"Emme suunnittele Naton jäseneksi hakemista, vaikka jäsenyys säilyykin mahdollisuutena ratkaisuissamme. Suomelle on tärkeää pitää huolta koko maan uskottavasta puolustuksesta. Yleinen asevelvollisuus säilyy keskeisenä osana Suomen puolustusratkaisua". Presidentti Niinistö jakoi puheessaan kiitosta myös Pohjoismaiselle puolustusyhteistyölle NORDEFCO:lle, joka on edennyt ripein askelin. Yhteistyöstä toteutuu keväällä 2014 Islannin ilmavalvontaan liittyvä harjoittelujakso yhdessä Ruotsin kanssa. Alunperin Icelandic Air Policing -operaatioon liittyväksi ilmavalvonnaksi suunniteltu toiminta muuttui erinäisten vaiheiden jälkeen Suomen osalta harjoitukseksi, jossa koulutetaan MLU2-päivitettyjen F/A-18 Hornet-koneiden ohjaajia sekä NH90-helikoptereiden lentopelaskykyä. "Meillä on nyt myös suuntaviivat sille, miten NORDEFCO:a kehitetään lähivuosina. Tavoitteena on tiivistää muun muassa meri- ja ilmavalvontayhteistyötä, helpottaa harjoitusyhteistyötä sekä kehittää nopean toiminnan kykyä EU:n ja Naton puitteissa",sanoi presidentti Niinistö. Suomi allekirjoitti joulukuussa 2013 myös yhteistyösopimuksen Pohjoismaisesta kuljetuskoneyhteistyöstä sekä yhteistyövisio 2020 -hankkeen Pohjoismaisten puolustusministerien kokouksessa. Presidentti Niinistön vision mukaan yhteistyölle on tilausta mutta varsinaiselle mullistukselle ei ole tarvetta.
"Huomioisin erikseen myös puolustusteollisen yhteistyön. Sen tiivistäminen parantaisi huoltovarmuuttamme, joka on merkittävä kysymys sotilasliittoon kuulumattomalle Suomelle ja Ruotsille". Sälenin tunturikylässä vuosittain järjestettävä kolmipäiväinen Rikskonferens-seminaari kokoaa noin 300 osanottajaa, jotka edustavat mm. poliittisia päättäjiä, viranomaisia, elinkeinoelämää ja kansalaisjärjestöjä, keskustelemaan turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä yhteiskunnan turvallisuudesta. Seminaarin järjestää Folk och Försvar -järjestö.
Patria kokoa ruotsalaisten ja suomalaisten NH90-kuljetushelikopterit osana yhteispohjoismaista helikopterihankinta -ohjelmaa (Joint Nordic Standard Helicopter Procurement Programme). Ruotsin Saab on puolestaan päässyt kovasti eteenpäin uuden sukupolven JAS 39 Gripen E -monitoimihävittäjän kanssa. Koneesta tehtiin kaupat Brasiliaan ja Sveitsin kauppa odottaa kansanäänestystä.
Saab ja Boeing ovat myös allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen kehittääkseen uuden ja kustannustehokkaan T-X -harjoituskoneen Yhdysvaltain ilmavoimille. Suunniteltavalla koneella osallistutaan tulevaan hankintakilpailuun, joka voisi johtaa 350 -suihkuharjoituskoneen tilaukseen. Ruotsin puolustusvoimien materiaalilaitos (FMV) vahvisti joulukuussa 2013 16,4 miljardin kruunun sopimuksen Saabin kanssa 60:n JAS 39 Gripen koneen modifioinnista uuden sukupolven E-malleiksi vuosien 2013-2026 aikana. Ensimmäiset Suomen Ilmavoimien Hornet-hävittäjät poistuvat käytöstä vuoden 2025 aikana. Parhaillaan Ilmavoimilla on käynnissä aktiivinen tiedonkeruu ja vaihtoehtoja arvioidaan osana normaalia toimintaa. Suomen puolustusministeriö asetti lokakuussa puolustuksen pitkän aikavälin haasteita käsittelevän parlamentaarisen selvitysryhmän, jonka tehtävänä on tuottaa eduskunnalle tietoa puolustuksen haasteista ja niihin vastaamisesta. Lue myös:
|
|||