Suomen ja Ruotsin Ilmavoimat harjoittelevat tunnistuslentotoimintaa Itämerellä

Flygvapenovning_5Ilmavoimat suorittaa yhdessä Ruotsin ilmavoimien kanssa tunnistuslentoharjoitteluun painottuvia yhteistoimintakierroksia 9.-12. joulukuuta. Kansainvälisessäkin ilmatilassa suoritettavien lentojen tavoitteena on kehittää Suomen ja Ruotsin ilmavoimien yhteistoimintakykyä.

Suomen Ilmavoimista harjoitukseen osallistuu kaksi F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää, jotka tukeutuvat kotitukikohtiensa lisäksi Visbyn tukikohtaan Gotlannissa. Ruotsin ilmavoimat osallistuu harjoitukseen 1–2 ilma-aluksella.

Yhteistoimintakierrokset lennetään Suomen ja Ruotsin ilmatilassa sekä kansainvälisessä ilmatilassa Itämeren alueella.

Harjoittelu on osa Suomen ja Ruotsin ilmavoimien yhteistyötä, johon kuuluvat muun muassa vierailut toisen maan alueella sijaitseviin lentotukikohtiin ja harjoitusalueille.

Aikaisemmin ilmavoimat on tukeutunut Gotlannin tukikohtaan esimerkiksi vuonna 2016, jolloin harjoiteltiin huolto- ja lentotoimintaa tukikohtaympäristössä, jossa ei ole valmiina Hornet-monitoimihävittäjien tukeutumiseen tarvittavaa kiinteää materiaalia ja kalustoa.