Estonian Air:n vuosi 2011 jäi odotetusti tappiolle. Yhtiön liikevaihto kasvoi vuoden aikana 12 prosenttia 76.1 miljoonaan euroon mutta liiketulos jäi 17.3 miljoonaa euroa tappiolle. Lue lisää » |
|||
Talentumin vuoden 2012 työnantajamielikuvatutkimuksen mukaan valtio on kolmanneksi suosituin työnantaja. Suosituimpien yritysten listalta Finnair löytyi sijalta viisi. Lue lisää » |
|||
Estonian Air on tuplannut alkuvuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana nettimyyntinsä edellisvuoteen verrattuna. Suurimmin kasvavana ostajaryhmänä joukosta erottuvat suomalaiset, norjalaiset ja venäläiset. Lue lisää » |
|||
Airbus on liittynyt yhteenliittymään, jotka tutkii uutta tapaa tuottaa luontoa säästävää polttoainetta lentokoneisiin eukalyptuksesta. Hankkeen tavoitteena on saada uuden polttoaineen tuotantolaitos käyttöön Australiassa ensi vuoden aikana. Airbusin lisäksi mukana ovat muun muassa Virgin Australia ja Manchester Metropolitan University. Lue lisää » |
|||
EADS:n laseriin perustuva ultraäänitarkastuslaite LUCIE voitti JEC Innovation -palkinnon ilmailusarjassa. Palkinto jaettiin maailman suurimman komposiittimateriaalien organisaation JEC:n messuilla Pariisissa. Lue lisää » |
|||
Ryanair avasi kesäkauden 2012 Turussa, jossa juhlittiin 27. maaliskuuta yhtiön kolmannen suomalaisen lentokohteen avajaisia. Ryanair, Turun lentoasema ja Turku Touring järjestivät komeat juhlallisuudet ensimmäisen lennon kunniaksi. Lontoon Stanstedista saapunut kone otettiin vastaan perinteisellä vesisuihkutervehdyksellä. Saapuville matkustajille jaettiin Turku Touringin tervetuliaislahjat. Ensimmäisille lähteville tarjottiin kakkukahvit ja kaikkia ilahduttivat Muumipeikko ja Pikku Myy. Lue lisää » |
|||
Finnairin yhtiökokous hyväksyi osakkeenomistajien nimitystoimikunnan esityksen ja vahvisti hallituksen jäsenmääräksi seitsemän. Hallitus sai myös valtuutuksen yhtiön omien osakkeiden ostamisesta. Lue lisää » |
|||
Star Alliancen johtoryhmä on yksimielisesti hyväksynyt EVA Airin jäsenhakemuksen ja yhtiö liittyy tulevaisuudessa allianssiin. Hyväksyntä vahvistaa Star Alliancen pitkän tähtäimen suunnitelmia verkoston kasvattamisesta sekä levittäytymisestä uusille potentiaalisille talousalueille. Lue lisää » |
|||
Airbus-päivään kokoontui yli 100 Euroopan parlamentin jäsentä, päättäjää ja alan edustajaa keskustelemaan eurooppalaisen ilmailuteollisuuden haasteista. Siellä Airbusin strategiasta ja tulevista ohjelmista vastaava johtaja Christian Scherer kertoi yhtiön investoivan tänä vuonna kaksi miljardia euroa tutkimukseen ja -kehitykseen. Airbusin tutkimus keskittyy kaasu- ja melupäästöjen vähentämiseen. Lue lisää » |
|||
Estonian Air:n strategia uudistus etenee vauhdilla. Yhtiö aloitti tänään Tallinnan ja Helsingin välisen reittiliikenteen ja reittiä lennetään kolmesti päivässä. Lue lisää » |
|||
Helsinki-Vantaan lentoaseman Wine & View viinibaarissa pääsee jälleen nauttimaan ainutlaatuisista viiniuutuuksista ensimmäisenä Suomessa. Lentomatkustajia hemmotellaan viiniherkuilla, jotka on tuotu maahan Wine & View’n toiminnasta vastaavan SSP Finlandin toiveesta. Lue lisää » |
|||
Suomi osallistuu 27.-28. maaliskuuta ensimmäistä kertaa Baltian maiden, Ruotsin ja NATO:n Baltic Region Training Event -harjoitukseen. Lentotoiminta tapahtuu suurelta osin kansainvälisessä ilmatilassa Itämeren yllä. Suomesta harjoitukseen osallistuu kaksi McDonnell Douglas F/A-18 Hornet -hävittäjää. Mukana on myös Ilmavoimien operaatiokeskus sekä 3. Pääjohtokeskus. Lue lisää » |
|||
Lentokoneita voi taas usean vuoden tauon jälkeen bongata ja kuvata Helsinki-Vantaalla. Finavia rakentaa lentoaseman ytimeen katseluterassin, jolta on upeat näkymät kiitoteille ja asematasolle. Terassi otetaan käyttöön osana Helsinki-Vantaan 60-vuotisjuhlien ohjelmaa. Lue lisää » |
|||
Vaihtomatkustajien nesteasetuksen kokeilujakso päättyi Suomen osalta perjantaina 23. maaliskuuta 2012. Lauantaina 24. maaliskuuta alkaen vaihtomatkustajien turvatarkastuksessa palattiin samoihin nesterajoituksiin, jotka tällä hetkellä koskevat lähteviä matkustajia kaikissa EU-maissa. Lue lisää » |
|||
Matkailuliiketoiminnan tavoin verkkoon siirtyvä rahanvaihto muuttuu dramaattisesti, kun kuluttaja pystyy vaivattomasti vertailemaan kursseja ja valitsemaan itselleen halvimman sekä helpoimman tavan valuutanvaihtoon. Helsinki-Vantaan johtava rahanvaihdon toimija ChangeGroup uskoo, että viime pääsiäisen suosikkikohteet Englanti, Tanska ja Ruotsi säilyttävät suosionsa ja takaa näiden maiden valuutoille parhaat kurssit verkkopalvelussaan pääsiäiskampanjan ajan. Lue lisää » |
|||
airBaltic on parantanut toimintojaan tarjoamalla entistä paremmat palvelut pitkäaikaisille ja lojaaleille yhteistökumppaneilleen. airBaltic tarjoaa yrityksille, instituutioille, kansalaisjärjestöille, valtionhallinnoille sekä matkatoimistoille paremmat kilpailukykyiset ehdot ja palkkiot, kun yritys valitsee airBalticin lennot johonkin sen yli 60 kohteesta Euroopassa, Lähi-idässä, Venäjällä tai IVY-maissa. Lue lisää » |
|||
Finnairin sunnuntaina Helsingistä lähteneen Airbus A330-300 -laajarunkokoneen siipi osui Kittilän lentokentän rullaustiellä valaisinpylvääseen noin kello 12.40. Paluulennon aikataulun mukainen lähtö myöhästyi useilla tunneilla. Finnair käyttää laajarunkokoneitaan talvilomasesongin aikana myös Lapin lennoilla, joille on suurta kysyntää. Lue lisää » |
|||
British Airwaysin ja Iberian yhdistymisestä syntynyt International Consolidated Airlines Group on perustanut uuden halpalentoyhtiön, joka sai nimekseen Iberia Express. Tarkoituksena on hakea jalansijaa rajusti kilpailluilla eurooppalaisilla markkinoilla. Ensimmäinen lento tehdään tänään sunnuntaina. Lue lisää » |
|||
Yhdysvaltalainen Cessna Aircraft Company on allekirjoittanut perjantaina sopimuksen liikesuihkukoneiden tuotannosta Kiinassa. Toinen osapuoli on valtion omistama Aviation Industry Corp AVIC. Kiinaa pidetään yhtenä business jettien suurimpana kasvumarkkinana. Cessna on ensimmäinen amerikkalaisyhtiö, joka aloittaa tuotannon maassa. Lue lisää » |
|||
airBaltic lisää lentoja 26. maaliskuuta alkavalle kesäkaudelle reiteillään Eurooppaan, Lähi-itään, Venäjälle sekä IVY-maihin. Vapaa-ajan kesäkohteet palaavat myös Välimeren, Mustameren ja Kaspianmeren rannikoille. Lue lisää » |
|||
Norwegian Air Shuttle sai Matka 2012 -messuilla Matkailutoimittajien "Vuoden haastaja" -palkinnon. Ottaessaan vastaan tunnustusta yhtiön edustajat kertoivat tuovansa pian liikenteeseen ensimmäisen suomalaisen "sankarin" kuvalla varustetun matkustajakoneen. Yhtiö on maalannut kalustonsa sivuvakaimiin erilaisten kansallisten merkkihenkilöiden potretteja. Lue lisää » |
|||
Suosituin lentokohde Helsinki-Vantaalta on matkustajamäärilä mitattuna ollut pitkään Tukholma.Tammikuussa tilanne muuttui, kertoo YLE. Silloin eniten matkustajia suuntasi Vantaalta Ouluun. Matkustajia oli tammikuussa yli 75 000, mikä merkitsi huimaa 56 prosentin kasvua edellisvuoteen verrattaessa. Lue lisää » |
|||
Latvialaisen Air Baltic -lentoyhtiön suunnitelmat perustaa liikenteensä keskuskenttä eli hub Ouluun ovat peruuntuneet, kertoo Kaleva. Hanke käynnistyi kaksi vuotta sitten. Air Baltic kertoo syyksi heikentyneen taloudellisen tilanteensa. Yhtiö mm. vähentää reittejään. Lue lisää » |
|||
Euroopan avaruusjärjestö ESA:n kolmas Automated Transfer Vechicle -rahtialus (ATV-3) laukaistiin perjantaiaamuna Suomen aikaa onnistuneesti kiertoradalle. Lähtö tapahtui Euroopan avaruuskeskuksesta Kourousta Ranskan Guayanasta. Lennolla VA205 nimen Edoardo Amaldi saaneen rahtiavaruusaluksen alustana toimi ESA:n suurin kantoraketti Ariane 5. Kyseessä oli painavin tällä raketilla koskaan laukaistu kuorma: 19 714 kiloa. Raketti-avaruusalus -yhdistelmän kokonaispaino oli starttihetkellä 777 000 kiloa. Raketin lähtö osui sopivasti juhlistamaan Wernher von Braunin syntymän satavuotispäivää. Lue lisää » |
|||
EU:n liikenneministerit saivat Brysselissä EU-komission tilannekatsauksen vuoden 2012 alussa alkaneen EU:n lentoliikenteen päästökaupan tilanteesta, erityisesti EU:n ulkopuolisten maiden reaktioista sekä komission näiden maiden kanssa käymistä neuvotteluista. Lue lisää » |
|||
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin rekisterissä oli vuoden 2011 lopussa yhteensä 1 562 ilma-alusta, mikä on 1,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Erityisesti liikennelentokoneiden sekä helikoptereiden ja autogirojen määrät kasvoivat. Ilma-alusten määrä Suomessa on kasvanut kuutena peräkkäisenä vuotena. Vuodesta 2006 vuoteen 2011 ilma-alusrekisterissä on kirjattu kasvua on ollut noin 15 prosenttia. Lue lisää » |
|||
Airbus, Boeing ja Embraer allekirjoittivat tänään aiesopimuksen yhteistyöstä edullisen biolentopolttoaineen kehittämisessä. Kolme lentokonevalmistajaa haluaa puhutella yhdessä hallituksia, biopolttoaineen valmistajia ja muita tärkeitä sidosryhmiä tukeakseen, edistääkseen ja nopeuttaakseen uusien kestävän kehityksen polttoaineiden saamista markkinoille. Lue lisää » |
|||
SAS vahvistaa edelleen pitkän aikavälin asemaansa Suomessa, pohjoismaista matkustusta painottavan 4Excellence – strategiansa mukaisesti. Blue1 avaa tulevana viikonloppuna 5 uutta non-stop reittiä Suomesta suoraan Skandinaviaan täydentämään SAS:n ja Star Alliancen reittiverkostoja. Lue lisää » |
|||
Suurta kiinnostusta herättänyt Pinterest on tällä hetkellä internetin nopeimmin kasvavia palveluita. Se tarjoaa eräänlaisen virtuaalisen ilmoitustaulun, jolle voi kiinnittää (pin = nasta) netistä löytyviä kiinnostavia valokuvia. Myös Finnair on lähtenyt mukaan. Yhtiö pyytää Twitterissä asiakkaitaan twiittaamaan kuvia lennoiltaan ja lupaa liittää niitä Pinterest-seinälleen. Lue lisää » |
|||
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta on antanut uuden ehdotuksensa Finnairin hallituksen kokoonpanoksi. Toimikunta ehdottaa Finnair Oyj:n 28.maaliskuuta pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten määräksi vahvistettaisiin seitsemän, heistä viisi uusia.
Lue lisää » |
|||
Japan Airlines vastaanottaa ensimmäisen Boeing 787-8 Dreamlinerinsa maaliskuun 25. päivä Seattlen Everettissä ja se lennetään Tokioon seuraavana päivänä. Lue lisää » |
|||
Kauppasota EU:n ETS-päästökaupan seurauksena kiihtyy. Nyt Lufthansa raportoi Kiinan estäneen yhtiön liikennöintioikeuksien saamista A380-koneelle Shanghain-reitille. Lue lisää » |
|||
McDonnell Douglasin hallituksen puheenjohtaja ja yhtiön toimitusjohtaja Sanford N. (Sandy) McDonnell on kuollut. Lue lisää » |
|||
Boeing on saanut Yhdysvaltain ilmailuviranomaisen FAA:n tyyppihyväksynnän General Electricin GEnx-moottorein varustetulle 787-8 Dreamlinerille. |
|||
Solar Films kuvaa parhaillaan elokuvaa Kaappari, joka pohjautuu vuonna 1978 tapahtuneeseen Finnairin koneen kaappaukseen. Tuolloin Aarno Lamminparras kaappasi lentokoneen Oulu-Helsinki -välillä ja otti koneen miehistön ja matkustajat panttivangeikseen. Elokuva perustuu Lauri Puintilan kirjaan Kaappari Lamminparras (WSOY 2010). Kaappari-elokuvan on käsikirjoittanut Mika Karttunen ja ohjaajana toimii Aleksi Mäkelä. Kaappari Lamminparrasta elokuvassa esittää Kari Hietalahti. Myös suositun Putous-ohjelman sketsihahmokilpailun voittaneella Armi Toivasella on pieni rooli elokuvassa. Lue lisää » |
|||
Intia on suuri ja väkirikas valtio, jolla on myös suuret ilmavoimat. Niinpä onnettomuuksiltakaan ei voida välttyä. Puolustusministeri A.K. Antony on antanut maan parlamentin alahuoneelle selvityksen viime vuosien turmista, kertoo The Indian Express -lehti. Selvityksen mukaan 2008 jälkeen runsaassa kolmessa vuodessa ilmavoimat on menettänyt 33 hävittäjää. Onnettomuuksissa on menehtynyt 26 sotilashenkilöä. Lisäksi on kuollut kuusi siviiliä. Lue lisää » |
|||
Euroopan kuudenneksi suurin lentoyhtiö airberlin NIKI-tytäryhtiöineen liittyy oneworld-allianssin jäseneksi tänään 20.3. Lue lisää » |
|||
Nordic Global Airlinesin MD-11-rahtikone vaurioitui tiistaina törmäyksessä lentokoneiden huoltohallin oveen Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Lue lisää » |
|||
Kolmas 76-paikkainen Embraer laskeutui Tallinnaan ja liittyi Estonian Air:n laivastoon. ES-AEC on yksi neljästä Finnairilta vuokratuista E170-koneista. Lue lisää » |
|||
Finnairin lentoliikenteen 25.3 alkava kesäkausi tarjoaa tuttuja kesäkohteita, lisävuoroja useille Finnairin reiteille sekä upouuden kesäkohteen Dubrovnikin. Lisäksi Finnair aloittaa toukokuussa ympärivuotisen liikennöinnin uuteen Kiinan kohteeseen Chongqingiin. Lue lisää » |
|||
United Parcel Service (UPS) ostaa TNT Expressin, joka on yksi maailman johtavia pikakuljetusyrityksiä. Kaupan myötä UPS:stä tulee selkeä maailman markkinajohtaja logistiikka-alalle yli 45 miljardin euron liikevaihdolla. Lue lisää » |
|||
Seinäjoen kaupunki on neuvotellut sopimuksen säännöllisen reittiliikenteen aloittamisesta välille Seinäjoki–Helsinki. Kaupunki on käynyt neuvotteluja säännöllisen reittiliikenteen aloittamisesta useiden eri lentoyhtiöiden kanssa ja on nyt hyväksynyt sopimuksen Svenska Direktflyg AB: kanssa. Lue lisää » |
|||
YLE Uutisten mukaan Suomen Liikennelentäjäliiton valtuusto on päättänyt, että Finnairin lentäjät jatkavat säästöneuvotteluja yhtiön talouden tervehdyttämiseksi. Käytännössä päätös tarkoittaa, että lentäjät ovat valmiita huonontamaan työehtojaan. Lue lisää » |
|||
Helsinki-Vantaan Finnair Lounge on valittu maailman parhaiden loungejen joukkoon jo toista vuotta peräkkäin. Valinnan suoritti runsaat 40 000 paljon matkustavaa Priority Pass -asiakasta. Lue lisää » |
|||
Etsinnät Hercules-onnettomuudessa kuolleiden löytämiseksi ovat jatkuneet Kebnekaisella. Ruotsin onnettomuustutkintakomission puheenjohtaja Agne Widholm ei vahvista aiempia tietoja, joiden mukaan norjalainen C-130J-30-kone olisi siirtynyt harjoituksen tehtäväkuvauksen sallimaan taktiseen matalalentoon.Toinen samaa reittiä lentänyt Hercules oli sään parannuttua siirtynyt lentämään lähellä maanpintaa. Lue lisää » |
|||
Torstaina iltapäivällä Kebnekaise-tunturin huippuun Ruotsin Lapissa törmännyt norjalainen Lockheed Martin C-130J-30 Hercules -kuljetuskone (5630) oli matkalla hakemaan henkilöstöä ja materiaalia Kiirunasta Ruotsista. Samalla se osallistui myös kansainvälisen Cold Response -sotaharjoituksen ilmatoimintaan. Ruotsalaismedian mukaan kone toimi maalina ja suojattavana kohteena kymmenelle ruotsalaiselle F21-laivueen Saab JAS 39 Gripenille ja neljälle Ørlandin tukikohdasta toimineelle norjalaiselle Lockheed Martin F-16 Fighting Falcon -hävittäjälle. Sään yllättävä huononeminen matalalentoon siirtymisen jälkeen saattaa olla ainakin osasyynä onnettomuuteen. Lue lisää » |
|||
Suomen Ilmailuliitto ry:n liittokokous pidettiin lauantaina Suomen Ilmailumuseon auditoriossa Helsinki-Vantaan lentoaseman alueella. Kokouksessa käsiteltiin syksyllä alkaneen strategiatyön lopputulosta. Se hyväksyttiin yksimielisesti ohjaamaan liiton toimintaa vuoteen 2020 asti. Puheenjohtajaksi toiselle kaudelleen valittiin Tapio Pitkänen. Suomalaisen ilmailun arvokkaimman tunnustuksen, Clifford B. Harmonin mukaan nimetyn Harmon-patsaan, saivat purjelennon euroopanmestarit Visa-Matti Leinikki ja Harri Hirvola. Lue lisää » |
|||
Itävaltalainen Felix Baumgartner on laskuvarjohyppääjä, jonka tavoitteena on vihdoinkin kirjata nimiinsä lajin uusi korkeusennätys. Voimassa oleva kun on jo yli puolen vuosisadan ikäinen: amerikkalainen Joseph Kittinger hyppäsi kaasupallon kannattelemasta kapselista 31 300 metristä elokuussa 1960. Baumgartnerin torstaina 15. maaliskuuta onnistuneesti tekemä testihyppy 21 818 metristä todisti hänen tiiminsä käyttämän teknologian, mm painepuvun ja kaasupallon, toimivuuden. Myös tässä yrityksessä käytetään kapselia, jonka heliumpallo nostaa korkeuksiin. Lopullisena tavoitteena Red Bull Stratos -tiimillä on ennätyshyppy huimasta 37 000 metristä. Lue lisää » |
|||
Ruotsin Lapissa torstaina iltapäivällä kadonneen Norjan ilmavoimien Lockheed Martin C-130J-30 Hercules -kuljetuskoneen osia on löydetty Ruotsin korkeimman tunturin Kebnekaisen huipun molemmilta puolilta. Vasemmalla on P-3C Orion -koneen EOIR-kameran kuvia alueesta. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä kone törmäsi kallioon ja hajosi kappaleiksi. Tähän mennessä löytyneet osat ovat olleet hyvin pieniä. Lue lisää » |
|||
Ammattiliitto Pro:n puheenjohtaja Antti Rinteen mielestä Finnairin olisi pidättäydyttävä tekniikkaa koskevista ratkaisuista. Rinteen mukaan yhtiön uuden hallituksen on järkevää aloittaa tekniikan tulevaisuuden hahmottaminen avoimella yhteistyöllä henkilöstön kanssa. Lue lisää » |
|||
Monikansalliset etsijät ovat jatkaneet eilen iltapäivällä Ruotsin Lapissa kadonneen Norjan ilmavoimien Lockheed Martin C-130J-30 Hercules -kuljetuskoneen etsintöjä. Lumisade ja kova tuuli ovat haitanneet lentotoimintaa. Iltapäivällä norjalainen P-3 Orion -merivalvontakone sai pilvessä olevan aukon läpi havainnon jostain oranssista lumisateen seasta. Uusimpien tietojen mukaan Kebnekaisen huipun ympäristöstä on havaittu metalliromua ja kerosiinin hajuisia pehmusteita. Lue lisää » |
|||
Valtion omistajaohjausyksikkö on julkaissut tarkentavan tiedotteen ministeri Hautalan torstaisessa tiedotustilaisuudessaan sekä Ylen A-studio-ohjelmassa antamiin, Finnairin pääomitustarpeita koskeviin lausuntoihin liittyen. Lue lisää » |
|||
Estonian Air on kasvattanut lähiliikennelaivastoaan uudella Saab 340 potkuriturbiinikoneella. Laivastovahvuuteen liittynyt ES-ASO on yhtiön kolmas Saab 340-kone ja se alkaa operoimaan maaliskuun lopussa. Lue lisää » |
|||
Finavia Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 16.3.2012Helsingissä. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2011 tilinpäätöksen ja sekä myönsivastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Finavian hallitukseennimitettiin 7 jäsentä vuodeksi 2012. Lue lisää » |
|||
Neste Oil ja Lufthansa ovat testanneet Neste Oilin uusiutuvaa NExBTL-lentopolttoainetta yhteensä 1 187 lennolla Frankfurtin ja Hampurin välillä viime vuonna sekä yhdellä mannertenvälisellä lennolla Frankfurtin ja Washington DC:n välillä tänä vuonna. Käytön aikana tutkittiin järjestelmällisesti muun muassa polttoaineen laatua, lentokoneen suoritusta sekä polttoaineen varastosäilyvyyttä. Testin lopulliset tulokset ovat nyt valmistuneet. Lue lisää » |
|||
Austrian Airlinesin säästöneuvottelut henkilöstön kanssa ovat epäonnistuneet. Emoyhtiö Lufthansa pääomittaa Austriania 140 miljoonalla eurolla ja rahoitus käytetään kapearunkolaivaston harmonisointiin sekä rakenneuudistuksiin. Austrian Airlines suunnittelee siirtävänsä lentävää henkilökuntaansa Tyrolean Airwaysiin. Lue lisää » |
|||
Lufhansa ryhmän vuoden 2011 liikevoitto painui edellisvuodesta 200 miljoonaa euroa päätyen 820 miljoonan euron positiviseen tulokseen. Yhtiön liikevaihto nousi vuoden aikana 8,6 prosenttia 28,6 miljardiin euroon. Lufthansa jakaa tuloksestaan osinkoa 0,25 euroa per osake. Lue lisää » |
|||
Norwegian on allekirjoittanut Boeingin kanssa GoldCare-huoltosopimuksen yhtiön tulevien 787 Dreamliner koneiden osalta. Solmittu sopimus on 12-vuotinen ja se yhtiön tulevaisuuden Dreamliner-laivaston. Norwegian on tilannut kolme 787-konetta ja lisäksi sillä on optio kolmen koneen leasaamiseksi. Lue lisää » |
|||
Norjan ilmavoimien Lockheed-Martin C-130J-30 Hercules -kuljetuskone (5630) katosi torstaina iltapäivällä Pohjois-Ruotsissa. Tämä käynnisti laajan etsintäoperaation, joka jatkui läpi yön. Norjan Evenesistä Ruotsin Kiirunaan matkalla ollut kone osallistui Cold Response -harjoitukseen. Norjan puolustusministeriö tiedotti illalla, että koneen miehistö on menehtynyt onnettomuudessa. Suomen aikaa kello kymmenen maahansyöksynyttä konetta ei oltu vielä löydetty ja ministeriö korjasi toivoa eloonjääneistä vielä olevan. Lue lisää » |
|||
Palvelualojen työnantajat PALTA ry ja Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelmaa koordinoiva Taloudellinen tiedotustoimisto kannustavat nuoria harkitsemaan logistiikka- ja huolinta-alan opintoja ja töitä. Maaliskuussa työnsä aloitti koulu-yritysyhteistyötä koordinoiva koulu-coach, jonka tehtävänä on tutustuttaa opettajia, opoja ja koululaisia toimialaan. Lue lisää » |
|||
Airbusin tuoreimman markkinaennusteen mukaan Intia tarvitsee 1043 uutta ekotehokasta lentokonetta vuoteen 2030 mennessä vastatakseen vuosittaiseen kysyntään. Konekauppojen arvoksi lasketaan 145 miljardia dollaria. Intian matkustajakonemäärän odotetaan siis jopa kolminkertaistuvan 1180 koneeseen vuoteen 2030 mennessä. Lue lisää » |
|||
Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY on päättänyt lopettaa säästöneuvottelut Finnairin kanssa. Päätös asiasta tehtiin yhdistyksen valtuuston kokouksessa torstai aamuna. Lue lisää » |
|||
Finnairin omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala on antanut Finnairin omistajaohjauksesta vastaavan finanssineuvos Jarmo Väisäsen tehtäväksi kutsua yhtiön osakkeenomistajien nimitystoimikunta nopeasti koolle ja valmistella uusi ehdotus hallituksen kokoonpanoksi Finnairin 28.3.2012 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle. Hautalan näkemys on, etteivät Finnairin johdon erityispalkkioista syksyllä 2009 päättäneet hallituksen jäsenet voi uskottavasti toimia Finnairin hallituksen jäseninä. Lue lisää » |
|||
Finnairin omistajaohjauksesta vastaava ministeri pitää parhaillaan tiedotustilaisuutta Finnain tapahtumista. Hautala kertoo, että Finnairin hallitus vaihtuu lähes kokonaan. Pääministeri Jyrki Kataista on informoitu yhtiön hallituksen vaihdoksesta etukäteen. Kamelin selkä on katkennut eikä nykyhallitus voi viedä uudistuksia läpi, sanoo Hautala. Hallituksessa voivat jatkaa Hautalan mukaan puheenjohtaja Harri Sailas ja sekä hallituksen jäsen Harri Kerminen. He eivät ole olleet yhteydessä asuntokauppaan. Finnairin uskottavuus ei kestä enää uusia kohuja. Lue lisää » |
|||
Air Berlin ja Etihad Airways suunnittelevat yhdistävänsä Boeing 787 Dreamliner -ohjelmansa, joka käsittää 56 lentokonetta. Yhtiöiden yhteinen ja samalla maailman suurin Dreamliner yhteistyö säästäisi miljoonia molemmilta operaattoreilta. Lue lisää » |
|||
Liikenne- ja viestintäministeriö on selvittänyt Kehäradan glykoliongelman lisäkustannuksia. Ministeriö esittää nyt tiedossa olevien, Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalialueella toteutuvien 45 miljoonan euron lisäkustannusten jakamista Liikenneviraston ja Finavia Oyj:n kesken siten, että Finavia Oyj maksaa lisäkustannuksista Liikennevirastolle 22,5 miljoonaa euroa. Osapuolet sopivat maksun yksityiskohdista keskenään tarkemmin. Lue lisää » |
|||
Finavia toteuttaa kevään ja kesän aikana mittavat uudistustyöt Helsinki-Vantaan lentoaseman liikennealueilla. Uudistustöiden yhteydessä merkittävä osa lentoaseman liikennealueista päällystetään uudelleen. Liikennealueiden uudistustöiden tavoitteena on varmistaa sujuva, tehokas ja turvallinen lentoliikenne Helsinki-Vantaalla. Investointien yhteisarvo on noin 15 miljoonaa euroa.
Lue lisää » |
|||
Rakenteelliset kokoonpanotyöt ensimmäisen A350 XWB (MSN1) takarungon osalta on saatu päätökseen Airbusin Hampurin tehtailla Saksassa. Takarunkoon asennetaan seuraavaksi sisustan rakenteita ja järjestelmiä ennen sen siirtoa Ranskan Toulouseen loppukokoonpanolinjalle. |
|||
Ilma-alusten laserhäirintä on muodostumassa kasvavaksi ongelmaksi myös Suomessa. Uudenlaisen lentoliikenteen häirinnän kasvuluvut ovat samanlaiset muiden valtioiden kanssa. Viranomaiset tiedostavat ongelman, mutta lainsäädäntö laahaa perässä ja sen osalta tarvitaan pikaisia toimia. Lue lisää » |
|||
EU:n ETS-päästökauppa on johtamassa kovenevaan kauppasotaan. EU:n ulkopuoliset valtiot ovat aloittaneet tai aloittamassa toimenpiteitä EU:ta ja EU-valtioiden lentoyhtiöitä kohtaan. Lue lisää » |
|||
Uutta teknologiaa edustava Boeing 787 -matkustajakone on saanut vuoden 2011 Robert J. Collier Trophy -palkinnon. Sitä pidetään yhtenä ilmailumaailman arvostetuimmista tunnustuksista. Palkinnon myönsi Yhdysvaltain National Aeronautical Association. Lue lisää » |
|||
Boeingin korkealla lentävä ja pitkällä toiminta-ajalla varustettu Phantom Eye miehittämätön ilma-alus on suorittanut rullauskokeen. Vetykäyttöinen UAV on suunniteltu tiedustelu-, valvonta-, ja tunnistuskäyttöön. Lue lisää » |
|||
Norwegian ja TUI Nordic jatkavat yhteistyötään solmimalla uuden miljoonasopimuksen. Uuden sopimuksen mukaan Norwegian lennättää matkajärjestäjän asiakkaita Välimeren kohteisiin kesällä 2012. Sopimus on arvoltaan yli 450 miljoonaa Norjan kruunua ja kattaa yli 900 lentoa. Lue lisää » |
|||
Finavia selkiyttää toimintaansa uudistamalla johtamisjärjestelmäänsä. Uudistuksen tavoitteena on parantaa konsernipalveluiden ja esikuntatoimintojen tukea yhtiön liiketoiminnalle. Lue lisää » |
|||
Finnair ja Valkee aloittavat yhteistyön, jonka myötä kirkasvalokuulokkeet tulevat Finnairin lennoille lyhyen pilottijakson ajaksi. Lue lisää » |
|||
Ensimmäinen Italian ilmavoimien tilaamasta kymmenestä AgustaWestland HH-139A -pelastushelikopterista on otettu operatiiviseen käyttöön Cervian lentotukikohdassa. Koptereita käytetään etsintä- ja pelastuslentoihin (SAR). Loput HH-139A:t toimitetaan kuluvan vuoden aikana. Lue lisää » |
|||
Finnairin lentäjät ovat toistaiseksi päättäneet jatkaa säästöneuvotteluja työnantajan kanssa. Suomen liikennelentäjäliiton varapuheenjohtaja Jukka Leskinen kertoo liiton valtuuston arvioivan tilannetta uudestaan ensi viikolla. Lue lisää » |
|||
Venäjän puolustusministeriö on maaliskuun alussa tehnyt 92 Sukhoi Su-34 -rynnäkköpommikoneen lisätilauksen. Kyseessä on Su-27-hävittäjään perustuva kaksipaikkainen uuden sukupolven (4+) taistelukone. Niitä tilattiin jo vuonna 2008 yhteensä 32 kappaletta. Tähän mennessä ilmavoimat on saanut 10 pommittajaa ja tänä vuonna odotetaan 12 koneen toimituksia. Lue lisää » |
|||
Finnair sopinut matkustamohenkilökunnan vuokraamisesta yhtiön lennoille. Henkilöstön toimittaa maailman johtava henkilöstöpalveluyritys Adecco, kertoi ensimmäisenä YLE Uutiset. Adeccon lentoemännät ja stuertit aloittavat kesäkuussa lomasijaisina tasoittamassa kausivaihteluita. Finnair on pitkään käyttänyt Aasian reiteillä Adeccon paikallistaustaista henkilöstöä. Lue lisää » |
|||
Maailman suurin lennoille palveluja tuottava yritys LSG Sky Chefs ja Finnair ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen, jonka myötä LSG Sky Chefs ostaisi Finnairin catering-toiminnan. Yrityskauppa käsittäisi Finnair Catering Oy:n ja Finncatering Oy:n koko osakekannat. Samalla noin 650 työntekijän työnantaja vaihtuisi. Kauppa edellyttää LSG SKy Chefsin emoyhtiön Lufthansan hallituksen ja Suomen kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Finnair ostaisi jatkossakin lentocatering-palvelunsa LSG Sky Chefsin omistukseen siirtyvältä Finnair Catering Oy:lta. Lopullinen sopimus arvioidaan solmittavan vuoden 2012 ensimmäisellä puoliskolla. Lue lisää » |
|||
Finnair ilmoittaa, että poliisi on omasta aloitteestaan aloittanut esitutkinnan yhtiön toimitusjohtajan viime viikkoina julkisuudessa olleeseen asuntokauppaan liittyen. Esitutkinta on yhtiön saamien tietojen mukaan varsin varhaisessa vaiheessa, ja siksi on mahdotonta arvioida, johtaako esitutkinta mahdollisesti joihinkin jatkotoimiin. Lue lisää » |
|||
Finnairin liikenne kasvoi helmikuussa 2012 henkilökilometreillä mitattuna lähes 12 prosenttia, kokonaiskapasiteetin kasvaessa noin kahdeksan prosenttia. Matkustajakäyttöaste nousi 2,6 prosenttiyksikköä ja oli 75,9 prosenttia. Aasian liikenteen kapasiteetti kasvoi 13,2 prosenttia ja liikenne henkilökilometreillä mitattuna 15,4 prosenttia. Lue lisää » |
|||
Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys ry kummastelee säästöjensä kohdentamista. SLSY teki syksyllä 2009 Finnairiin säästösopimuksen, jonka arvo tekohetkellä oli 12,3 miljoonaa, mutta säästökauden päätyttyä vuoden 2010 lopussa osoittautui vielä tehokkaammaksi kuin alun perin oli arvioitu. Lue lisää » |
|||
Suomalaisen Rovio-yhtiön Angry Birds -peli on ollut maailmanlaajuinen menestys. Nyt sen uusin versio on lanseerattu maapallon ulkopuolella kansainvälisellä ISS-avaruusasemalla yhteistyössä NASA:n kanssa. Peli toimii samalla myös opetusvälinenä kertoen mm. painovoimakenttien vaikutuksista. Lue lisää » |
|||
Air France-KLM julkisti miljoonatappiot vuodelta 2011. Yhtiön yksikkötuotot eivät riittäneet kattamaan polttoaineen hinnannousua ja tulos painui 809 miljoonaa euroa tappiolle. Lue lisää » |
|||
Venäjän lentokoneista suuri osa alkaa jo olla länsimaalaista kalustoa. Uusimpien laskelmien mukaan yli 100-paikkaisista koneista jo 74 prosenttia on länsimaissa valmistettuja. Venäjän valtion siviili-ilmailun tutkimus- ja kehitysinstituutin johtaja Vasiliy Shapkin kertoi asiasta 1-2. päivä maaliskuuta järjestetyssä Aircraft Maintenance Russia & CIS - konferenssissa Moskovassa. Tapahtuma järjestettiin jo seitsemättä kertaa. |
|||
Flyben lentokoneen nimeämiskilpailuun on saapunut tähän mennessä jo yli tuhat nimiehdotusta. Kilpailuaikaa on jäljellä vielä viikko. Lue lisää » |
|||
Boeing on saanut kaikki koelennot lennettyä General Electric:n GEnx-moottorein varustetulla 787-8 Dreamlinerilla ja odottaa sille nyt tyyppihyväksyntää. Samalla päättyy koko tyyppihyväksyntään tähtäävä koelento-ohjelma perusmallin Dreamlinerin osalta. Lue lisää » |
|||
EADS:n vuoden 2011 tulos oli odotettua parempi. Vaikka makrotaloudellinen ympäristö oli epävakaa, EADS jatkoi kasvuaan. Tähän vaikuttivat varsinkin hyvällä tasolla pysyneet lentoliikenneluvut. Länsimaiden puolustusmarkkinat olivat odotetusti ahtaalla. Lue lisää » |
|||
Ilmavoimat palkitsi 6.3 vuosipäivänsä yhteydessä ansioituneita henkilöitä ja organisaatioita perinteisillä kiertävillä muistopalkinnoilla sekä Ilmavoimien Kotka-levykkeillä. Ilmavoimien toiminnan katsotaan alkaneen kevättalvella 1918, jolloin kenraali C.G.E. Mannerheimin johtamat valkoiset joukot saivat ensimmäiset Ruotsista lahjoituksina luovutetut lentokoneensa. Ensimmäisenä lentojoukoille saapui Vaasaan Ruotsin Uumajasta lennetty Thulin typ D -tiedustelukone. Koneen lahjoitti kreivi Eric von Rosen. Lue lisää » |
|||
Estonian Air on vastaanottanut toisen 76-paikkaisen Embraer E170 -koneensa, kun ES-AEB laskeutui päivällä Tallinnaan. Kone oli toinen neljästä Finnairilta vuokrattavasta Embraerista. Toiset kaksi Embraeria liittyvät Estonian Airin laivastoon lähiviikkoina. Lue lisää » |
|||
Airbus aikoo palkata 4 000 työntekijää tänä vuonna ja näistä vähintään 25 prosenttia on suunnitelmien mukaan naisia. Airbus haluaakin kannustaa naisia ilmailualalla kansainvälisenä naistenpäivänä ja kannustaa naisia hakeutumaan töihin perinteisesti hyvin miesvoittoiselle alalle.
Lue lisää » |
|||
Pan Am -sarjauutuuden ennakkoesityksessä YLE:n Isossa Pajassa oli lennokas tunnelma. Pilottijakson näytökseen oli kutsuttu myös Pan Amilla työskennelleitä suomalaisia lentoemäntiä sekä kotimaisen Finnairin kabiinihenkilökuntaa. Lue lisää » |
|||
Liikenteen sujuvuuden turvaaminen ja matkustajien palveleminen myös poikkeustilanteissa on ykkösenä Estonian Air:n prioriteeteissa. Yhtiö ilmoitti huolehtivansa työntekijöiden lapsista sekä töihin pääsystä maaliskuussa pidettävien lakkojen aikana Lue lisää » |
|||
Kansainvälisen ilmakuljetusliitto IATA:n mukaan lento-onnettomuuksien määrä länsimaalaisille liikennelentokoneille on nyt alhaisimmillaan koko ilmailun historian ajalta. Nykyisellään ylitetään vuonna 2010 saavutettu turvallisuustaso mutta alueelliset haasteet jatkuvat edelleen. Lue lisää » |
|||
airBaltic julkaisi ReShape-liiketoimintasuunnitelman, jonka tavoitteena on yhtiön kannattavuuden palauttaminen ja kestävä kehityssuunnitelma. Lue lisää » |
|||
Finnair on nimittänyt Juha Järvisen rahtiyhtiöidensä Finnair Cargo Oy:n ja Finnair Cargo Terminal Operations Oy:n toimitusjohtajaksi 14. toukokuuta 2012 alkaen. Järvisestä tulee myös Finnairin johdosta ja sen henkilöstöedustajista koostuvan johtokunnan jäsen. Lue lisää » |
|||
Turkkilainen Turkish Airlines -lentoyhtiö (Turk Hava Yollari) avasi tiistaina 6. maaliskuuta kaksi kertaa viikossa lennettävän reitin Istanbulista Mogadishuun Somaliassa. Kyseessä on 20 vuoteen ensimmäinen kansainvälisen yhtiön operoima säännöllinen reitti Somaliasta Eurooppaan, Amerikkaan tai Aasiaan. Reitti lennetään Sudanin pääkaupungin Khartoumin kautta. Lue lisää » |
|||
Finnairinkin tilaaman Airbus A350 XWB:n pää- ja nokkalaskutelineiden koekäyttö aloitetaan testipenkissä yhtiön Filtonin tehtailla Englannissa. Tuorein edistysaskel A350-ohjelman kanssa saavutettiin yli vuosi ennen koneen ensilentoa ja yli kaksi vuotta ennen ensimmäisen koneen käyttöönottoa. Lue lisää » |
|||
Boeing on aloittanut uuden ja entistä paremman lentokoneiden toimituskeskuksen EDC:n (Everett Delivery Center) rakentamisen Everettiin. Lue lisää » |
|||
Boeing ja Kiinalainen COMAC (Commercial Aircraft Corp. of China) ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, joka edesauttaa liikennelentokoneteollisuuden kasvua Kiinassa ja myös muuallakin maailmassa. Lue lisää » |
|||
Boeing on 4. maaliskuuta luovuttanut Yhdysvaltain merivoimille ensimmäisen sarjatuotantoversion P-8A Poseidon -sukellusveneentorjuntakoneesta. Se kykenee myös pintakohteiden tuhoamiseen sekä elektroniseen tiedusteluun. Poseidoneja on alkutuotantovaiheessa (LRIP) tilattu 13 kappaletta. Lue lisää » |
|||
Yli 1,1 miljoonaa matkustajaa lensi Norwegianin koneilla helmikuussa. Luku on 23 prosenttia enemmän kuin vastaavana kuukautena edellisenä vuonna. Käyttöaste oli 78 prosenttia ja yksikkötuotto (RASK) kasvoi 6 prosenttia. Lue lisää » |
|||
Kaksi Englannin ilmavoimien Royal Air Forcen Eurofighter Typhoon -hävittäjää on 2.-5. maaliskuuta vieraillut Ranskan ilmavoimien Armeé de l'Airen Saint-Dizierin tukikohdassa. Sieltä operoi isäntälaivue l’escadron de chasse 1/7 "Provence" koneenaan Dassault Rafale. Vieraat tulivat 3. Squadronista RAF Coningsbystä. Lue lisää » |
|||
Estonian Air kuljetti helmikuussa 39 846 matkustajaa, joka on 8,4 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Aikataulunmukaisen liikenteen matkustajia oli 39 444, joka on 15,4 prosenttia enemmän kuin vuoden 2011 helmikuussa. Lue lisää » |
|||
Taloudellisiin vaikeuksiin ajautunut intialainen Kingfisher Airlines tiedotti 4. maaliskuuta jatkavansa lentojaan. Näin siitä huolimatta, että viranomaiset ovat jäädyttäneet yhtiön tilejä ja osa lentäjistä on irtisanoutunut palkkasaatavien takia. Tiedotteen mukaan yhtiön johtaja (CEO) Sanjay Aggarwal tapasi lentäjien edustajia ja vetosi heitä jatkamaan tehtävissään. Lue lisää » |
|||
Boeingin työntekijät, alihankkijat, asiakkaat ja hallituksen edustajat juhlistivat 2. maaliskuuta tuhannennen Boeing 777 -matkustajakoneen valmistumista 5000 hengen voimin yhtiön Everettin tehtailla. Tuhannes 777-kone luovutetaan Emiratesille myöhemmin maaliskuussa. Lue lisää » |
|||
Aloittaessaan suurta huomiota saanut Helsinki-Vantaan lentoasemalla sijainnut Finnairin innovatiivinen Via Spa -kylpylä on helmikuussa lopettanut toimintansa, kertoo Ilta-Sanomat. Kylpylä avautui Via Loungen yhteydessä uusimmassa Non-Schengen -terminaalin laajennuksessa joulukuussa 2009. Lue lisää » |
|||
Estonian Air ja kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Estonian Air on Helsingissä keväällä 2012 pelattavien jääkiekon MM-kisojen kansallinen kumppani ja kisojen virallinen lentoyhtiö. Lue lisää » |
|||
Ryanair on lähettänyt kimpun ruusuja Norwegianin matkustamohenkilökuntaa edustavalle Unionen-liitolle koska he aiheuttavat lakollaan haittaa Norwegianin matkustajille. Lue lisää » |
|||
Finavian ylläpitämien lentoasemien lumiosaaminen on entistä paremmissa kantimissa uuden kiitotieraportointijärjestelmän myötä. Tieto kiitoteiden olosuhteista välittyy uuden järjestelmän ansiosta käytännössä reaaliaikaisesti ja määrämuotoisena lennonjohtoon ja ilma-aluksen miehistölle saakka. Näin Finavia parantaa entisestään edellytyksiä sujuvalle lentoliikenteelle Suomen eri keliolosuhteissa. Lue lisää » |
|||
International Airlines Group (IAG) johon kuuluvat British Airways ja Iberia on tehnyt 555 miljoonan euron nettotuloksen ja 407 miljoonan euron liikevoiton vuodelta 2011 Lue lisää » |
|||
Air Astana on tilannut Boeingilta neljä 767-300ER-konetta ja kolme 787-8 Dreamlineriä. Kauppa on listahinnoin arvoltaan 1,3 miljardia dollaria ja samalla Kazakstanin historian suurin yksittäinen liikennelentokonekauppa.
|
|||
Puolustusministeriö on 1.3.2012 valtuuttanut puolustusvoimat allekirjoittamaan sopimuksen, jolla Suomi hankkii Yhdysvalloista AGM-158 JASSM (Joint Air-to-Surface Standoff Missile) ohjuksia Ilmavoimien F-18 Hornet -kalustoon. Kyseessä on Lockheed-Martin yhtiön valmistama pitkän kantaman ohjus. Lue lisää » |
|||
Hallitus esittää eduskunnalle Suomen ja Venäjän välisen lentoliikennesopimuksen muuttamista koskevan pöytäkirjan hyväksymistä. Muutoksilla on tarkoitus poistaa kilpailun oikeudellisia rajoitteita maiden välisestä lentoliikenteestä. Lue lisää » |
|||
Ruotsalainen matkustamohenkilökuntaa edustava liitto Unionen ilmoitti Norwegianin reittilentojen pysäyttämisestä lakolla perjantaina 9.3.2012 kello 1000 mikäli osapuolet eivät pääse sopuun ennen nyt asetettua takarajaa. Unionen mukaan myös henkilöstövuokrausyritys Proffice Aviationin työntekijät ovat menossa lakkoon. Lue lisää » |
|||