Lopullinen nettotilausmäärä jäi 268 koneeseen, kun edellisvuonna tilattiin 768 lentokonetta. Airbus joutuikin vuoden aikana sopeuttamaan toimintojaan. Tuotantolinjojen tehokkuuteen tehtiin muutoksia ja huhtikuusta lähtien A220-koneita on valmistettu kuukausittain neljä, A320-koneita 40, A330-koneita kaksi ja A350-koneita noin viiden koneen kuukausitahdilla. Yhtiön tilauskirja on kuitenkin edelleen vankka ja sisältää 7184 lentokoneen tilaukset.
"Vuoden 2020 toimituksia peilaten katsomme varovaisen optimistisesti vuoteen 2021, vaikka haasteet ja epävarmuustekijät ovatkin korkealla lyhyellä aikavälillä", jatkoi Faury.
Airbus on myös tukenut asiakkaitaan mahdollistaen koneiden toimitusten viivästyttämisiä sekä koneiden pitkäaikaissäilytystä ja niiden liikenteeseen palauttamisia. Lisäksi Airbus mahdollisti A330- ja A350-matkustajakoneiden nopeat rahtikonversiot.
Vuoden 2020 aikana Airbus toimitti 38 A220-konetta, joiden osalta määrä putosi edellisvuodesta kymmenellä koneella. Suositun A320-koneperheen osalta toimituksia oli 446 kappaletta, joista valtaosa eli 431 konetta oli uutta neo-versiota (new engine option). Vuotta aiemmin toimituksia oli 642 ja niistä neo-koneita oli 551. Laajarunkokoneiden osalta Airbus A330-koneita toimitettiin 19 ja niistä 13 oli uudempaa A330-800 ja A33-900 -koneita eli ns. neo-versioita (new engine option). Edellisvuonna toimituksia oli 53 ja niistä neo-versioita oli 41. Lippulaivan eli Airbus A350 XWB toimitusten osalta toimitusmäärä romahti lähes puoleen, kun asiakkaat vastaanottivat 59 koneyksilöä. Niistä 14 oli suurempaa A350-1000 -versiota. Edellisvuonna A350-koneita toimitettiin 112. Nyt määrät putosivat lähelle vuoden 2016 tasoa, joka oli konetyypin kolmas valmistusvuosi. Joulukuussa 2020 Airbusin asiakkaat peruivat tilauksia 15 A350-koneen osalta. Kaksikantisia A380-800 superjumboja luovutettiin asiakkaille neljän koneen verran, kun edellisvuonna niitä toimittettiin vielä kahdeksan. Yhden niistä vastaanotti Emirates Airlines, joka lensi toimituslennolla ensimmäisen kerran biopolttoaineella. Sen toimittaja oli suomalainen Neste.
S Koneista 29,4 prosenttia toimitettiinleasing-yhtiöiden kautta ja 0,9 prosenttia muille asiakkaille kuten eri maiden hallituksille. MH
|
|||