Suomi jatkaa maahantulon rajoituksia 17. huhtikuuta saakka - korvaavia toimia ei ole vieläkään tarjolla

IMG-20200909-WA0011Koronaviruspandemia jatkuu edelleen ja valtioneuvosto on päättänyt jatkaa maahantulon rajoituksia 17. huhtikuuta 2021 saakka, sillä riittäviä toimenpiteitä rajoitusten korvaamiseksi ei ole vieläkään käytettävissä. Virusmuunnosten leviämisen ehkäisemiseksi sisärajavalvontaa ja ulkorajaliikenteen rajoituksia jatketaan. Suomi mm. rajoittaa maahantuloa kaikista muista Schengen-maista paitsi Islannista. 

Suomi jatkaa maahantulon rajoittamista sisärajaliikenteessä kaikista muista Schengen-maista paitsi Islannista. Schengen-maita ovat EU:n jäsenmaista Alankomaat, Belgia, Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro sekä EU:n ulkopuolisista maista Islanti, Liechtenstein, Norja ja Sveitsi.

Sisärajaliikenteellä tarkoitetaan Suomen ja muiden Schengen-alueeseen kuuluvien maiden välistä liikennettä.


Ulkorajaliikenteen rajoituksiin pieniä muutoksia


Ulkorajaliikenteellä tarkoitetaan Suomen ja Schengen-alueeseen kuulumattomien kolmansien maiden välistä liikennettä.

Maahantulon rajoitukset on jo aiemmin poistettu Vatikaanista Suomeen saapuvassa liikenteessä sekä Suomen ja Australian, Etelä-Korean, Singaporen, Thaimaan ja Uuden-Seelannin välisessä liikenteessä näiden maiden asukkaiden osalta. Nyt rajoitukset poistetaan myös Ruandan asukkailta Ruandasta Suomeen saapuvassa liikenteessä.

Valtioneuvoston aiempiin 18. helmikuuta tehtyihin päätöksiin tehtiin vain pieniä muutoksia. 

Muutokset tulevat voimaan 19.3.2021.


Hallitus suosittaa edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista


Perustuslain mukaan Suomen kansalaisella ja Suomessa asuvalla on aina oikeus palata Suomeen, ja jokaisella on oikeus halutessaan lähteä Suomesta, ellei oikeutta ole lailla rajoitettu. Hallitus kuitenkin suosittelee edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista ulkomaille paitsi maihin, joiden osalta on luovuttu maahantulon rajoituksista. Matkalle lähtijän pitää itse varmistaa kohdemaan senhetkiset maahantulo- ja karanteenimääräykset.