Paraatin teemana on "maanpuolustus kuuluu kaikille". Päivän aikana ohjelmaa on luvassa eri puolilla kantakaupunkia. Sunnuntai käynnistyy merivoimien lipunnostolla Eteläsatamassa kello 8. Näytteille tuodaan käytännössä kaikki alusluokat ja ne ovat avoinna yleisölle kello 9 - 15. Rannalla on merellinen kalustonäyttely.
Kalustonäyttely Kansalaistorilla Eduskunnan edessä aukeaa kello 10 ja on avoinna kello 18 asti. Siellä on esillä monipuolinen kattaus Puolustusvoimien kalustosta. Esillä on ensimmäistä kertaa Etelä-Koreasta ostettu tela-alustainen panssarihaupitsi K9 Thunder.
Ilmapuolustusta esitellään monipuolisesti. Esille tuodaan kolme ilmatorjuntaohjusjärjestelmää: ITO90M Crotale NG, ITO15 Stinger RMP Block 1 ja ITO12 NASAMS II FIN (kuvassa vasemmalla). Ilmavoimien osastolla on todennäköisesti nähtävänä mm. heittoistuin ja hävittäjäohjaajan lentovarusteet. Toisin kuin Kokonaisturvallisuusmessuilla Tampereella 2015, paraatin kalustonäyttelyyn ei tuoda oikeita ilma-aluksia kuten McDonnel Douglas (Boeing) F/A-18 Hornet -hävittäjää tai NH Industries NH90 -kuljetushelikopteria.
Käytössä on sama Harakan saaren yli kulkeva kollisesta lounaaseen suuntautuva esityslinja kuin 9. kesäkuuta järjestettävässä Suomen Ilmailumuseon Suomi 100 -lentonäytöksessä. Sekä Hornet että Midnight Hawks lentävät täydet esityksensä. Siten Hornetin demossa käytetään myös jälkipolttoa, joten kuulon suojaaminen on tärkeää. Kaikilla paraatipäivän ilmailuosuuksilla on tavanomainen säävaraus.
Kun jalan marssivissa osastoissa on vuorossa Ilmasotakoulusta tuleva Ilmavoimien lippukomppania, neljä F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää tekee ylilennon marssin suuntaisesti. Niitä seuraa neljä Hawk-suihkuharjoituskonetta.
Ylilennon tekee Helsingin päivystävä Super Puma -meripelastuskopteri (OH-HVP, Rajaheko 200). Vaikka kaksi Super Pumaa on mukana paraatissa, Turkuun jää vielä yksi päivystävä kopteri, joten valmiudessa ei tapahdu muutoksia. Ohimarssia seuraa viisi osastoa moottoroituja joukkoja tehtävän mukaisesti ryhmitettynä. Ilmapuolustusta edustavat maastoskottereilla liikkuvat ITO15 Stinger -ilmatorjuntaohjuspartiot sekä ilmatorjuntaohjus ITO12 NASAMS II -laukaisulavetit.
Kun Utin jääkärirykmentin erikoisjoukkojen osasto maastoskoottereineen ja RG-32-partioajoneuvoineen tulee paraatin vastaanottajien tasalle, kuusi NH90-kuljetuskopteria ja neljä Hughes MD500 -kevythelikopteria nähdään ylilennolla. T.T.
|
|||