Valatilaisuus tuo Midnight Hawksit lauantaina Helsingin ylle

IMG_8296Ilmavoimien Midnight Hawks -suihkutaitolentoryhmä osallistuu valatilaisuuteen Helsingin senaatintorilla lauantaina 22. helmikuuta. Koneet tekevät säävarauksella ylilennon ja myöhemmin nähdään sooloesitys Kaivopuiston edustalla. Tilaisuuteen liittyy myös ilmatorjuntavoiton muistelu. Yleisön nähtävänä on uusinta ilmatorjuntakalustoa eli NASAMS-järjestelmä.

Etelä-Suomen sotilaslääni johtaa Kaartin jääkärirykmentin ja Panssariprikaatiin nykyisin kuuluvan Helsingin ilmatorjuntarykmentin yhteisen sotilasvala ja -vakuutustilaisuuden Helsingin Senaatintorilla lauantaina 22. helmikuuta. Tilaisuuteen osallistuu noin 1000 sotilasta ja 20 ajoneuvoa.

Paraatissa on mukana myös perinneosasto ja kalustonäyttelyssä esillä vuoden 1944 suurpommitusten ilmatorjunnassa käytettyä kalustoa (saksalainen 88 mm ilmatorjuntatykki ITK 88 RMB "Rämäpää").

ITO12_ohjuslavettiYleisölle esitellään ensimmäisen kerran uusi pääkaupungin puolustusta varten tarkoitettu Ilmatorjuntaohjusjärjestelmä ITO 12. Järjestelmän kansainvälinen nimi on NASAMS II FIN (Norwegian Advanced Surface-to-Air Missile System).

Suomen hankkima NASAMS-versio on teknisesti modernein ilmatorjuntaohjusjärjestelmä ja etenkin viestijärjestelmänsä puolesta se on monipuolisin. Se käyttää samaa AIM-120 AMRAAM -tutkaohjusta kuin Ilmavoimien F/A-18 Hornet -hävittäjät.

Ilmavoimat tekee tilaisuuteen liittyvät ylilennot BAe Hawk -suihkuharjoituskoneilla (2 - 4 sääolosuhteista riippuen) sekä järjestää niin ikään säävarauksella yhden HW-koneen taitolentoesityksen Kaivopuiston edustalla meren päällä noin klo 13.00 alkaen.

Ilmatorjunta_1Jatkosodan vuoden 1944 suurista ratkaisutaisteluista ensimmäinen käytiin Helsingissä helmikuussa 1944. Neuvostoliitto yritti pakottaa Suomen rauhaan suurpommituksilla. Tuolloin kolmena yönä 6.-7, 16.-17. ja 26.-27.2. estettiin yritys tuhota pääkaupunkimme.

Torjuntavoitosta tuli nyt helmikuussa 2014 kuluneeksi 70 vuotta. Lauantaina järjestettävällä valatilaisuudella osoitetaankin samalla kunniaa kaikille puolustukseen osallistuneille.

Paraatin vastaanottaa Etelä-Suomen sotilasläänin komentaja, prikaatikenraali Pertti Laatikainen seurassaan Kaartin jääkärirykmentin komentaja, eversti Pekka Saariaho sekä Panssariprikaatin komentaja, eversti Pekka Järvi. Paraatijoukkoja komentaa Kaartin jääkärirykmentin esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Jukka Parvinen.

Valan esilukijana toimii Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Anneli Taina ja sotilasvakuutuksen esilukijana sotaveteraani Sakari Sippola. +TT+

Päivän ohjelma

10.30 Sotilasvakuutus
11.00 Paraatikatselmus, sotilasvala ja ohimarssi
13.00 BAe Hawk -soolo Kaivopuiston edustalla

Tilaisuudesta aiheutuu katkoksia liikenteeseen Senaatintorilla ja sen lähialueilla. Puolustusvoimat on suunnitellut liikennejärjestelyt yhdessä Helsingin poliisilaitoksen ja  kaupungin kanssa. Tilapäisistä julkisen liikenteen järjestelyistä tiedottaa Helsingin kaupungin liikennelaitos ja Helsingin seudun liikenne.

Helsingin Seudun Liikenteen poikkeusjärjestelytiedote

Valaa ja paraatia seuraamaan tulevan yleisön toivotaan varaavan siirtymisiin aikaa ja mikäli mahdollista, jättämään autot kotiin.

 

Lue aiempi Lentoposti.fi-juttu Kolmen yön ihmeestä ja sen muistamisesta sekä NASAMS-järjestelmästä: