”Olemme käyneet keskusteluita Kokkolan ja Pietarsaaren seutujen kanssa aina siitä lähtien, kun edellinen toimija meni konkurssiin, mutta pandemian takia hanke jäi tauolle. Nyt, kun pandemiasta tuli endemia, haluamme mielellämme uskoa, että pohjanmaalaiset tahtovat kokea Ruotsin uudestaan, sekä yksityis- että liikematkoillaan”, sanoi Amapola Flygin toimitusjohtaja Erik Salén. Ensivaiheessa lentoja Kokkola-Pietarsaaresta on tarjolla neljän viikkovuoron verran. Lennot lennetään Ruotsin Västernorrlandin läänissä sijaitsevan Kramfors-Sollefteån lentokentän kautta. Lento Kokkola-Pietarsaaresta Kramforsiin kestää noin 45 minuuttia ja välilaskun jälkeen lentoaika Tukholman Arlandaan on noin tunti ja kymmenen minuuttia. Amapola Flyg on jo aiemmin lentänyt reittiä Kramforsin ja Arlandan välillä. Amapola Flyg on lentänyt Suomessa toukokuusta 2021 lähtien reittiä Helsingin ja Joensuun välillä. ”Olemme lisäksi iloisia siitä, että voimme tarjota Pohjanmaalle mahdollisuuden matkustaa eteenpäin maailmalle. Yhteistyömme SASin kanssa tekee matkustamisen sujuvaksi. Aina siitä lähtien, kun Finnair jätti Kokkola-Pietarsaaren, matkustaminen Helsingistä eteenpäin on tullut vaikeammaksi. Toivomme nyt, että mahdollisimman moni matkustaja huomaa, että Arlanda on kätevä vaihtoehto päästä eteenpäin Eurooppaan ja maailmalle”, jatkoi Salén. Nykyisin lentoyhteyksiä Kokkola-Pietarsaaresta tarjoaa virolainen NyxAir OÜ, joka lentää Kemi - Kokkola - Helsinki -kolmioreittiä.
”Näinä levottomina aikoina on hyvin vaikea arvioida, kuinka nopeasti matkustaminen palaa entiselleen, joten alussa aloitamme neljällä lennolla viikossa. Toivomuksena on, että meillä olisi mahdollisuus nostaa määrää syksyksi sitä mukaa, kun asiakkaat löytävät tämän sujuvan vaihtoehdon”, päätti Salén. MH Arlanda – Kokkola-Pietarsaari (Kramforsin kautta) Klo 17.15-20.25 (maanantaista torstaihin) Kokkola-Pietarsaari – Arlanda (Kramforsin kautta) Klo 06.35-07.50 (tiistaista perjantaihin)
|
|||