Pakistan jatkoi ilmatilan sulkua vuorokaudella 6. maaliskuuta saakka - Finnair edelleen kiertotiellä

Pakistan_FR24_5319(päivittynyt 11.10)Pakistan jatkoi ilmatilansa sulkemista vuorokaudella aiemman takarajan umpeuduttua. Lentoyhtiöt joutuvat edelleen pidemmille reiteillä eivätkä pääse siirtymään takaisin Afganistanin ja Pakistanin ylle. Ilmatila on ollut suljettuna 27. helmikuuta lähtien ja se tuo merkittäviä viiveitä ja lisäkustannuksia lentoyhtiöille.

Sadat päivittäiset lennot eivät päässeet vieläkään palaamaan normaaleille reiteilleen Afganistanin ja Pakistanin ylle. Pakistanin ilmatilan sulkeminen siirsi lennot aamupäivällä 27. helmikuuta hieman etelämmäs Iranin ja Omanin ilmatiloihin. Tämän seurauksena useiden reittien lentoajat pitenivät ja välilaskutankkaukset tulivat tarpeeseen.

Pakistan jatkoi ilmatilansa sulkemista lyhyellä varoitusajalla jo neljättä kertaa. Nyt ilmatilan on määrä avautua keskiviikkoaamuna kello 08.00 UTC-aikaa. Tähän mennessä rajoitusta on jatkettu ennen sen umpeutumista. Nyt ilmatilan sulkeneen NOTAM-tiedotteen aikaraja oli jo ylitetty ennen kuin Pakistanin ilmailuhallinto julkisti palvelussaan uuden ilmoituksen.

Ainoa poikkeus Pakistanin antamaan ilmatilarajoitukseen on aiemmin 1. maaliskuuta lähtien sallitut lennot Karachin, Peshawarin, Quettan ja Islamabadin kansainvälisille lentokentille tiettyä reittejä pitkin. Nyt on kuitenkin avattu myös reitti kansainvälisille lennoille Lähi-idästä Aasiaan.

Ilmatilan sulkemisen jatkamisesta huolimatta Pakistanin ilmatilaan on kuitenkin päästetty kansainvälisiä lentoja. Parhaillaan kello 11.00 Suomen aikaa ilmatilan halki lentää mm. Ukraina Internationalin lento Delhistä Kiovaan ja Emiratesin lento Dubaista Pekingiin. Kyseessä on avattu reittiyhteys Lähi-idästä Aasiaan reitillä METBI/EGRON-JI-G325-PS-3550N07210E-PURPA.

Ilmatilarajoitus vaikuttaa myös Finnairin kaukolentoihin, joista normaalisti ainakin Delhin, Bangkokin, Phuketin, Krabin, Singaporen ja Ho Chi Mich Cityn (Saigon) lennot käyttävät kyseistä ilmatilaa. Finnairin lennot kulkevat näiltä osin tunteja myöhässä ja osa joutuu tekemään välilaskutankkauksen Dubaissa.

E)PAKISTAN AIRSPACE WILL REMAIN CLOSED FOR ALL OPERATIONS TILL
06TH MARCH 2019,TIME 0800 UTC(EST) EXCEPT THE FOLLOWING:
FLIGHT OPERATIONS ONLY TO/FROM KARACHI INTERNATIONAL, PESHAWAR
INTERNATIONAL, QUETTA INTERNATIONAL AND ISLAMABAD INTERNATIONAL
AIRPORTS WITH RESTRICTED ENTRY/EXIT AS FOLLOWS WILL BE AVAILABLE
W.E.F 01ST MARCH'2019 TIME 1300 UTC.

Päivitys kello 11.00: Lisätty tieto Pakistanin ilmatilaan päästetyist kansainvälisistä lennoista.

Lue myös: