Finavia käynnistää Tampere-Pirkkalan kakkosterminaalin kehittämisen

Finavia_sign_2Finavia Oyj aloittaa rakennustyöt Tampere-Pirkkalan lentoaseman kakkosterminaalissa vuonna 2014. EU-komissio on antanut päätöksensä terminaalin kehittämisen rahoitusjärjestelyjen laillisuudesta. Finavia ja Tampereen kaupunki ovat sopineet terminaalin uudistamisesta jo kesällä 2012, mutta töitä ei ole voitu aloittaa ennen EU-päätöstä.

”Olemme tyytyväisiä, että kauan odotettu päätös EU:sta vihdoin tuli ja pääsemme käynnistämään työt lentoasemalla. Viemme nyt valmistelevat työt loppuun, jotta saamme rakennustyöt kakkosterminaalissa ensi vuonna mahdollisimman pitkälle", toteaa Finavian lentoasemaverkostosta vastaava johtaja Joni Sundelin. 
Koska eri lentoasemat ja seutukunnat taistelevat yhä tiukemmin niitä palvelevista lentovuoroista, myös Pirkanmaalla eri toimijoiden kesken on tehtävä jatkossakin tiivistä yhteistyötä, jotta edellytykset kansainväliselle lentoliikenteelle säilyvät myös tulevaisuudessa."

"Uskomme, että kakkosterminaalin uudistaminen auttaa osaltaan tässä pyrkimyksessä. Ilman seutukunnan panosta ja alueen vetovoimaa lentoyhteydet eivät kuitenkaan välttämättä kehity odotetusti, vaikka lentoasema olisi miten toimiva tahansa”, päättää Sundelin.

EU lähtee siitä, että lentoasemien toiminnan on käytännössä perustuttava tuloihin, jotka tulevat lentoyhtiöiltä ja matkustajilta. Julkista rahoitusta on mahdollista ohjata lentoasemainvestointeihin erityisillä perusteilla. Tampere-Pirkkalan kakkosterminaalin kehittämisen rahoitukseen osallistuvat Liikenne- ja viestintäministeriö, Tampereen kaupunkiseudun kunnat sekä Finavia, kukin kolmanneksella. Uudistamistöiden kustannusarvio on 3,3 miljoonaa euroa.

”Kansainvälinen lentoasema on tärkeä kilpailukykytekijä koko Pirkanmaan alueelle. Olemme iloisia, että lentoaseman kehittäminen pääsee vauhtiin", sanoo elinkeino- ja maankäyttöjohtaja Jyrki LaihoTampereen kaupungilta. 

Tampere-Pirkkalan kakkosterminaalia uudistetaan, jotta se vastaisi lentomatkustuksen tarpeisiin kilpailukykyisellä ja kustannustehokkaalla tavalla myös tulevaisuudessa. Finavia on sitoutunut kehittämään lentoliikenteen palveluja Tampereen alueella yhdessä kaupungin ja seutukunnan kanssa.

Kansainvälistä liikennettä palvelevan ja rahtiterminaalista matkustajakäyttöön muutetun kakkosterminaalin palvelutaso perustuu jatkossakin halpalentotoimintaan, jossa itsepalvelutoiminnot ovat oleellinen osa.

Vuonna 2012 Tampere-Pirkkalan lentoasemaa käytti yhteensä 570 000 lentomatkustajaa. Kuluvana vuonna (1-10/2013) määrä on alentunut 18 prosenttia. Tampere-Pirkkala on Finavian kolmanneksi vilkkain lentoasema. Kansainvälisen liikenteen määrällä mitattuna Tampere-Pirkkala on Finavian toiseksi suurin lentoasema Helsinki-Vantaan jälkeen.

Finavia tiedottaa tarkemmin Tampere-Pirkkalan uudistamistöistä ja niiden aikataulusta vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen aikana.