Ulkoninisteriön konsulipalveluiden johtaja Jussi Tanner vahvisti Suomen tekevän edelleen työtä kahden oman evakuointilennon järjestämiseksi Israelista Suomeen. Näiden kahden lennon lisäksi järjestetään yksi yhteinen evakuointilento Ruotsin kanssa perjantai-iltana 13.10. Suomen ensimmäinen evakuointilento perjantai-iltapäivältä on peruttu lentokoneen teknisen vian seurauksena. Sen sijaan yhteinen lento Ruotsin kanssa ja Suomen toinen evakuointilento ovat aikataulussa. "Muutokset ovat aina mahdollisia. Toivomme evakuoitavilta kärsivällisyyttä ja joustavaa mieltä", totesi ulkoministeriön Tanner X:ssä perjantai-iltapäivällä. Ulkoministeriön mukaan kaikki ensimmäiselle lennolle ilmoittautuneet mahtuvat toiselle lennolla, joka lennetään isommalla konetyypillä. Suomen ulkoministeriö on avannut Tel Avivin Ben Gurionin lentoaseman terminaaliin T3 oman palvelupisteen.
KlasJet on vuonna 2013 perustettu tilauslentoyhtiö, joka lentää Boeing 737-koneilla. Niistä eniten matkustajapaikkoja eli 189 tarjoaa laivaston uusin konetyyppi Boeing 737-800. KlasJet operoi kymmenen koneen laivastollaan erityisesti Lähi-itään, Aasiaan ja Afrikkaan. Suomeen Tel Avivista lentävä KlasJet operoi reitin Boeing 737-800 -koneella (LY-TFS) ja Ruotsin ja Suomen yhteislennolla operaattorina toimii slovakialainen tilauslento-operaattori Air Explore, joka lentää Tel Avivista Tukholmaan Boeing 737-800 -koneella (OM-FEX) Ulkoministeriö on tarkemmista järjestelyistä suoraan yhteydessä matkustusilmoituksen tehneisiin suomalaisiin ja tarpeen mukaan suomalaisiin matkanjärjestäjiin. Osa eri maiden evakuointilennoista on toteutettu Tel Avivista ja osa lentää Etelä-Israelin Eilatista. Israelissa oleville maasta poistuville on kerrottu myös mahdollisuudesta käyttää lauttayhteyttä Kyorokselle tai maayhteyttä Jordaniaan. Päivitys kello 13.30: Lisätty tieto ensimmäisen lennon peruuntumisesta ja Jussi Tannerin kommentti.
|
|||