Berliinin epäonnisen Brandenburg-lentokentän avausta suunnitellaan nyt vuodelle 2017

BER_terminaali_1_Miikka_Hult_smallBerliinin Brandenburgin Willy Brandtin (BER) lentokenttää ollaan jälleen avaamassa. Nykyinen arvio on vuoden 2017 jälkimmäinen puolisko. Lentokentän avajaiset peruttiin toukokuussa 2012 vain vähän ennen virallisia juhlallisuuksia.

Brandenburgin lentokentän kustannukset ovat kasvaneet huomattavasti viivästysten takia. Kärsijän rooliin ovat joutuneet etenkin lentoyhtiöt, jotka operoivat ruuhkaiselta Berliinin Tegelin ja Schönefeldtin lentokentiltä. Ne oli alunperin määrä sulkea kesäkuussa 2012.

Pahiten viiveistä kärsinyt lentoyhtiö lienee Air Berlin, jonka oli määrä kasvattaa liikennettään uuden lentokentän myötä.

BER_terminaali_3_Miikka_Hult_smallEpäonnisen lentokenttäprojektin hintalappu on yli kaksinkertaistunut kahdesta miljardista eurosta noin 5,4 miljardiin. Lentoasemaprojektin aikataulu on venynyt jo useaan kertaan.

Työt lentoaseman rakentamiseksi aloitettiin jo vuonna 2002. Sen kautta kulkevaksi oli suunniteltu 27 miljoonan matkustajan vuosittaista kapasiteettia.

BER_twr_1_Miikka_Hult_smallLentokentän ongelmat ovat koskeneet ainakin savunpoistojärjestelmien toimivuutta. Osa järjestelmistä on saatu kuntoon ja osa viivästyy edelleen, kertoo lentokenttäyhtiö FBB.

Rakennustöiden odotetaan vastoinkäymisistä huolimatta valmistuvan vuoden 2016 toisen neljänneksen aikana. Lentokentän käyttöönottoa suunnitellaankin nyt vuoden 2017 jälkimmäiselle puoliskolle.

Lue myös: