Auringosta energiansa saava Solar Impulse -kone miehistöineen on perjantaina valmistautunut Across America -hankkeeseen. Koneen on tarkoitus nousta ilmaan noin kello 16 Suomen aikaa. HB-SIA lentää viidellä legillä Yhdysvaltain länsirannikolta itärannikolle. Solar Impulse pysytteli 2010 ilmassa 26 tuntia vain aurinkoenergiaa hyödyntäen. Auringon voimalla toimiva kone on maapallon ilmapallolla ensimmäisenä yksi kiertäneen Bertnard Piccardin lempilapsi. Kello 15.15 (5.15 Kalifornian aikaa) hän oli pian vyöttäytymässä koneeseensa Across America -starttia varten. Kentällä oli valmistelujen aikana vielä pimeää, mutta päivä alkaa sarastaa lentoonlähdön lähetessä. Lämpötila on 17 astetta ja kiitotiellä vallitsee 1 solmun myötätuuli. Solar Impulse voi nousta vielä kolme solmun myötäisessä. Lopullisena tavoitteena on lentää koneen kakkossversiolla maailman ympäri vuonna 2015 vain auringon säteilyä hyväksi käyttäen. Hankkeen toinen pilotti on André Borschberg, joka nyt Across America -lennoilla vuorottelee Piccardin kanssa. Lentoonlähtö tapahtuu Moffetin kentältä lähellä San Franciscoa. Solar impulse siirrettiin Yhdysvaltoihin kuljetuskoneella kaksi kuukautta sitten. Kokoamisen jälkeen sillä on tehty koelentoja ennen varsinaista yritystä. Aikaa Amerikan ylitykseen on varattu kaksi kuukautta. Välilaskukentillä konetta esitellään ja sen avulla kerrotaan vihreän energianmahdollisuuksista. Laskeutumisvaihessa koneelle on sen hitaan nopeuden takia porrastettava vapaata ilmatilaa puoleksi tunniksi. Solar Impulse laskeutuu ensimmäiseltä legiltä Phoenixiin paikallista aikaa aamulla lauantaina arviolta 18 tunnin lennon jälkeen. Lennonjohto tapahtuu Sveitsin Payernistä käsin. Solar Impulsen siipi ja korkeusvakaaja on pinnoitettu aurinkokennoilla. Matkalentonopeus on noin 70 kmh. Ilmaan se nousee nopeudessa 34 kmh. Purjekonemaisen siiven kärkiväli on 63,4 metriä. Rakenteet ovat hiilikuitukomposiittia. Aurinkokennojen avulla kone kerää korkeutta neljän sähkömoottorinsa vetämänä. Samalla ladataan moottorikotelointeihin sijoitettuja akustoja. Yöllä kone liitää alemmas ja tarvittaessa hyödyntää akkujaan korkeuden ylläpitämiseksi. Nyt käytettävä ensimmäinen versio on suunniteltu 24 tunnin lentosykleihin. Seuraava voisi lentää on viisi vuorokautta.
Lentoonlähdön liveseuranta Solar Impulsen kotisivut Solar Impulsen Across America -reitti Moffett Airfield (Mountain View, CA) Sky Harbor International Airport (Phoenix, AZ) Dallas/Fort Worth International Airport (Dallas, TX) Lambert-St. Louis International Airport (St. Louis, MO) Dulles International Airport (Washington D.C.) John F. Kennedy International Airport (New York City)
|
|||