Embraer esitteli P2F-rahtikonemuunnosratkaisut käytetyille E190- ja E195-matkustajakoneille

E195P2F_1Embraer lähtee lentorahtimarkkinoille ja esitteli ratkaisun, jolla käytetyistä E190- ja E195 -matkustajakoneista tehdään rahtiversio eli ns. P2F-konversio (Passenger to Freight). Embraerin E-Jet -rahtikoneet on suuniteltu valmistajan mukaan vastaamaan nopeisiin ja joustaviin pakettikuljetustarpeisiin.

Brasilialaisvalmistaja pyrkii vastaamaan P2F E-Jeteillään vastaamaan markkinakysyntään sekä täyttämään tyhjiön lentorahtimarkkinoilla potkuriturbiinikoneiden ja suurempien kapearunkokoneiden välillä.

Ensimmäisen käytetyn E190- tai E195-koneen rahtikonversion on määrä tulla käyttöön alkuvuodesta 2024. Embraerin mukaan lentorahtimarkkinoilla olisi seuraavan 20 vuoden aikana tarve jopa yli 700 tämän kokoluokan rahtikoneelle.

Embraerin mukaan nykyiset kapearunkoiset lentorahtikoneet ovat ikääntyneitä, saastuttavia ja tehottomia sekä aikaikkunassa, jolloin ne tulisi poistaa käytöstä.

Käynnissä on lisäksi muutos kaupan ja logistiikan alalla, joka nostaa lentorahtikysyntää koko alalla. Kasvava kysyntä saman päivän toimituksille sekä hajautettu toiminta ovat omiaan juuri E-Jettien kokoisille rahtikoneille. Tarjolla on siis kokonaan uusien pienempien markkinoiden haltuunotto, joka ei ole aiemmin ollut mahdollista suuremmilla konetyypeillä.

P2F-konversion jälkeen E195F-rahtikoneen kapasiteetti ja toimintamatka olisi vastaava kuin Boeing 737-300SF -koneilla eli noin 2500 merimailia eli noin 4600 kilometriä. Konetyyppi käyttää kuitenkin vähemmän polttoainetta, aiheuttaa vähemmän päästöjä, on halvempi huoltaa ja halvempi operointikustannuksiltaan.

P2F-muunnos tarkoittaa rakenteellisia muutoksia matkustajakoneversioon. Niitä ovat matkatavarahyllyjen poisto, uuden savuilmaisin ja palosammutusjärjestelmän asentaminen sekä matkustamon lattian vahvistaminen ja rahdinkuljetusjärjestelmän asentaminen sekä uuden rahtioven asentaminen eturunkoon.

E190F-rahtikone voisi kuljettaa ylä- ja alakannella seitsemän ULD-pallettia eli noin 102,8 kuutiota rahtia, jonka paino olisi 10 709 kg. Suurempi E195F voisi puolestaan kuljettaa kahdeksan ULD-pallettia eli noin 118,1 kuutiota. Hyötykuormaa se voisi kuljettaa kaikkiaan 12298 kg.

E-Jettien edellinen sukupolvi otettiin käyttöön 10-15 vuotta sitten. Niiden pitkäaikaiset leasing-kaudet ovat tulossa loppuvaiheilleen ja koneita korvataan seuraavan vuosikymmenen aikana. P2F-rahtikonversio pidentäisi E-Jettien elinkaarta toisella 10-15 vuodella. Se tarkoittaisi matkustajakoneiden korvaamista uudemmilla koneilla.

Finnair_Norra_E190Tähän ikähaarukkaan kuuluvia Embraer-koneita on käytössä myös Suomessa, sillä Finnair tilasi Embraer E170- ja E190 -koneita keväällä 2004 sekä vuosina 2005 ja 2006. Niistä ensimmäiset Embraer E170-koneet Finnair vastaanotti syksystä 2005 lähtien. Nämä pienemmät Embraerit ovat jo poistuneet käytöstä. Finnairin osaomistusyhtiö Norra lentää edelleen 12 E190-koneella, jotka on otettu käyttöön joulukuusta 2006 lähtien. Niistä viimeisin on vastaanotettu vuonna 2011.

Embraerin tuotevalikoimassa on nykyisin tarjolla uudistetut E-Jet E2 -koneet, jotka esiteltiin vuonna 2013. Koneperheeseen kuuluvat E175-E2,  E190-E2 ja E195-E2 -koneet. MH

Lue myös: