Boeing B747-8I rollout Everettissä

Boeing esitteli uuden B747-8I koneensa Everettin tehtaillaan 10000 työntekijälleen, hallituksen virkamiehille, asiakkaille ja alihankkijoilleen.

Uudessa -8I koneessa on Boeingin mukaan 267 istuinta kolmessa luokassa. Yhtiön mukaan koneen istuinkustannukset per lentomaili ovat 12% pienemmät kuin edeltäjällä. Polttoainetaloudellisuuden kerrotaan parantuneen 16% samoin kuin hiilidioksidipäästöjen per matkustaja. Koneen äänijäljen kerrotaan olevan jopa 30% pienempi.

Uuden koneen toistaiseksi ainoat lentoyhtiöasiakkaat ovat Lufthansa ja Korean Airlines. Tilausmäärät ovat vasta 33 konetta. Ensimmäinen -8I kone on määrä luovuttaa VIP-asiakkaalle myöhemmin tänä vuonna. Lufthansa ottaa ensimmäisen koneensa vastaan vuonna 2012.