Kahden vuoden välein järjestettävissä MM-kilpailuissa taivaalla nähdään aidoilla suihkumoottoreilla varustettuja lennokkeja. Ne ovat usein jonkin oikean lentokoneen lentäviä pienoismalleja. Jet World Masters kilpailussa pyritäänkin jäljittelemään esikuvan ulkonäköä ja lentoa mahdollisimman tarkasti.
Kilpailussa on kaksi arvosteltavaa osa-aluetta. Staattisessa arvostelussa verrataan mallilennokkia oikeaan koneeseen dokumenttien avulla ja lento-osuudessa arvioidaan mallilennokin lennättäjän kykyä jäljitellä esikuvakoneen lentoa. Lopputuloksiin vaikuttavat yhteispisteet.
Sunnuntain 13. elokuuta lentonäytöksessä taivaalla nähdään oikeita suihkukoneita. Avajaisten ehdoton vetonaula on historiallinen kylmän sodan Saab AJS 37 Viggen -hävittäjä (kuvassa). Se lienee yksi meluisimmista suihkuhävittäjistä kautta aikojen. Viggenin ohella Jämin yllä nähdään myös mm. Suomen Ilmavoimien taitolentoryhmä Midnight Hawks, Fouga CM-170 Magister ja Suomen Ilmailuopiston Embraer Phenom 100 -suihkukone. Lentonäytöksellä ja muulla toiminnalla on normaali säävaraus.
Se aktivoidaan tarpeen mukaan päivittäiseen toimintaan kello 0400-1900 UTC-aikaa. Pääsääntöisesti yläraja on 5500 jalkaa mutta avajaispäivänä ilmatila on varattu lentopinnalle 140 saakka. Alueen ollessa aktiivinen sen sisällä saavat lentää vain tapahtuman Airbossin koordinoimat sekä lentonäytökseen harjoittelevat tai osallistuvat ilma-alukset.
Kilpailun järjestää jämijärveläinen JFI Airshow Oy. Se julkaisee myös Siivet-lehteä. MH Lue myös:
|
|||