Ohjus vie elokuvankatsojan noin 40 vuoden taakse aikaan, jossa mm. vähätellään naisten osaamista ja mahdollisuuksia. Pääosan esittävä Oona Airola käy yksinhuoltaja Niinan roolissa läpi omaa kasvutarinaansa läpi elokuvan erilaisten haasteiden parissa. Mukana on tietysti myös hävittäjälentäjä Kai. Elokuvassa näkyy myös suomalainen yritteliäisyys, sillä kansainväliselle medialle on tarjolla luonnollisesti ohjusmunkkeja. Niiden lisäksi samaista teemaa nähdään myös hotellin ruoka-annoksissa.
"Luin, tutkin ja kirjoitin elokuvaa samanaikaisesti. Tein ns. läksyt hyvin ja historian osalta elokuva pitää paikkansa vaikka tapahtuman ympärillä on fiktiivinen tarina", kertoi Tervo. Tutkimusmateriaalina Tervolla oli Helsingin Sanomien, Lapin Kansan ja Kalevan lehtiä sekä jonkin verran myös kansainvälisiä julkaisuja. Näiden lisäksi Tervo teki myös paljon henkilöhaastatteluja. Vuoteen 1984 kuuluvat myös Suomen ilmavoimien Draken- ja MiG-hävittäjät, joita nähdään asematasolla ja lentokonehallissa. Taivaallakin siintävä hävittäjä näyttää aidolta ja moottoreiden jyly luo oikean ilmailutunnelman. "Lähdimme hakemaan hävittäjää, kun halusimme juuri Saab Drakeneita eli juuri niitä oikeita hävittäjiä. Kustannuksien takia lentokuvaukset minimoitiin ja keskityimme etsimään maassa olevia Drakeneita. Sopiva koneyksilö löytyi Lahdesta", kertoi ohjaaja Miia Tervo.
"Oli ihanaa, että teimme päätöksen oikeista lennoista. Vanhana Top Gun -fanina halusin lentokohtausten näyttävän oikeilta ja uskottavilta", kertoi Tervo, joka katsoi uusimman Top Gun Maverick -elokuvan teattereissa kolmesti. Ilmailukohtausten osalta Tervo kertoi haastatelleensa myös alan asiantuntijoita. "Mie tykkään härpäkkeistä", vastasi Tervo kysymykseen nähdäänkö lentokoneita hänen elokuvissaan jatkossakin. Hävittäjälentäjä Kaita esittävä Pyry Kähkönen valmistautui rooliinsa luonnollisesti Top Gun -elokuvan maneereita tarkkailemalla. Hän sai roolisuoritukseensa tukea myös kahdelta Ilmavoimien hävittäjälentäjältä, joiden apua Kähkönen kuvaili suunnattomaksi.
"Yritin ottaa asioista mahdollisimman hyvin selvää ja aikalailla tuli Top Gunia katsottua sekä kuunneltua Miian ohjeita. Sain ennen lentoja Miialta vielä rentoutusharjoituksia", kertoi Kähkönen. Elokuvan työkaluunsa eli Saab 35 Draken -hävittäjään Kähkönen tutustui lähemmin ja pidempiä aikoja Vantaalla Suomen Ilmailumuseolla. Ilmailumuseolla Kähkönen haki myös lentokokemusta ja harjoitteli maneereita museon kokoelmissa olevassa Draken-simulaattorissa.
Varsinaiset kuvaukset suoritettiin Kemijärvellä, Pelkosenniemellä, Lahden lähellä Asikkalassa ja Virossa Võrtsjärven maisemissa. Elokuvaa varten tehdyt lentokohtaukset toteutettiin Drakenin sijaan kaksipaikkaisella Aero L-39 Albatros -suihkuharjoituskoneella, joka oli vuokrattu virolaiselta Aerohooldus OÜ:lta. Viron ilma-alusrekisteristä löytyy kaikkiaan 16 L-39 -suihkuharjoituskonetta. Konetyypillä lentää mm. Viron ilmavoimat.
"En ole koskaan ollut tällaisessa lentokoneessa. Ainoat kokemukseni ovat matkustajakoneista. Lentokokemus oli fiktiota heti alusta saakka ja alkoi hymyilyttää. Aika pomppuista oli aluksi ja välilä tuli kyllä huonokin olo. Teimme nopeita käännöksiä ja lentäjä totesi, että mennäämpä takaisin vaikka itse vielä ihmettelin miksi. Lentäjä oli nähnyt tulevan huonon olon ohjaamon peilistä jo ennen kuin itse sen huomasin", kertoi Kähkönen kokemuksistaan taivaalla.
Puvustajat tekivät ison työn elokuvassa nähtyjen Puolustusvoimien asusteiden osalta. Niistä Tervo onkin saanut kiitosta myös elokuvan nähneeltä Puolustusvoimien palveluksessa olevalta upseerilta, mutta toki jotain hyvin pientä parannettavaakin oli ohjaaja Tervon mukaan vielä jäänyt. Myös Suomen Ilmavoimamuseolta on saatu elokuvaa varten erilaista rekvisiittaa.
Ohjus on sen rovaniemeläislähtöisen Miia Tervon ohjaama toinen pitkä elokuva. Tervo on myös elokuvan käsikirjoittaja. Vaikka historialliset tapahtumat kulkevatkin vain elokuvan taustalla olivat sekä aihe että elokuva mielenkiintoisia. Mukana oli draaman kaarta ja huumoria. 115-minuuttinen elokuva kulki mukavasti eteenpäin. Ohjus-elokuva nostattikin osaltaan myös tiedonjanoa näitä vuoden 1984 tapahtumia kohtaan.
Lue myös: Draamakomedia Ohjus saa ensi-iltansa 2.2. - inspiraationa Inarijärveen pudonnut NL:n ohjus
|
|||