Saabin Gripen E -hävittäjäohjelman toinen koelentokone nousi ilmaan

GripenE_399_toSaab 39E Gripen -koelentokone 39-9 nousi ilmaan Linköpingistä 26. marraskuuta 2018. Nyt Gripen E -koelento-ohjelmaa lennetään kahdella E-version hävittäjällä. Ensilento kesti 33 minuuttia ja se oli valmistajan mukaan onnistunut.

Koelento tehtiin Ruotsin Linköpingissä sijaitsevalta Saabin lentokentältä, ja lentäjänä toimi Saabin koelentäjä Robin Nordlander. Gripen E 39-9 -koelentokone nousi ilmaan 26. marraskuuta 2018 kello 09.50 paikallista aikaa.

”Joidenkin mielestä koelentäjän työ on maailman jännittävin työ, ja niin sen pitäisikin olla. Gripen E:n lentäminen ei kuitenkaan ole erityisen vaativaa edes tällaisella ensilennolla. Lento sujui loistavasti ja 39-9 oli miellyttävä lennettävä. Odotan innolla, että pääsen sen kanssa uudelleen ilmaan ja kokeilemaan uusia järjestelmiä”, sanoi Saabin koelentäjä Robin Nordlander.

33 minuuttia kestäneen lennon aikana lentäjä suoritti erilaisia liikkeitä, joilla varmistettiin lento-ominaisuudet ja erilaisten esimerkiksi ohjelmistoihin, elossapitojärjestelmään ja radiojärjestelmään liittyvien testikriteerien täyttyminen.

”Olen hyvin tyytyväinen nähdessäni toisen Gripen E -koneen tulevan suunnitelmien mukaisesti mukaan koelento-ohjelmaan. Uuden koneen ansiosta voimme laajentaa koelentotoimintaa testatessamme entistä enemmän koneen järjestelmien toimintaa. Toisen koneen mukaantulo myös nopeuttaa koelento-ohjelmaa. Ohjelma tuottaa edelleen erinomaisia tuloksia ja luo kiinnostusta, sillä niin asiakkaamme kuin muutkin ovat kiinnostuneita näkemään ja kuulemaan lisää Gripen E:n lentäjille tarjoamista mahdollisuuksista ja suorituskyvyistä”, kommentoi Saabin Aeronautics-liiketoiminta-alueen johtaja Jonas Hjelm.

GripenE_irist_launchGripen 39-9:n koelento-ohjelman seuraava vaihe on taktisten järjestelmien ja sensoreiden testaus. Kolmannen koelentokoneen 39-10 odotetaan nousevan ilmaan vuoden 2019 alussa. Koneet ovat Saabin mukaan sarjavalmisteisiä eikä kyseessä ole pelkkä koelentokone.

Molemmat koneet oosallistuvat taktisten -ja asejärjestelmien varmistuslentoihin.

Ensimmäiset koelaukaisut ja pudotukset tehtiin 39-8 -koelentokoneella lokakuun 2018 aikana. Kuvassa vasemmalla laukaistaan IRIS-T -ilmataisteluohjus. Koelentoja on suoritettu myös Meteor-ohjuksilla.

Saab 39 E Gripen on ehdolla Suomen Ilmavoimien HX-hävittäjähankkeessa Ilmavoimien F/A-18 Hornetien suorituskyvyn korvaajaksi. Saab antaa vastauksensa RFQ-tiedusteluun tammikuussa 2019.

Gripen E -hävittäjiä ovat ostaneet Ruotsi ja Brasilia. Saabin päämääränä on myydä 300-450 uutta Gripeniä seuraavan kymmenen vuoden aikana. Ensimmäiset Gripen E -tuotantokoneet ovat jo kokoonpanolinjalla ja ne toimitetaan vuoden 2019 aikana.