Ilmailuliitto jatkoi hakuaikaa vuosien 2020 ja 2021 päälentonäytösten osalta

sillogoSuomen Ilmailuliitto jatkoi syyskuussa kumppaneiden hakuaikaa koskien vuosien 2020 ja 2021 päälentonäytöksiä. Syyskuun alun sijaan uusi takaraja yhteistyöstä kiinnostuneille jäsenkerhoille on lokakuun lopussa. Myös vuoden 2019 lentonäytöksen järjestämispaikka on edelleen julkistamatta.

Suomen Ilmailuliitto päätti 9. syyskuuta pidetyn hallituksen kokouksen yhteydessä jatkaa kumppaneiden hakemista vuosien 2020 ja 2021 päälentonäytösten järjestämiseen 31.10. asti. Alunperin jäsenkerhoille ilmoitettu takaraja oli 2. syyskuuta.

Uuden konseptin mukaisesti näytöksen järjestäjänä toimii Suomen Ilmailuliitto. Liitto käyttää näytöksen toteuttamisessa Suomen Ilmailunäytös Oy:tä ja hakee näytöksen järjestämiseen yhteistyökumppaneiksi ensisijaisesti näytöksen järjestämispaikkakunnan ilmailukerhoja ja toissijaisesti myös muita ilmailukerhoja.

Ilmailuliitto perusti toukokuussa 2018 Suomen Ilmailunäytös Oy:n, jonka yhtenä toimialana on lentonäytösten ja ilmailutapahtumien järjestäminen. Sen ensimmäinen suuri hanke on vuoden 2019 Ilmailuliiton 100-vuotislentonäytöksen järjestäminen. Tämän osalta liitto ei ole vielä julkaissut tapahtumapaikkaa.

 

Lue myös: