Ilmailu-lehden Vuoden 2018 ilmailukuva -kisa käynnistyi

SIL_kuvakisa_2017Ilmailu-lehti järjestää perinteisen ilmailukuvakilpailun, jonka voittajan kuva kruunataan vuoden 2018 ilmailukuvaksi. Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa itse ottamallaan ilmailuaiheisella valokuvalla.

Vuoden 2018 ilmailukuva voi olla otettu maasta, ilmasta tai vedestä. Kuvan kohde voi liittyä suoraan ilmailuun tai kuva voi olla taiteellisesti ilmailuun liittyvä. Kilpailuaika päättyy 31. elokuuta 2018. Vuoden 2018 ilmailukuva julkistetaan marraskuussa 2018.

Esiraati käy läpi kisaan lähetetyt valokuvat valiten lukijaäänestykseen 10 parasta kuvaa. Otsikkokuvassa näkyy vuoden 2017 kisan lukijaäänestykseen valitut kuvat. Kilpailuun lähetettyjen kuvien kaikki oikeudet siirtyvät kilpailun järjestäjälle.

Voittajalle on luvassa 500 euron arvoinen lahjakortti valokuvaustarvikkeita myyvään liikkeeseen.

 Kilpailun esiraatiin kuuluvat Ilmailu-lehden päätoimittaja Nina Broström ja graafinen suunnittelija Teemu Kavasto, sekä Suomen Ilmailuliiton toiminnanjohtaja Timo Latikka ja tiedottaja Hanna Laine.

”Odotamme jälleen runsaasti upeita otoksia ilmailun eri alueilta. Ilmailu on visuaalisesti näyttävä laji ja tarjoaa kuvaajille myös haasteita”, kertoo Hanna Laine kilpailun esiraadista.

Ilmailuliitto: Vuoden ilmailukuva 2018 -kilpailu