Norwegian laajentaa kansainvälistä toimintaansa International Lease Finance Corporationin (ILFC) kanssa tekemällä leasingsopimuksella. Uudet 787-9 Dreamlinerit liittyvät Norwegianin laivastoon vuosien 2017 - 2018 aikana. "Pysyäksemme kilpailukykyisinä kaukoliikenteessä olemme riippuvaisia uusista ja kustannustehokkaista lentokoneista. Olen erittäin tyytyväinen, että vahvistimme laivastoa neljällä 787-9 Dreamlinerilla", iloitsi Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos. Norjalaisoperaattori on tilannut kaikkiaan kahdeksan 787-8 Dreamlineria sekä solminut leasingsopimuksen kahdesta 787-9 -koneesta, jotka toimitetaan vuoden 2016 ensimmäisen neljnneksen aikana. Norwegianin laivasto laajenee neljällä Dreamlinerilla vuonna 2014, yhdellä vuonna 2015, kahdella vuonna 2016, kahdella vuonna 2017 ja vielä kahdella vuonna 2018. Boeingin 787-9 on kuusi metriä ensimmäistä 787-8 Dreamlineria pidempi tarjoten 20% enemmän matkustajapaikkoja. Kone on myös ensimmäistä versiota kevyempi ja tarjoaa myös pidemmän kantaman riippuen matkustamoversiosta. Norwegian on aloittanut henkilökunnan palkkaamisen Yhdysvaltoihin ja sai 12. helmikuuta lentotoimintaluvan Norwegian Air International Ltd:lle (NAI) Irlannilta. Ensimmäinen Dreamliner on jo siirretty uuteen EU-alueella operoivaan yhtiöön. Lue myös:
|
|||