Curiosity alkoi lähettää tarkempia kuvia Marsista

curiosity11_nasaMarsiin 6. elokuuta laskeutunut Mars Science Laboratory eli Curiosity on nostanut kameramastonsa pystyyn. Samalla on alettu saada tarkempia kuvia monivaiheisen laskun läpikäyneen Mars-mönkijän ympäristöstä. MRO-satelliitti on puolestaan kuvannut jarrutusvaiheessa irrotettujen osien romut.

curiosity9_nasaCuriosity otti ensimmäiset lähettämänsä pieniresoluutioiset kuvat vaarojen välttämiseen tarkoitetuilla ajokameroillaan. Nyt on saatu käyttöön varsinaiset ympäristön dokumentointiin tarkoitetut MastCam-kamerat.

Koska pitkän, yli kymmenen minuuttia kestävän radioyhteyden yli voi lähettää vain rajoitettuja datamääriä, kahden mastokamerankin tarkkuus on alle kaksi megapikseliä.

Niiden kuvia maassa eri tavoin ohjelmallisesti yhdistelemällä saadaan kuitenkin erittäin tarkkoja kuvia Marsista. Lähiaikoina on luvassa myös värikuvia.

curiosity8_nasaTarkasti ajoitettu Mars Reconnaissance Orbiter -satelliitin ylilento onnistui kuvaamaan Curiosityn laskuvarjonsa varassa. Aikaikkuna onnistuneelle kuvalle oli sekunnin luokkaa.

Nyt MRO on onnistunut kuvaamaan Curiosityn  laskeutumisvaihessa irrottamien osien jäänteet. Ne ovat syöksyneet mönkijän ympäristöön.

Sky crane eli rakettimoottorien varassa Curiosityn Marsin pinnalle vinssannut laskeutumisosa lensi kuormaliinojen katkaisun jälkeen suunnitellusti sivummalle ja syöksyi alas. Iskeymisen jäljet näkyvät MRO:n ottamassa kuvassa, johon osumakohdat on merkitty (klikkaa isommaksi).