Saksan liittotasavalta on rakentanut Lufthansalle yhdeksän miljardin euron suuruisen vakautuspaketin. Lentoyhtiön hallintoneuvosto ei kuitenkaan vielä ottanut raoitusta vastaan, sillä EU asetti sille kovan hinnan tiettyjen lähtö- ja saapumisaikojen vapauttamisella. Lufthansan hallintoneuvosto ilmoitti ettei se aio kutsua koolle yhtiökokousta, jossa 25. toukokuuta myönnetty yhdeksän miljardin euron suuruinen vakautuspaketti olisi otettu vastaan. Saksalaisyhtiö otti aikalisän EU:n asettamien vaatimusten seurauksena. EU-komissio vaatii Lufthansalta vakauspaketin yhteydessä vapauttamaan osa lähtö- ja saapumisajoista Frankfurtin ja Münchenin lentokentillä muiden operaattoreiden käyttöön sekä siirtämään osaa kapasiteetista pois Saksasta. Komissio pyrkii toimillaan estämään vakautusrahoituksen mahdollistaman kilpailutilanteen vääristymisen. Saksan liittotasavallan taloudellisen vakautusrahaston WSF:n tarjolla oleva rahoituspaketti on 5,7 miljardia euroa. Sen lisäksi Lufthansaan tuotaisiin 300 miljoonaa euroa uutta pääomaa, jota vastaan 20 prosenttia yhtiöstä siirtyy valtion omistukseen. Mikäli Lufthansa ei pysty sovitun takaisinmaksuaikataulun mukaan lyhentämään lainoitusta voi WSF:n omistus yhtiössä nousta jo 25 prosenttiin. Rahoitusta on luvassa myös saksalaiselta valtio-omisteiselta pankkikonserni KfW:ltä. Sen osalta valmistellaan kolmen miljardin euron luottolimiittiä yhtiön käyttöön. Lufthansa otti aikalisän, sillä sen mukaan EU-komission ilmoittamat ehdot johtaisivat merkittävään toiminnan heikentymiseen yhtiön kotimarkkinoilla Frankfurtissa ja Münchenissä. Vilkkaisen lentokenttien lähtöä- ja saapumisajat ovat arvokkaita. Lufthansan hallintoneuvosto toteaakin, että sen on analysoitava tarkasti vaikutuksia yhtiön taloudelliseen tilaan, vaadittavien muutosten aiheuttamia vaikutuksia sekä takaisinmaksuaikataulua. Näin ollen hallintoneuvosto ilmoitti 27. toukokuuta, ettei se pysty hyväksymään vakautuspakettia EU:n asettamien vaatimusten takia. Hallintoneuvosto pitää kuitenkin edelleen WSF:n vakauttamistoimia ainoana toteuttamiskelpoisena vaihtoehtona Lufthansan vakavaraisuuden ylläpitämiseksi.
|
|||