Emirates avaa liikennettään - yhdistää 21.5. lähtien Dubain kautta Englannin ja Australian

EmiratesEmirates palauttaa säännöllisen matkustajalentoliikenteen yhdeksään kohteeseen 21. toukokuuta alkaen. Yhteydet mahdollistavat lennot Englannista Australiaan. Emiratesin matkustajalennot ovat olleet pääosin keskeytettyinä maaliskuun lopulta lähtien.

Emirates tarjoaa 21. toukokuuta lähtien lentoja Dubaista Lontooseen, Frankfurtiin, Pariisiin, Milanoon, Madridiin, Chicagoon, Torontoon sekä Sydneyhin ja Melbourneen. Yhtiön mukaan sen lennoilla on sujuva yhteys Isosta-Britanniasta Dubain kautta Australiaan.

Lennoille hyväksytään vain matkustajia, jotka täyttävät kohdemaiden kelpoisuus- ja maahantulovaatimukset. Lentoja voivat hyödyntää myös Yhdistyneiden arabieemirikuntien kansalaiset, joilla on viranomaishyväksyntä.

Emirates kertoo myös työskentelevänsä yhteistyössä viranomaisten kanssa, jotta se voisi lisätä tarjontaansa kohteita vielä laajemmin.

Säännöllisen reittiliikenteen käynnistämisen lisäksi Emirates jatkaa myös kotiutuslentojen toteuttamista. Kuluvan viikon aikana Emirates lentää Dubaista mm. Tokioon, Guinean pääkaupunkiin Conakryyn sekä Senegalin pääkaupunkiin Dakariin. Toukokuun alkupuolella vastaavia lentoja on lennetty mm. Lontooseen, Frankfurtiin, Manilaan, Sao Paoloon ja Shanghaihin.

Emiratesin lennoilla on koronaviruspandemian takia minimiin vähennetty tarjoilu, jolla halutaan vähentään infektioriskiä. Se on lentokoneissa muutenkin pieni HEPA-suodattimien kautta kulkevan ilman ansiosta. Käsimatkatavaran kuljetustakin on rajoitettu ja mukaan saa ottaa vain kannettavan tietokoneen, käsilaukun, salkun sekä vauvan tarvikkeita. Lisäksi yhtiön lentokoneiden matkustamot siivotaan ja desinfioidaan jokaisen lennon jälkeen.

Dubain lentokentälläkin on käytössä turvavälit ja siellä suoritetaan matkustajien lämpötilamittauksia sekä tehdään covid-19 -testejä matkustajille. Samalla huolehditaan myös tarkasti lentoaseman terminaalien siivous- ja desinfiointitoimista.

Kaikkien asiakkaiden ja työntekijöiden tulee lentokentällä ja lennoilla ollessaan käyttää suu-nenäsuojaa tai vastaavaa suojaa sekä käsineitä. Lisäksi Emiratesin matkustamohenkilökunta käyttää lennoilla erityistä henkilökohtaista suojavisiiriä.