Ilmapuolustusharjoitus näkyy marraskuussa vilkkaana lentotoimintana Lohtajan yllä

Lohtaja14_6_nasams_net_puolustusvoimatKahden puolustushaaran maa- ja ilmavoimien yhteinen valtakunnallinen Ilmapuolustusharjoitus 2/18 järjestetään Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueella 13. - 22. marraskuuta. Se tuo taivaalle vilkasta lentotoimintaa ja myös valoilmiöitä.

Ilmapuolustusharjoituksen päätavoitteena on kehittää asevelvollisten sekä henkilökunnan osaamista ilmatorjunnan eri tehtävissä sekä harjoitella maavoimien ja Ilmavoimien ilmapuolustuksellista yhteistoimintaa. Kyseessä on ilmatorjunnan varusmiesten ja reserviläisten tärkein ampumakoulutus- ja taisteluharjoitus.

Lohtaja14_3_NH90_jerryriipinen_net_puolustusvoimatHarjoitukseen osallistuu joukkoja Maavoimien kaikista ilmatorjuntakoulutusta antavista joukko-osastoista ja Ilmavoimista. Kokonaisvahvuus on noin 1600 henkilöä.

Harjoitukseen liittyy helikopteritoimintaa sekä muuta lentotoimintaa eri konetyypeillä koko harjoituksen ajan. Lentotoiminnassa käytetään silppua ja soihtuja, mitkä saattavat ilmetä ylimääräisinä kaikuina esimerkiksi säätutkassa ja valopilkkuina taivaalla. Lennoista saattaa lisäksi aiheutua melua.

Kaksivaiheinen harjoitus koostuu ampumavaiheesta 13.–17. marraskuuta ja taisteluvaiheesta 18.–22. marraskuuta. Taisteluvaiheen aikana ei ammuta kovilla ampumatarvikkeilla.

Harjoituksen johtaa ilmatorjunnan tarkastaja, eversti Sami-Antti Takamaa. Johto- ja valmisteluvastuu on Ilmasotakoululla ja tukivastuu Jääkäriprikaatilla.

Edellinen valtakunnallinen ilmapuolustusharjoitus järjestettiin Lohtajalla toukokuussa 2018.

Lue myös: