USA:n budjettileikkaukset sulkevat lennonjohtoja ja pidentävät turvatarkastusjonoja

jfk_rushYhdysvaltain 85 miljardin dollarin budjettileikkaukset sulkevat jopa 168 lähilennonjohtoa ja aiheuttavat viiveitä lentoliikenteelle turvatarkastusjonojen tuplaantumisen myötä.  Maaliskuun alusta voimaan tulleet leikkaukset aiheuttavat monenlaisia viiveita lentoliikenteelle Yhdysvalloissa, jonka taivaalla on jatkuvasti noin 7000 ilma-alusta.

Yhdysvaltain ilmailuviranomainen FAA joutuu tekemään vuoden 2013 aikana 600 miljoonan dollarin leikkaukset ja joutuu lomauttamaan valtaosan 47 000 työntekijästään. FAA joutuu sulkemaan jopa 168 lentokentän lähilennonjohdon ja lopettamaan yötyöt yli 60 lennonjohdossa.

Lomautuksen kohteeksi joutuvat myös kaikki lähes 15 000 lennonjohtajaa, jotka huolehtivat noin 300 lennonjohdosta. FAA:lla on myös noin 250 sopimuslennonjohtoa joista huolehtivat kolme erillistä yhtiötä. Säästötoimien kohteeksi joutuvat myös tuki- ja huoltotoiminnot sekä muut lentoturvallisuustyöntekijät.

faa_building_1Suljettavat lentokentät ovat pienempiä mutta niiden kautta kulkee kuitenkin jopa 5,8 prosenttia kaupallisesta lentoliikenteestä. Suljettavilla lentokentillä on vuodessa alle 150 000 operaatiota tai alle 10 000 kaupallista operaatiota vuodessa. Operaatiot kentillä voivat jatkua mutta ilman lennonjohtoa turvallisuus saattaa heikentyä ja tehokkuus heikkenee varmasti.

Lennonjohtajien lomautukset voivat FAA:n mukaan aiheuttaa suurkaupunkien väliseen liikenteeseen jopa 1,5 tunnin viiveitä ruuhka-aikoina. FAA odottaakin lentoyhtiöden muuttaman aikataulujaan tai peruvan lentojaan viiveiden minimoimiseksi.

"Toimenpiteistä neuvotellaan vielä asiakkaiden ja työntekijäjärjestöjen kanssa. Lomautusten ja lennonjohtojen sulkemisen on määrä alkaa huhtikuun alusta," kertoo FAA:n johtaja Michael Huerta.

Turvatarkastusjonot venyvät tuntien mittaisiksi

Yhdysvaltain kotimaan turvallisuusviraston DHS:n Janet Napolitanon mukaan lentokenttien turvatarkastusjonot ovat kasvaneet huomattavasti, sillä budjettileikkausten myötä tulli ja turvatarkastusviranomaisten ylitöitä on jouduttu leikkaamaan.

TSA on lopettanut uusien työntekijöiden palkkaamisen ja se johtaa vuoden loppuun mennessä jopa 2600 työntekijän vajaukseen. TSA joutuu myös lomauttamaan nykyisiä työntekijöitään arviolta viikoksi.

jfk_twr_2Turvatarkastuspisteet ovat tukkeutuneet, sillä jonot ovat jopa tuplaantuneet. TSA:n ilmoituksen mukaan normaalioloissa odotusajat voivat olla 30 minuuttia. Ruuhka-aikoina odotus voi suurilla kentillä, kuten New Yorkin Kennedyllä, venyä yli usean tunnin mittaiseksi. Asiakkaita kehotetaan tulemaan lentokentille entistä aikaisemmin.

FAA:n lista suljettavista ja yörajoitteisista lennonjohdoista.