Perjantai-iltana 9. kesäkuuta Kaivopuiston edustalla järjestettävää lentonäytöstä voi seurata hyvin myös veneistä. Turvallisuusvaatimukset asettavat kuitenkin hetkellisiä rajoituksia vesiliikenteelle. (Lentoposti.fi kertoi vaikutuksista vesiliikenteelle jo 10.5 uutisessaan: Kaivopuiston lentonäytös tuo jälleen suuren ilmailutapahtuman Helsingin edustalle). Kaivopuiston lentonäytöksen näytöslinja kulkee Harakan saaren yläpuolelta ja näytöslinjan ympärillä on noin 3 km pitkä ja 460 metriä leveä lentonäytöksen kieltoalue. Tämän kieltoalueen reunat on merkitty väliaikaisilla isokokoisilla poijuilla.
Kieltoalue sulkee käytännössä Harakan ja Eteläisen Uunisaaren välisen salmen sekä Kaivopuiston rannan ja Pohjoisen Uunisaaren välisen salmen läpikulkuliikenteeltä. Kieltoaluetta valvovat järjestäjän tehtävään osoittamat alusyksiköt ja järjestyksenvalvojat.
Turva-alueella ankkurointi, pysähtyminen ja alusten kokoontuminen on kuitenkin kielletty ilman lentonäytöksen järjestäjän lupaa. Lentonäytöksen merialueen valvonnan ja pelastusvalmiuden tehtävissä on mukana sekä Suomen meripelastusseuran jäsenyhdistysten että Turvallisesti vesillä ry:n aluskalustoa. Nämä lentonäytöksen kielto- ja turva-alueet ovat voimassa torstaina 8.6. kello 17.00 - 20.00 sekä perjantaina 9.6. kello 16.00 - 21.00. Lentonäytöstä veneellä seuraamaan saapuville on osoitettu kaksi katselualuetta, joihin järjestäjä pyytää katsojien saapuvan perjantaina 9.6. vasta kello 15.00 jälkeen.
Lue myös aiemmat Lentoposti:fi -uutiset Kaivopuiston lentonäytöksestä:
|
|||