Saabin uusi Gripen E -monitoimihävittäjä näki päivänvalon Linköpingissä (video)

Saab_rollout_NOW_1Saab on julkistanut ensimmäisen uuden sukupolven JAS 39 E Gripen -monitoimihävittäjän. Juuri päättyneessä Roll Out -tilaisuudessa esiripun aukeamista Saabin Linköpingin tehtailla seurasi noin 500 henkeä. Uusi Gripen E on mukana yhtenä vaihtoehtona Suomen Hornet-hävittäjille korvaajaa etsivässä HX-hankkeessa.

Gripen_rollout_Now_2Nykymaailmassa uuden sotilaskoneen ensiesittelyt ovat todella harvinaisia. Saab ottikin kaiken irti tästä mahdollisuudesta.

Perinteiseen ilmailuteollisuuden Roll Out -tyyliin musiikki pauhasi ja komeita videoita heijastettiin yleisön eteen pimennetyssä hallissa. Lopulta kello 17 Suomen aikaa esirippu väistyi ensimmäisenä valmistuneen JAS 39 E Gripen -koneen (39-8) edestä.

Yleisön edessä uusi Gripen E mm. valaistiin nykyisten käyttäjämaiden lippujen väreillä. Kone myös "nousi lentoon" taustalle heijastettujen filmien avulla. (katso video multimediaan perustuvasta julkistuksesta jutun lopusta). 

Gripen_rollout_Now_3 Uuden ruotsalaishävittäjän Roll Out -tilaisuutta seurasi Hangar 194 -hallissa kaikkiaan noin 500 kutsuvierasta. Paikalla oli mm Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist ja ilmavoimien komentaja Mats Helgesson. Mukana oli myös reilut 100 median edustajaa ympäri maailmaa

Juhlapäivä käynnistyi kutsuvierastilaisuudella. Ennen varsinaista uuden koneen julkistamista vieraat saivat myös seurata JAS 39 C Gripenin -esityslentoa (alla, klikkaa jutun kuvat suuremmiksi).

Gripen_rollout_display_2Suomesta mukana olivat mm. Puolustusministeriön hankekoordinaattori Lauri Puranen ja Ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Kim Jäämeri. Teollisuutta edustivat mm. Patrian Jukka Holkeri ja Suomen puolustus- ja ilmailuteollisuusyhdistyksen Juha Moisio.

"Koko maan puolustamiseen tarvitaan nykyistä Hornet-laivastoa vastaava määrä koneita. Lukumäärään voivat kuitenkin vaikuttaa kehittyneemmät ja pidemmän vaikutuskyvyn asejärjestelmät", kommentoi Jäämeri tulevaa hävittäjähankintaa.

gripen_3_rollout_3Kutsuvieraiden ohella myös suuri yleisö pystyi seuraamaan tilaisuutta suorana internetissä. Valitettavasti nettistreamia ei heti saatu käyntiin ja kun se lopulta onnistui, kyseessä ei ollut live vaan tilaisuutta ryhdyttiin jostain syystä lähettämään alusta asti.

Gripen E -monitoimihävittäjän roll outia edelsi tiistai-iltana mediatilaisuus Linköpingin ilmavoimamuseossa eli Flygvapenmuseumissa. Rakennuksen edessä olivat esillä varta vasten paikalle tuodut Gripen E- ja Gripen C -koneiden mockupit.

Saabin toimitusjohtaja Håkan Buskhe avasi tilaisuuden kertomalla uuden sukupolven Gripenin vaiheista historiallisessa ympäristössä. Museossa on esillä useita Saabin valmistamia prototyyppejä, tuotantokoneita sekä muuta Ruotsin ilmavoimien käytössä vuosien mittaan ollutta kalustoa.

gripen_3_rollout_2"Uusi Gripen on valmis ja ensimmäiset koneet toimitetaan Ruotsin puolustusvoimien materiaalilaitos FMV:lle vuoden 2019 aikana. Tuotantolinjalla on tilaa samaan aikaan, kun Suomi tekee hävittäjähankintapäätöksensä", kertoo Saabin Suomen maajohtaja Anders Gardberg.

Saab kutsuu uutta konetta myös nimellä Smart Fighter. Uuden E-version nyt esitelty prototyyppi 39-8 sekä seuraavat -9 ja -10 jäävät tehtaan koelentokoneiksi eikä niitä toimiteta asiakkaille.

Ensimmäisten Gripen E -koneiden on määrä saavuttaa IOC-kyky (Initial Operational Capability) vuoteen 2023 mennessä. Koneita toimitetaan Ruotsille vuoteen 2026 saakka.

Gripen E -koneen järjestelmien päivitystahti tulee olemaan jatkuvaa nykyisten C/D -koneiden tavoin, joissa otettiin käyttöön juuri Addition 20 eli MS20-päivitys. Sen mukana Gripen saa pitkän kantaman Meteor-tutkaohjuksen ja Small Diameter Bomb -täsmäaseet.

gripen_rollout_6Koneen järjestelmien jatkuva päivittäminen suurempien kerralla tehtävien peruusteellisten MLU-elinkaaripäivitysten (Mid Life Update) sijaan pitää huolen suorituskyvyn pysymisestä korkealla tasolla. C/D-versioihin saatetaan myöhemmin tuoda E-malliin kehitettyjä kykyjä.

"Uuden Gripenin lento-ominaisuuksia on koelennetty jo simulaattorissamme ja tämä työ tulee jatkumaan myös ensilennon jälkeisen koelento-ohjelman aikana. Koelentokoneen  on määrä nousta ensilennolleen loppuvuodesta 2016", kertoo Gripen-ohjelman Pohjoismaiden ja Baltian myyntijohtaja Magnus Skogberg.

Ruotsi on tilannut 60 Gripen E -hävittäjää. Toinen asiakas on Brasilia, jolle on menossa 28 JAS 39 E -versiota ja kahdeksan kaksipaikkaista JAS 39 F -konetta. Uuden Gripenin myyntitavoite on 400-450 konetta.

Saabin JAS 39 E Gripen on yksi vaihtoehto Suomen Ilmavoimien seuraavaksi hävittäjäksi. HX-hankintaohjelma tähtää Hornetien suorituskyvyn korvaamiseen ja varsinainen tarjouspyyntö uudesta Ilmavoimien hävittäjästä lähetetään keväällä 2018. Hankintapäätös suunnitellaan tehtäväksi vuonna 2021.

gripen_rollout_10

Gripen_rollout_museo_1

gripen_3_rollout_1

Gripen_rollout_museo_3 Gripen_rollout_museo_2


Lue myös laaja Gripen E -artikkelimme:

Uusi Gripen-sukupolvi kokoonpanossa - Saab JAS 39 E nousee pian ilmaan