Tammikuun loppu toi Pirkkalaan talven ja ruotsalaisen Saab 39 E Gripen -hävittäjän. Suomalainen ja kansainvälinen media kohtasi HX Challengen kolmannen kandidaatin lumipyryssä ja nollakelissä. Gripen E -hävittäjän lisäksi testitapahtumaan osallistuu myös GlobalEye AEW&C -valvontakone. Käytössä on myös uusia elektronisen sodankäynnin järjestelmiä. Saab on avannut tarjoustaan Suomen HX-hävittäjähankkeen ehdokkaista kenties laajimmin. Alkuperäisen tarjouksen kerrottiin sisältävän 52 Gripen E ja 12 Gripen F -hävittäjää sekä kaksi Bombardier 6500 GlobalEye AEW&C -konetta. Viimeisintä tammikuun lopulla annettua tarjousta ei koneiden osalta sen enempää enää avattu. Tarkennetuista konemääristä neuvotellaan Suomen Ilmavoimien kanssa. Saab 39E Gripen 39-10 -koelentokone lensi ensimmäistä kertaa ulkomaille saapuessaan Pirkkalaan 29. tammikuuta. Talvimaisemiin laskeutuneen hävittäjän ulkoisena kuormana oli lisäpolttoainesäiliö sekä siivenkärjissä Dielh BGT:n IRIS-T -ilmataisteluohjukset. Pirkkalassa selvisi, että Saabin tarjoukseen sisältyy myös elektronisen sodankäynnin Arexis-tuoteperheeseen kuuluva elektronisen sodankäynnin EAJP (Electronic Attack Jammer Pod) -säiliö. Gripen E 39-10 -hävittäjän vasempaan siipiripustimeen oli mediapäivänä kiinnitetty kyseinen ELSO-säiliö, joka on uusinta uutta. Sen osalta koelennot aloitettiin Gripeniin asennettuna marraskuussa 2019. Mediapäivänä Gripenin ripustimissa oli myös pitkän kantaman MBDA Meteor -ohjukset. Tämän uuden ilmataisteluohjuksen aseintegraatio toteutettiin ensimmäisenä Gripenin C/D -malleihin vuonna 2016. Vaikka Saab on ollut kenties muita avoimempi tarjouksestaan niin asejärjestelmien suhteen tiedonjako on niukempaa. IRIS-T:n ja Meteorin sisältyminen tarjoukseen vahvistetaan, mutta muutoin asiaa ei kommentoida tarkemmin. Tarjolla on Saabin mukaan kuitenkin täysi arsenaali aseita kattamaan kaikenlaiset tehtävät. Valikoimaa hienosäädetään asiakkaan eli Ilmavoimien kanssa. Tarvittavat integroinnnit on mahdollista toteuttaa koelaukaisuja myöten. Niistä Saabilla on lentokonevalmistajana pitkä kokemus. Elektronisen sodankäynnin kyvyt niin puolustus- kuin hyökkäyspuolelta ovat myös isossa roolissa HX-hankkeessa. Saab on kehittänyt uuteen Gripeniin Arexis-tuoteperheen, jonka järjestelmiä hävittäjään on integroitu. Edellisen lisäksi yhtiö esitteli Suomenkin tarjoukseen sisältyvän EAJP-häirintäsäiliön DSEI-messuilla vuonna 2017. Järjestelmien avulla voidaan mm. peittää kokonaisten muodostelmien lähestymisen havaitseminen matalataajuisilta valvontatutkilta (Lue tarkemmin Arexis ja EAJP-järjestelmistä aiemmista uutisistamme. Linkit ovat jutun lopussa). Suomen RFQ:ssa (Request For Quotation) on kyse suorityskykyjen tarjoamisesta Ilmavoimien tarpeisiin. Valmistajalle annettujen vapauksien ympärille rakentui myös Saabin tarjoama kalusto. Kokonaispaketin hionta jatkuu edelleen tulevissa neuvotteluissa. "Meillä oli suuret vapaudet laatia tarjous, joka on mielestämme paras ja sopivin Suomen HX-ohjelmaan", kertoi Saab Aeronauticsin toimitusjohtaja Jonas Hjelm. "GlobalEye-koneiden mukaanotto paketissa vähensi toki Gripen E/F -hävittäjien määrää tarjouksessa, mutta vaihtokauppa on sen arvoinen", täsmensi Saabin Suomen HX-kampanjajohtaja Magnus Skogberg.
GlobalEye AEW&C -valvontakone (Airborne Early Warning and Control; SE-RMU) aloitti HX Challengen suoritukykyarvioinnit jo torstaina 30. tammikuuta. Se lensi yhtiön kotikentältä pitkän lennon kierrellen Suomen yllä useaan kertaan. Linköpingistä operoitavassa koneessa on mukana myös Ilmavoimien omaa henkilöstöä. Suomella ei ole aiemmin ollut tutkavalvontakonetta. Valmistaja toteaa sellaisen maksimoivan ilmapuolustuksen käytössä olevan ajan ja parantavan hävittäjätorjunnan saatavuutta. Maassa olevien järjestelmien mittausetäisyyttä rajoittaa maapallon kaarevuuden aiheuttama ns. tutkahorisontti. Ilmaan nostetun tutka-antennin kerrotaan havaitsevan merkittävän määrän kohteita jopa yli 550 kilometrin etäisyydeltä. Tämä ISTAR (Intelligence, Surveillance, Target acquisition and Reconnaissance) -sensorijärjestelmä havaitsee myös haastavat eli pienet ja hitaasti liikkuvat maali. Valvontakyvyn ja peiton kasvattamisen lisäksi GlobalEye vapauttaa hävittäjät muuhun toimintaan eikä niiden tarvitse välttämättä partioida ilmassa tutkavalvontakoneen hoitaessa tehtävää. Saab on ainakin osalla lennoista mahdollistanut GlobalEyen lentojen seuraamisen suurelle yleisölle lennonseurantapalveluista kuten FlightRadar24:stä. Valvontakonetta ei näillä tiedoin tulla maassa Pirkkalassa näkemään. Lue tarkemmin Suomelle tarjottavasta GlobalEye -koneesta aiemmasta uutisestamme: Saab tarjoaa Suomelle suurempaan Global 6500 -koneeseen pohjautuvaa GlobalEye-valvontakonetta. "Kehitystyössä vaikeinta on ollut toteuttaa tutkaratkaisu liikkuvaan ja lentävään alustaan", kertoo Saab Surveillance -liiketoiminta-alueen johtaja Anders Carp. Saabin tuotevalikoimassa on myös mm. Giraffe 4A AESA ja SeaGiraffe 4A AESA-tutkajärjestelmät. Sellaisen Suomi saa osana Merivoimien Laivue 2020 -hanketta, jossa rakennetaan neljä Pohjanmaa-luokan korvettia. GlobalEye puolestaan on yhtiön uusin versio ilmaan nostetuista tutkajärjestelmistä. Saabilla on aiempien Erieye-tutkakoneiden kanssa jo noin 25 vuoden kokemus eri alustoille asennettuina. Uuden monitoimivalvontakoneen koelento-ohjelma on parhaillaan loppuvaiheessa ja ensimmäiset toimitukset Yhdistyneille Arabiemiirikunnille lähestyvät. Se on tilannut kolme GlobalEye -konetta ja aikoo ostaa vielä kaksi lisää.
Uuden Gripenin tavoin myös GlobalEye on rakennettu modulaarisesti eli se on helposti päivitettävissä. Tämä korostuu erityisesti Gripen-hävittäjässä, jossa on tiettävästi ensimmäistä kertaa erotettu lennonhallintajärjestelmät muista taktisista- ja tehtäväjärjestelmistä. "Olemme panostaneet erityisesti ihmisen ja koneen väliseen käyttöliittymään, joka mahdollistaa nopean päätöksenteon. Lentäjä on keskiössä, mutta hänen ei tarvitse säätää kaikkia sensoreita. Vähennämme lentäjän työkuormaa uniikilla ratkaisulla", kertoo Skogberg. Saab on tuonut hävittäjäänsä tekoälyä ja koneoppimista. Tämä on onnistunut, koska lennonhallintajärjestelmä on erotettu muista järjestelmistä. Ratkaisu on toteutettu jo ensimmäisessä 39-8 -koelentokoneessa. Tekoäly ei pääse kiinni lennon kannalta kriittisiin järjestelmiin. Modulaarinen rakenne mahdollistaa sensoreiden tai niiden tietojenkäsittelyä suorittavan järjestelmän päivittämisen tai vaihtamisen riippumattomasti. Päivitykset on siis aiempia versioita helpompi toteuttaa, koska varsinaiseen lentämiseen liittyviin järjestelmiin ei tarvitse tehdä muutoksia. Uudessa Gripenissä on hyödynnetty myös monikansallisen miehittämättömän taisteluilma-alus (UCAV) nEUROn -hankkeesta saatuja kokemuksia tehtäväjärjestelmien osalta.
Saabin kolmas HX Challengeen osallistuva kone on kaksipaikkainen Gripen NG Demonstrator (39-7). Se saapui Pirkkalaan erittäin huonoissa sääolosuhteissa 31. tammikuuta. Tämä JAS 39 D -hävittäjä on monelta osin rakennettu kokonaan uudelleen Gripenin E-versiota vastaavaksi. Koneessa on muutosten jälkeen koelennetty mittavasti uuden sukupolven Gripenin järjestelmiä (lue tarkemmin uutisestamme: Saab tuo yksi- ja kaksipaikkaiset Gripenit Suomeen - uuden E-version ensilento ulkomaille). Vaikka 39-7 -kone on kaksipaikkainen sillä operoidaan HX Challengen aikana vain Saabin lentäjien kanssa. Suomellekin tarjottava uusi kaksipaikkainen Gripen F -hävittäjä antaa monia mahdollisuuksia. Perinteinen käsitys kaksipaikkaisesta hävittäjästä on koulutuskäyttö ja VIP-lennätykset. Tosiasiallinen käyttö on kuitenkin aivan muuta. Yksi- ja kaksipaikkaisissa Gripeneissä on samaiset Arexis-tuoteperheen elektronisen sodankäynnin järjestelmät. Lisäkykyjä koneeseen voidaan tuoda erillisellä EAJP-säiliöllä. F-version toinen ohjaaja voi hyödyntää laajasti juuri ELSO-kykyjä. Sotilasilmailussa suuntaus on myös kohti miehittämättömiä ilma-aluksia. Saabin mukaan tulevaisuuden ratkaisuna onkin myös miehittämättömien ilma-alusten operointi Gripenin takaohjaamosta. Saab kehuu Gripeniä myös merkittävästi luotettavammaksi kuin edellisen sukupolven hävittäjiä. Gripen E:n keskimääräinen aika vikaantumiseen (MTBF, Mean time between failures) on kahdeksan tuntia, kun perinteisellä hävittäjällä vastaava aika on kaksi tuntia. "Lähes kaikissa operaatioissa on mahdollista toteuttaa alle 20 minuutin kääntöaika. Ilmasta-ilmaan toiminnassa tankkaus ja uudelleen aseistus onnistuu jo kymmenessä minuutissa ja ilmasta-maahan toiminnassa hieman tätä pidempään. Hävittäjämme on optimoitu ankariin toimintaolosuhteisiin. Kiitotievaatimus on vain 800 metriä, joten Gripen on erityisen sopiva myös hajautettuun toimintaan", sanoo Saabin Suomen HX-kampanjajohtaja Magnus Skogberg. Hyvä suorituskyky mahdollistaa Saabin mukaan jopa uusien maantietukikohtien käyttöönoton. Tätä tukee myös koneen hiljainen ääni. "Gripen E/F -hävittäjät ovat edustavat kaikista uusinta teknologiaa, joka on markkinoilla. Sen kehitystyö jatkuu edelleen", kehaisee Skogberg.
Laajaa teollista yhteistyötä ja paikallista teknistä tukea jopa 2030-luvulle saakka Saab tarjoaa Suomelle kokonaisratkaisua, joka yltää paljon laajemmalle kuin pelkkä HX-hanke. Valmistaja on sitoutunut Suomeen jo aiemmissa hankkeissaan. Muun muassa Merivoimien Laivue 2020 -sopimukset pitävät yhtiön Suomessa vuosikymmenten ajan. Tulevaisuuden yhteistyömahdollisuuksia ovat myös suihkuharjoituskonehankinnat, jotka ovat HX-hankkeen jälkeen edessä niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Yhteistyössä Boeingin kanssa Saab on kehittänyt puhtaalta pöydältä ns. Boeing T-X -suihkuharjoituskoneen. Se voitti kisan Yhdysvaltain Ilmavoimien seuraavaksi suihkuharjoituskoneeksi. T-7A Red Hawk -nimen USAF:lta saaneella suihkuharjoituskoneella vaikuttaa olevan edessään valoisa tulevaisuus. Nyt käynnistyneen ensivaiheen seitsemän koneen tuotannon jälkeen luvassa on jopa useiden satojen koneiden tilaukset. Saabilla on Tampereella vuonna 2017 toimintansa aloittanut Saab Technology Center (STC). Siellä on käynnissä jopa kymmenen erilaista hanketta keskittyen erityisesti mikroaaltopituuksilla toimivaan teknologiaan. Hankkeilla kehitetään ELSO- ja tutkajärjestelmiä. Käynnissä on myös uuden sukupolven RBS15-meritorjuntaohjusjärjestelmän kehittämistyö. Teknologiakeskus tekee yhteistyötä myös Aalto-yliopiston kanssa. Puolustusvoimien stategiset partnerit Patria ja Insta ovat myös Saabin tarjouksen teollisen yhteistyön keskiössä. Suomelle on luvassa hävittäjän ja moottorin kokoonpanoa sekä varaosatuotantoa. Tarjous sisältää osittain myös täyden tuen vuosille 2025-2030 yhdessä suomalaistoimijoiden kanssa. Siirtymävaiheen jälkeen Suomella olisi itsenäinen kyky hävittäjätukeen. Heikko sää vai väärät olosuhteet Saabin 30. tammikuuta järjestämän mediapäivän suurin puheenaihe oli säätila ja se miksei Gripen E noussut ilmaan. Matala pilvikatto, heikohko näkyvyys ja lumisade eivät estä hävittäjän toimintaa. Mediapäivän säätila ei ollut vielä lähelläkään ILS-tarkkuusmittarilähestymisen minimiä. Lentoturvallisuus on mukana isosti myös sotilaskoneoperaatiossa ja koelentokoneella tai sitä lentävällä ohjaajalla voi olla muita toimintarajoituksia, mutta oman osansa lentosuorituksiin tekee myös suunniteltu koelento-ohjelma. Hävittäjää ei lennätetä vain mediaa varten vaan suoritukseen kuuluu myös osa-alueita liittyen suorituskykyjen todentamiseen. HX Challengessa hävittäjäkandidaateille on varattu noin seitsemän arkipäivän pituinen jakso, jossa lentopäiviä on kolmesta neljään. Niiden aikana tehdään useita lentosuorituksia. Nyt, kun talvi tuli myös Pirkkalaan saatetaan testihaasteet saada suoritettua nopeammin, kun maaolosuhteet ovat vaihtelevia myös kotitukikohdassa. Ilmassa vaihtelua riittää muutoinkin ja maisema vaihtuu nopeasti tarkoitukseen varatuilla laajoilla harjoitusalueilla. HX Challengen aikana kaikki viisi hävittäjäkandidaattia käyvät läpi Suomen Ilmavoimien ehdoilla ja järjestämässä toimintaympäristössä erilaisia suorituskyvyn todentavia haasteita. Osa niistä voi olla kaikille samanlaisia, mutta eri valmistajilta halutaan todentaa myös erilaisia asioita. Syksyllä 2019 Suomen Ilmavoimat teki laajasti suorituskykyevaluointia myös Saabin simulaattoreilla. HX Challengen jälkeen vuoden 2020 aikana on osapuolten välillä luvassa myös muitakin aktiviteetteja suorituskyvyn varmistamiseen liittyen.
Vuoden 2019 lopulla uusia Gripeneitä lensi yksi suunniteltua vähemmän. Kirittävää siis on, mutta odotettua vähemmän. Gripen E -hävittäjillä on lennetty jo satoja koelentoja, joilla on haettu suorituskyvyn rajoja. Lennoilla on käyty 9G:n alueella sekä tehty nopeusennätyksiä aiempiin Gripen-versioihin nähden. Nyt koelennoissa on keskitytty aiempaa enemmän sensoreihin, aseistukseen sekä taktisiin järjestelmiin. Viidellä Gripen E -hävittäjällä lennetään Saabin omien koelentojen lisäksi myös Ruotsin puolustusvoimien materiaalilaitoksen FMV:n koelentoja ja nyt myös Suomen hävittäjähankinnan haasteissa. Niistäkin Saab odottaa saavansa arvokasta oppia hävittäjänsä kehitystyöhön. Saabilla on käytettävissä koelento-ohjelmassaan kolme omaa Gripen E -koelentokonetta eli 39-8, 39-9 ja 39-10 sekä Ruotsin ja Brasilian ilmavoimien ensimmäiset koneet. Niiden lisäksi koelento-ohjelmaan osallistuu edelleen myös Gripen NG Demonstrator eli D-versiosta muunnettu 39-7. Kaikkiaan Saab on saanut Ruotsilta tilauksen 60 Gripen E -hävittäjästä ja Brasilialta tilauksen 28 Gripen E sekä kahdeksasta Gripen F -koneesta. Molempien odotetaan tilaavan lisää Gripeneitä. Ruotsi aikoo lentää Gripen C/D -hävittäjillä 2030-luvulle saakka. Syy pidempään käyttöön on muuttunut toimintaympäristö. Koneita korvataan uusilla askel askeleelta. Ruotsin odotetaan tilaavan myös uusia AEW&C -koneita lähivuosina. Brasilian uskotaan tarvitsevan jopa yli 100 Gripeniä. Vuonna 2020 koneita on määrä toimittaa merkittävästi enemmän (kuvassa vasemmalla ensimmäinen Gripen E 39-8 aikanaan Saabin tuotantolinjalla kuvattuna). Tuotantoa kasvatetaan siten että 24 hävittäjän vuosituotantovauhtiin on määrä päästä vuoden 2021 aikana. Kaksipaikkaisen noin puoli metriä E-versiota pidemmän Gripen F:n on määrä nousta ilmaan vuonna 2023. Sitä kehitetään Brasiliassa Saabin Gripen Design and Development Network -keskuksessa, joka sijaitsee Gavião Peixotossa. Saabin mukaan Gripen on ajoissa valmis ja Suomella on sen mukaan erinomainen mahdollisuus saada hävittäjät haluamassaan aikataulussa. Nykyisten Ruotsin ja Brasilian ilmavoimien tilaukset valmistuvat vuoteen 2026 mennessä. Ruotsin ilmavoimien on määrä saavuttaa operatiivinen FOC (Final Operational Capability) -kyky vuoteen 2023 mennessä. Suomen aikataulun mukaan ensimmäinen alustava operaatiivinen kyky (IOC) on määrä saavuttaa vuonna 2027 ja FOC koko kaluston osalta vuoteen 2030 mennessä.
Gripen E:n on määrä olla täydessä iskussa vielä 2060-luvulla. Ruotsi ja Iso-Britannia solmivat kesällä 2019 sopimuksen uudesta puolustusyhteistyöstä, johon liittyy tulevaisuuden FCAS (Future Air Combat System) -järjestelmä sekä Tempest-hävittäjä. Saabin mukaan kyseinen aiesopimus on mahdollisuus uuden yhteistyössä kehitettävän ilmapuolustusjärjestelmän rakentamiseksi, joka tukee samalla olemassa olevia alustoja Gripen mukaanlukien. Suunnitellussa tutkimus- ja teknologiayhteistyössä selvitetään mahdollisuuksia lisätä kehittyneitä teknologioita juuri Gripeniin sekä Britannian nykyisiin Eurofighter-hävittäjiin. Yhteistyö Ison-Britannian ilmailuteollisuuden kanssa odotetaan tuovan synergiaetuja tuotekehitykseen, jonka myötä saadaan selville myös tulevaisuuden hävittäjältä vaadittuja suorituskykyjä. Tämä on tärkeää myös Gripen-ohjelman kannalta, kun voidaan arvioida tuotantoalustan tulevia tarpeita. Kehitystaakkaa jakamalla voidaan päästä entistä pidemmälle tulevaisuuteen. "Gripenin täysi potentiaali on vielä selvittämättä", päättää Skogberg. HX Challengeen saapuvat helmikuun 2020 aikana vielä Lockheed Martin F-35A Lighting II -häivehävittäjällään sekä Boeing F/A-18E/F Super Hornetillaan. MH
Lue myös artikkelimme GlobalEyen ominaisuuksista: Saab esitteli uuden GlobalEye AEW&C -monitoimivalvontakoneen Lue myös:
|
|||