Kattava lentokenttäverkosto mahdollistaa Ruska 21 -harjoituksen vaativat ilmapuolustusoperaatiot

Ruska21Ilmavoimien vuoden 2021 pääsotaharjoitus Ruska 21 käynnistyy 4. lokakuuta. Viisipäiväisen harjoituksen skenaarioissa toteutetaan vaativia ilmapuolustusoperaatioita ympärivuorokautisesti hajautetusti tukikohdissa eri puolilla Suomea, jonka lisäksi mukana on myös tukikohta Ruotsista. Laajan lentokenttäverkoston mahdollistamaa tukikohtaverkostoa hyödynnetään yhdessä Ruotsin ilmavoimien kanssa.

Ruska 21 -harjoituskokonaisuudessa ovat mukana kaikki ilmaoperaation osatekijät, jonka yhteydessä reserviläiset, kantahenkilökunta ja varusmiehet harjoittelevat poikkeusolojen tehtäviään käytännössä.

Baana19_Herranen"Ilmavoimien liikkuva taistelutapa perustuu eri alojen osaajien joukkuepeliin. Osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen puolestaan edellyttää Ruskan kaltaisia kokonaisvaltaisia harjoituksia. Laajan tukikohtaverkoston hyödyntäminen ei olisi mahdollista ilman reserviläisiä", kertoo Ruska 21 -harjoituksen johtaja ja ilmavoimien operaatiopäällikkö eversti Timo Herranen.

"Ruskassa koulutetaan erityisesti Karjalan ja Satakunnan lennostojen reserviläisiä, sillä viime vuoden harjoituksessa painopiste oli Lapin lennoston ja Ilmasotakoulun reserviläisten kouluttamisessa. Järjestämisvastuun kierrättämisellä ylläpidetään valmiutta ja kehitetään osaamista tasapuolisesti kaikissa Ilmavoimien joukko-osastoissa", jatkaa eversti Herranen.

Kaikkiaan Ruska 21 -harjoitukseen osallistuu noin 50 lentokonetta ja yhteensä noin 3 300 henkilöä, joista 1 500 on reserviläisiä.

IMG-20201005-WA0007Mukana harjoituksessa on suomalaisten F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjien, Hawk-suihkuharjoituskoneiden ja Ilmavoimien kuljetus- ja yhteyskonekaluston lisäksi myös Ruotsin ilmavoimien Gripen 39 C/D -hävittäjiä sekä Argus-tutkavalvontakone, jonka suorituskyvyt ovat vuorollaan molempien osapuolten käytettävissä.

"Ruotsalaisten lento-osastojen osallistuminen Ruska 21 -harjoitukseen on suunnitelmallinen osa Suomen ja Ruotsin ilmavoimien tiivistä yhteistyötä", avaa Herranen vuodesta 2016 lähtien jatkunutta laajaa yhteistyötä Ruotsin ilmavoimien kanssa.

Ruska20_NasamsRuskassa harjoitellaan ilmapuolustuksen kokonaisuuden toimintaa, joten mukana on ITO12 NASAMS II FIN ja ITO90M Crotale -ilmatorjuntayksiköitä. Tällä kertaa Ruskan yhteydessä harjoitellaan yhteistoimintaa myös Rajavartiolaitoksen kanssa ja mukana on Pirkkalan tukikohtaan tukeutuva Dornier 228 -valvontalentokone.


Kattava lentokenttäverkosta mahdollistaa hajautetun toiminnan

"Harjoitukseen osallistuvat joukot jakautuvat ilmapuolustustehtäviä harjoittelevaan ja harjoitusvastustajaa kuvaavaan osapuoleen. Kuvitteellisten osapuolten välinen kriisi kehittyy harjoituksen aikana reaaliaikaisesti", avaa eversti Herranen Ruska 21 -harjoituksen kulkua.

"Harjoitusjoukkojen valmiutta nostetaan skenaarion vaatimusten mukaisesti, ja keskiviikosta lauantaihin 6.‒9.10. lentotoimintaa on kaikkina vuorokaudenaikoina. Operaatiovolyymi kasvaa viikon edetessä" sanoo eversti Herranen.

Ilmapuolustustehtäviä harjoittelevan joukon päätukikohdat ovat Pirkkala ja Rissala. Harjoitusvastustajaa kuvaava joukko lentää Rovaniemeltä, Oulusta ja Ruotsin Luulajasta.

Baana19_HN_nouseePäätukikohtien ohella puolustavan joukon Hornetit tukeutuvat harjoituksen aikana Ilmavoimien liikkuvan taistelutavan mukaisesti myös Savonlinnan, Varkauden, Kokkola-Pietarsaaren, Seinäjoen ja Kajaanin lentokentille sekä Vieremän maantietukikohtaan. Ilmavoimien kuljetus- ja yhteyskoneet käyttävät Porin lentokenttää.

"Kattava lentokenttäverkosto mahdollistaa osaltaan hävittäjäkaluston hajauttamisen nopeasti ja joustavasti eri puolille Suomea", täsmentää eversti Herranen.

Ruska 21 -harjoituksen lentotoiminta alkaa 4.10. kello 12 ja päättyy 9.10. kello 15 mennessä. Maanantaina ja tiistaina 4.‒5.10. lentotoiminta päättyy iltaisin kello 22. Keskiviikosta lauantaihin 6.‒9.10. lentotoimintaa on kaikkina vuorokaudenaikoina.

Lue myös: