Illan mittaan puhuttiin jo jopa 10 000 lentonäytösvieraasta. Lauantaiaamu oli valjennut harmaana mutta aurinko alkoi tulla näkyviin jo lentonäytöksen avaushypyn jälkeen. Paikalla oli paljon katsojia ja erityisesti hävittäjät vetivät näytöslinjan aidanvierustat täyteen. Ohjelma mahdollisti myös esittelypisteisiin tutustumisen eikä ruokapisteiden jonot päässeet kasvamaan turhan pitkiksi.
Esillä hallissa oli mm. yleisilmailu, kuumailmapallot, laskuvarjourheilu sekä moottoroidut liitovarjot ja RC-lennokit. Seinäjoella oli mukana myös kolme Ilmavoimien HX-hävittäjähankkeeseen osallistuvaa valmistajaa BAE Systems, Saab ja Boeing. Taivaalla nähtiin kaksi kolmesta eli Eurofighter Typhoon ja JAS 39C Gripen. Boeing oli mukana vain maanäyttelyssä. Super Hornetia ei nähty ilmassa ja syyksi tähän mainittiin koordinointiongelmat muiden tahojen kuin järjestäjän kanssa.
Boeing esitteli osastollaan ns. Advanced Super Hornetia, joka on yhtiön uusin kehitysversio hävittäjästä. Suomessa vierailevan US Navyn F/A-18E Super Hornetin runkoon oli asennettu näyttelyä varten siiven yläpuoliset polttoainetankit. Ne näkyvät kyhmyinä rungon päällä ohjaamon takana.
Koska Navyllä ei vielä toistaiseksi ole tälläistä konetta teipattiin alkuperäiset tunnukset piiloon ja sivuvakaajat saivat koristeekseen Boeingin tarrat. Myös paikalle tuotu Super Hornet -simulaattori sai nuoremmat ja vanhemmat kokeilemaan taitojaan hävittäjän ohjaamossa.
Molemmat Eurofighterit poistuivat näytöksestä lauantain aikana. Lentonäytöksen päätyttyä poistunut toinen Eurofighter kevensi polttoainekuormaansa lentämällä kentän yläpuolella yli 5000 jalan korkeudessa useamman ympyrän ennen siirtymistään reitille.
Saabin nyky-Gripenin suorituskykyä esitteli taivaalla Ruotsin ilmavoimien kapteeni Henrik Björling. Ruotsalaiskoneen esityksessä nähtiin hävittäjäesiintyjien lyhin kiitotienmittaus niin lentoonlähdössä kuin laskussakin. Esityksessä käytettiin myös soihtuja.
Esityslennolla nähtiin laajasti koneen suorituskykyä hiipivästä saapumisliusta repivään nousukaartoon ja lopuksi vielä näyttävä soihdutus. Midnight Hawks lensi Finlandian säestyksessä Suomi 100 -juhlavuoden sinivalkoisissa erikoisväreissä. Myös pyöriväsiipiskalustoa nähtiin ilmassa, kun Rajavartiolaitoksen Agusta Bell AB414, maavoimien NH Industries NH90 ja Hughes MD500 esittelivät kykyjään. NH90-lennolla ei tällä kertaa käytetty soihtuheitteitä, joita esiteltiin mm. Helsingissä lippujuhlapäivän ja Suomen Ilmailuliiton lentonäytöksissä. Lentonäytös jatkuu sunnuntaina 11. kesäkuuta ja taivaalla nähdään mm. Ilmavoimien F/A-18C Hornet, Osastotaitolentoryhmä Midnight Hawks sekä Saab JAS 39C Gripen ja paljon muuta.
|
|||