Ramstein Alloy -koulutustapahtumissa Naton jäsen- ja kumppanimaiden ilmavoimat harjoittelevat yhteistoimintaa Itämeren alueella käyden läpi erilaisia ilmavalvonta- ja tunnistuslentotoimintaan liittyviä skenaarioita. Harjoiteltaviin skenaarioihin kuuluu esimerkiksi radiohäiriöstä kärsivän koneen saattaminen ja saattovastuun luovuttaminen toiselle lento-osastolle. Suomen ilmavoimien tavoitteena Ramstein Alloy -koulutustapahtumissa on Itämeren alueen ilmavoimien yhteistyön kehittäminen.
Kahden suomalaisen Hornetin lisäksi koulutustapahtumaan osallistuu ilma-aluksia Ruotsin, Norjan, Iso-Britannian, Saksan, Puolan, Unkarin ja Espanjan ilmavoimista sekä NATO:n ilmavalvonta- ja taistelunjohtokone (AWACS). Kyseinen konetyyppi oli esillä Suomessa Turun lentonäytöksen maanäyttelyssä. Ilmavoimat on osallistunut Ramstein Alloy -koulutustapahtumiin ja niitä edeltäneisiin, vastaavan koulutussisällön Baltic Region Training Event -tapahtumiin vuodesta 2008 alkaen. Edellisen kerran ilmavoimat osallistui Ramstein Alloyhin syyskuussa 2018.
|
|||