Aseistuksesta ja sotilastunnuksista riisuttu brittiläinen Supermarine Mk.IX LF Spitfire lensi maailman ympäri noin neljässä kuukaudessa kulkien kaikkiaan noin 38000 kilometrin matkan. Kyseessä on huima suoritus sillä, kyseinen Vickers Supermarine Ltd:n valmistamalla Spitfire (CBAFIX970, MJ271) valmistui jo vuonna 1943 ja teki ensilentonsa vuonna 1944. Kone on siis 76 vuoden ikäinen.
Maailmanympärillennolla juhlistettiin mm. 100-vuotiaita Englannin Ilmavoimia sekä 78 vuotta sitten voitokkaasti päättynyttää taistelua Englannista, jossa Spitfire-koneilla oli merkittävä rooli. Suunniteltu lentoreitti kulki Englannista länteen ja eteni Grönlannin, Kanadan ja Yhdysvaltain kautta aina Alaskaan saakka. Grönlannissa aikataulusta oltiin jäljessä neljä päivä sään ja rengasrikon seurauksena. New Yorkissa lennettiin vapauden patsaan ohitse ja San Franciscossa Golden Gate pilkisti ylilennon aikaan sumun seasta. Kaliforniassa Silver Spitfire pysähtyi Mojaven autiomaahan Virgin Galacticin tukikohdan suojiin.
Venäjän koillisosien jälkeen suunnattiin Japaniin, jossa taifuuni Hagibis vaikeutti ja viivästytti puoliväliin saapunutta maailmanympärilentoa. Japanissa Silver Spritfirelle tehtiin 50 tunnin huolto ja tarvittavat koelennot.
Vietnamista suunnattiin edelleen Thaimaahan, Myanmariin ja Intiaan, jossa Matt Jones ylitti 500 lentotuntia Spitfirellä. Intiasta matka jatkui Pakistanin kautta Lähi-itään. Lähi-idästä Silver Spitfire suuntasi Egyptiin, jossa lennettiin pyramidien ohitse ja jatkettiin kohti Eurooppaa. Viimeisillä lennoilla halki Euroopan eli Kreikasta, Italian, Saksan ja Hollannin kautta Englantiin viivästyksiä aiheuttivat sääolosuhteet kuten ukkoset ja sumut. Silver Spitfire jäi sumun takia jumiin vielä hetkeksi ennen viimeistä lentoa Hollannin Lelystadista Goodwoodiin.
Maailmanympärimatkan aikana Silver Spitfiren siivellä nähtiin lentävän myös ainakin RAF:n Eurofighter Typhoon, Kuwaitin ilmavoimien Boeing F/A-18 Hornet, Republic P-47 Thunderpolt, North American P-51 Mustang sekä Royal Jordanian Falcons -taitolentoryhmän Extra EA330LX-koneet. Pitkillä lennoilla aika kului mm. lauleskellen kuten oheinen video kertoo. Lue myös:
|
|||