Turkin F-16-hävittäjä ampui alas venäläisen Suhoj Su-24M -rynnäkköpommittajan

su24net_forsvarsmakten(päivittynyt 18.15) Turkki on tiistaina 24. marraskuuta ampunut alas venäläisen Suhoj Su-24M -rynnäkköpommikoneen. Sen kerrotaan loukanneen Turkin ilmatilaa Syyrian vastaisella raja-alueella. Kone osallistui kapinallisten asemien pommituksiin. Ilmeisesti ainakin toinen ohjaaja on saanut surmansa.

Tilanne Syyrian ilmatilassa on ollut sekava jo pitkään, koska useat eri maat operoivat niin Syyrian hallinnon vastaisia kapinallisia kuin ISIS-järjestöäkin vastaan. Venäjän ja Syyrian koneiden ohella alueella lentää ainakin Yhdysvaltain, Englannin ja Ranskan taistelukoneita.

NATO-maa Turkin mukaan Suhoj Su-24M olisi loukannut maan ilmatilaa ja sitä oli varoitettu radiolla useita kertoja koneen lähestyessä raja-aluetta. Venäjän mukaan kone oli pysytellyt Syyrian ilmatilassa.

SU_turkki_TUAFTurkin puolustusvoimien julkistaman tutkatallenteen (oikealla) perusteella vaikuttaisi kuitenkin siltä, että Su-24M olisi lentänyt noin 6000 metrissä poikki kapean etelään Syyriaan pistävän turkkilaisen maakaistaleen. Se on vain kolmisen kilometriä leveä.

Su-24M-koneita oli liikkeellä kaksi. Ilmatilaloukkaus olisi Turkin mukaan kestänyt 17 sekuntia. Lopulta toinen kone ammuttiin alas.

Ilmeisesti tehtävän suoritti Turkin ilmavoimien Lockheed Martin F-16C Fighting Falcon -hävittäjäpari tutkahakeutuvalla AIM-120 AMRAAM-ilmataisteluohjuksella.

Venäjä lähetti alueella olevan CSAR-pelastushelikopterinsa (Combat Search and Rescue) etsimään lentäjiä. Mil Mi-24-taistelukopterin suojaama Mi-8AMTSh CSAR-kopteri ilmeisesti laskeutui jostain syystä maastoon. Netissä julkaistun videon perusteella vaikuttaa siltä, että kopteri olisi tuhottu maassa kapinallisten ampumalla TOW-panssarintorjuntaohjuksella.

Sosiaalisessa mediassa leviää kuvia, joiden perusteella ainakin toinen ohjaajista olisi menehtynyt. Reuters kertoi myöhemmin, että kapinalliset olisivat ampuneet molemmat laskuvarjoilla pelastautuneet ohjaajat. Tätä tietoa ei ole varmistettu ja aivan uusimpien tietojen mukaan molemmat olisivat vielä elossa.

Turkin pyynnöstä NATO-maat järjestävät ylimääräisen kokouksen Brysselissä vielä tänä iltana.

Suhoj Su-24M on kääntyväsiipinen, kahdella suihkumoottorilla varustettu rynnäkköpommikone. Siinä on kahden hengen miehistö rinnakkainistuttavassa ohjaamossa.

Ensilentonsa NATO-koodinimellä Fencer tunnettu Suhoj Su-24M teki 1967. Venäjä on sijoittanut näitä pommittajia Syyriaan Latakian kentälle. Myös Syyrian ilmavoimat operoi tyyppiä. T.T.

Video Su-24M-koneen maahansyöksystä: YouTube / Anadolu Ajansı: