Tullin takavarikoimat 30 tonnin kengät ovat osa lentoliikenteen ja lentotullin historiaa

Tullimuseo_1Suomenlinnassa sijaitsevan Tullimuseon kesänäyttely  ”Taivaallista tavaraa – Tulli ja lentoliikenteen historia” tekee tutuksi Lentotullin toimintaa. Ensimmäinen lentokoneesta tehty tullitakavarikko johti lentäjän sakottamiseen vuonna 1928.

Toukokuussa 2014 avatussa erikoisnäyttelyssä esitellään tullin takavarikoimia tavaroita lentoliikenteen alkuvuosilta ja  näyttelyssä on esillä runsaasti ennennäkemätöntä aineistoa. Monipuolisessa näyttelyssä johdatetaan katsoja ajassa taaksepäin seuraamaan millaisissa oloissa tehtiin ensimmäiset tullitarkastukset ja kuinka lentoliikenteen tullivalvonta sai alkunsa.

Tullimuseo_2Vierailijalle selviää museossa mitä lentokoneesta takavarikoitiin vuonna 1928 ja millainen yllätys löytyi Aasiasta saapuneen matkustajan laukusta vuonna 1976. Esillä on myös kieltolain aikana vuonna 1926 Aero O/Y:n lentokoneen hätämuonapakkauksessa mukana ollut konjakkipullo.Kieltolain päätyttyä vuonna 1932 matkustajille tarjottiin ryyppyä lentopelon voittamiseksi.

Muita erikoisnäyttelyn helmiä ovat mm.  vanhat lehtiartikkelit ja kuvat lentoasemalta sekä takavarikoidut esineet, mukaanlukien ns. 30 tonnin kengät, joiden kannassa kuljetettiin timantteja. Näyttelystä löytyy myös maininta Meksikon vuoden 1968 olympiajoukkeelta takavarikoidusta viinalastista.

Tullimuseo_3Ensimmäinen tullitakavarikko tehtiin lentokoneesta elokuussa 1928, kun tullimiehet tarkastivat koneen Helsingin Katajanokan lentosatamassa. Löydös oli 57 gramofonilevyä, jotka johtivat raastuvanoikeudessa lentäjän sakottamiseen.

Lentotullin työmaa laajeni 1930-luvulla myös maakentille Turun Artukaisiin (1935) ja Helsinki-Malmin lentokentälle (1936). Vuonna 1953 Seutulan (Helsinki-Vantaa) lentoasemalla kävi jo 5000 ulkomaankonetta, jotka kuljettivat noin 100 000 lentomatkustajaa. Lentorahtia oli 50-luvun lopulla tarkastettavana jo yli 1000 tonnia.

Tullimuseo_4Aikanaan 1920-30 lukujen vaihteessa Tullilla oli myös omaa lentotoimintaa. Vuonna 1929 tilattiin Sääski-yhtiöltä oma lentokone tiedustelukäyttöön salakuljettajien kiinnisaamiseksi. Jo seuraavana vuonna todettiin ettei heitä voitu juurikaan lentokoneella pysäyttää.

Kesällä 1930 Sääski-kone luovutettiinkin Merivartiolaitokselle ja vuonna 1933 edelleen museoitavaksi. Nykyisin Sääski-kone roikkuu Kotkan Merikeskus Vellamon katossa.

Museossa esitellään Taivaallista tavaraa -näyttelyn lisäksi myös Tullin yli 200-vuotista historiaa. Vierailijalle selviää myös mitä tarkoittavat mm.  ammattisanat hivakka, bumerangi, patavahti ja pilkutus. Näyttelyssä käydään läpi myös nykypäivän Lentotullin arki ja haasteet.

Tullimuseo_5Tullimuseo on auki yleisölle 31. elokuuta 2014 saakka tiistaista sunnuntaihin kello 12.30 – 17.30. Museo sijaitsee Suomenlinnassa Hamilton-Polhem-kurtiinissa, osoitteessa Suomenlinna B 20 D.  Museossa on esillä tullihistoriaa kuvaava näyttely sekä vuosittain vaihtuva teemanäyttely.

Tullimuseoon on vapaa pääsy ja mahdollisuus opastettuihin kierroksiin etukäteen sovittaessa. Suomenlinnaan pääsee mm. HSL:n lauttayhteydellä Kauppatorin rannasta.

Tullimuseo on myös mukana yhteistyössä Forum Marinumin merikeskuksessa Turussa, jossa on esillä "Vedestä lentoon - suomalaisen merilentotoiminnan historiaa" -erikoisnäyttely.

Lentoposti.fi:n uutinen Forum Marinumin erikoisnäyttelystä:

Turussa noustaan merimuseossa Vedestä lentoon - vetonaulana Ju-52-ohjaamo

Lue myös: