Ruotsi julkisti salaisia kuvia tunnistuslennoilla kohdatuista koneista (kuvalinkki)

tu22m_forsvarsmakten(päivittynyt 3.11.) Ruotsin puolustusvoimat julkisti torstaina yhdeksän valokuvaa, jotka on otettu ilmavoimien tunnistuslennoilla rajojen lähellä lentävistä vieraista ilma-aluksista. Tehtävät ovat ilmapuolustuksen arkea, mutta tallenteita niiltä nähdään harvoin. Kuvissa on koneita niin Norjasta, Venäjältä, Saksasta, Yhdysvalloista kuin Ranskastakin.

Muutaman viime vuoden aikana otetut kuvat julkistettiin puolustusvoimien tiedotustilaisuuden yhteydessä 1. marraskuuta. Tarkempia kuvauspaikkoja ei ole paljastettu.

Aftonbladetin haastattelema eversti kertoo, että vastaavia otoksia ei ole nähty julkisuudessa sitten kylmän sodan. Silloin Ruotsi julkisti runsaasti kuvia sen ilmapuolustusta testanneista neuvostoliittolaisista koneista.

Yhdeksän kuvan koosteessa esiintyy elokuussa 2012 kuvattu venäläinen Iljushin Il-76 sekä  Antonov An-26. Molemmat ovat kuljetuskoneita, joista on olemassa myös erikoisversioita.

transallnet_FAFToukokuussa 2012 ikuistettiin ranskalaisesta kuljetuskoneesta muunnettu elektroniseen tiedusteluun tarkoitettu Transall C-160G Gabriel -kone (kuva vasemmalla).

Kuluvan vuoden tammikuussa ruotsalaiset olivat käyneet tunnistamassa Saksan Luftwaffen F-4 Phantom -hävittäjän. Lokakuulta 2011 on kuva Venäjän Tupolev Tu-22M -pommittajasta (NATO-koodi Backfire, kone jutun otsikkokuvassa).

su24net_forsvarsmaktenTuorein otos on syyskuulta 2012 ja siinä on niin ikään venäläinen Suhoj Su-24 (Fencer) -rynnäkköpommittaja (kuva oikealla).

Ruotsin puolustusvoimien tunnistettujen koneiden kuvasivulla ovat mukana myös yhdysvaltalaiset Boeing C-17 Globemaster III -kuljetuskone sekä Fairchild A-10 Thunderbolt II -rynnäkkökone. Norjasta galleriaan on päätynyt Dassault DA-20 -liikesuihkukoneen sotilasversio.

 

Försvarsmakten: tunnistuskuvat