nopeasti toteutettujen ja kattavien rahoitustoimien ansiosta Finnairin kassassa on noin 970 miljoonaa euroa, kun yhtiö heinäkuun alussa osakeannin loputkin tuotot. Myös tase on terve, sillä omavaraisuusaste nousi samanaikaisesti lähes 28 %:iin.
Finnair on jatkanut kustannussäästöohjelman toteuttamista toukokuussa tiedotetun mukaisesti. Tavoitteena on löytää lähes 80 miljoonan euron vuositason pysyviä kustannussäästöjä vuoden 2022 alusta alkaen verrattuna vuoteen 2019. Säästöjä haetaan muun muassa kiinteistökuluista, lentokoneiden vuokrauskuluista, palkka- ja palkitsemisrakenteista, myynti- ja jakelukuluista, IT-kustannuksista sekä hallintokuluista. Strategian mukaisesti yhtiö jatkaa myös toimintojensa tehostamista ja digitalisointia sekä automatisointia. "Näiden pysyviin säästöihin tähtäävien toimien osalta olemme saavuttaneet lupaavia ensimmäisiä tuloksia. Lisäksi sopeutamme volyymisidonnaisia kulujamme kysynnän mukaisesti, missä on auttanut muun muassa Suomen joustava lomautuskäytäntö", kertoi Manner.
Olemme maksaneet asiakkaille COVID-19-tilanteen vuoksi perutuista lennoista palautuksia helmi-kesäkuun aikana yli 270 miljoonaa euroa. Palautuspyyntöjä on neljässä kuukaudessa tullut saman verran kuin normaalisti kolmen vuoden aikana. Hakemuksista on nyt käsitelty noin kaksi kolmasosaa.
Finnair on lisännyt merkittävästi henkilöstöä hakemusten käsittelyssä ja kehittänyt robotteja nopeuttaakseen käsittelyä.
Euroopassa ja Aasiassa valtiot ovat hiljalleen avanneet rajojaan ja poistaneet matkustusrajoituksiaan. Finnair on puolestaan aloittanut kattavamman reittiverkoston operoinnin ja lisää lentoja asteittain ja joustavasti kysynnän mukaisesti loppuvuotta kohden riippuen kuitenkin pandemiatilanteen kehityksestä ja matkustusrajoitusten poistamisen aikataulusta. Heinäkuussa Finnair käynnisti ensimmäiset matkustajalennot Kiinaan sitten maaliskuun 2020. Avauskohteena on Shanghai, jonne lennetään ensivaiheessa kerran viikossa.
COVID-19-pandemiatilanteen kehitykseen ja matkustusrajoitusten purkamisen aikatauluun liittyy kuitenkin epävarmuuksia, minkä vuoksi liiketoiminnan näkyvyys on heikko eikä yhtiö anna liikevaihtoa koskevaa ohjeistusta kolmannen vuosineljänneksen osalta. "Asiakkaidemme ja työntekijöidemme terveys sekä turvallisuus ovat meille tärkeitä ja haluamme varmistaa, että he voivat lentää luottavaisin mielin. Siksi olemme ottaneet käyttöön useita turvallisuutta lisääviä toimia, jotka koostuvat muun muassa lisätystä lentokoneen siivouksesta, uusista järjestelyistä koneeseen nousussa ja koneesta poistumisessa sekä pakollisista kasvosuojuksista lennon aikana", kertoi Manner lisätoimista. "Toivon, että tapaamme pian lennoillamme ja toivotan kiitosten kera mukavaa kesää", päätti Manner. Liikenteen uudelleenkäynnistämiseen liittyy investointina kustannuksia, ja koska Finnair operoi edelleen huomattavasti normaalia alemmalla kapasiteetilla, vertailukelpoinen liiketappio tulee olemaan kolmannella vuosineljänneksellä samaa suuruusluokkaa kuin toisella vuosineljänneksellä. Lisäksi yhtiö toistaa aiemmat ohjeistuksensa ja toteaa, että liikevaihto tulee vuonna 2020 laskemaan olennaisesti vuoteen 2019 verrattuna ja että vertailukelpoinen liiketappio tulee olemaan huomattava tilikaudella 2020. Samoin Finnairin kapasiteetti laskee olennaisesti kuluvana vuonna vuodesta 2019. Finnair päivittää tulevaisuuden näkymiään ja ohjeistustaan vuoden 2020 kolmannen neljänneksen osavuosikatsauksen yhteydessä. Lue myös:
|
|||