Boeing teki tuotantopäätöksen BBJ MAX -liikesuihkukoneesta

BBJ-MAX8_net_boeingBoeing kertoi keskiviikkona ottavansa BBJ MAX 8 -liikesuihkukoneen tuotantoon saatuaan tilauksen nimeämättömältä asiakkaalta. Se perustuu tulevaan 737 MAX 8 -matkustajakoneeseen. Yhtiö on jo aiemminkin rakentanut kapearunkokoneestaan BBJ-versiota (Boeing Business Jet). Nyt mukaan tulee uusinta teknologiaa edustava BBJ MAX -koneperhe.

"Olemme ylpeitä, että jo aiemmin BBJ NG -koneemme tilannut asiakas päätyi korvaamaan sen BBJ MAX -versiolla", totesi Boeing Business Jetsin johtaja Steve Taylor yhtiön tiedotteessa.

"Kone tarjoaa enemmän tilaa, pidemmän toimintamatkan ja pienemmät päästöt kuin lähin kilpailijansa."

Boeing_MAX_AT_WingletBBJ MAX -koneisiin tulee polttoainetehokkaat CFM International LEAP-1B -moottorit. Lisäksi niissä on kaksiosaiset Boeing Advanced Technology -wingletit eli siivenkärkievät. Boeingin mukaan kone tarjoaakin 14 prosenttia paremman polttoainetaloden verrattuna nykyisin kapearunkokoneisiin.

Nyt tilatun BBJ MAX 8 -koneen toimintamatka on 11 700 kilometriä eli 1 500 km enemmän kuin aiemmalla BBJ2-versiolla. Luvassa on myös BBJ MAX 9, joka perustuu 737:n MAX 9 -versioon. Sen matkustamo on isompi ja toimintamatka 11 600 km.

Boeing 737 MAX -matkustajaversion ensilentoa odotetaan 2016. Ensimmäinen BBJ MAX toimitettaisiin silloin runkovalmiina vuonna 2018. Lopullinen valmistuminen riippuu siitä, miten kauan ostajan valitseman VIP-sisustuksen asentaminen kestää.

Boeing julkisti aikeensa rakentaa myös BBJ-versio MAX-koneista National Business Aviation Associationin NBAA-ilmailumessuilla Floridassa lokakuussa 2012. Boeing tarjoaa BBJ-versioita mm. 747-8- ja 777-koneistaan. Myös 787-mallista on käyty keskusteluja, mutta yhtään ei ole vielä myyty.