Enontekiön lentoasema siirtyy Finavialta kunnan omistukseen heinäkuussa 2021

EFET_asemataso_FinaviaLentoasemayhtiö Finavia ja Enontekiön kunta allekirjoittivat 16. marraskuuta 2020 sopimuksen Enontekiön lentoaseman siirtymisestä kunnan omistukseen. Finavia tukee kuntaa, jotta omistuksen siirto sujuisi mahdollisimman jouhevasti.

"Lentoasemasta luopuminen on meille iso ja raskas päätös, emmekä ole sitä kevyin perustein tehneet. Suomen saavutettavuus ja suomalaisten hyvät yhteydet ovat meille äärimmäisen tärkeitä. Jouduimme kuitenkin hankalaan tilanteeseen, kun Enontekiön kiitotie ja terminaalirakennukset tulivat elinkaarensa päähän, eikä meillä ollut vähäisen liikenteen vuoksi mahdollisuuksia investoida mittavaan peruskorjaukseen", sanoo Finavian toimitusjohtaja Kimmo Mäki.

IMG-20180216-WA0000Mäki toivoo uuden omistajan myötä lentoaseman toiminnan saavan jatkoa, joka mahdollistaisi lentoyhtiöiden operoinnin Enontekiölle myös  tulevaisuudessa. Lentokentän vaikutus alueen matkailu- ja palvelualan yrityksille on kunnan esittämien laskelmien mukaan vuosittain noin 5,5 miljoonaa euroa.

Enontekiön lentoasema kuuluu Finavian lentokenttäverkostoon heinäkuulle 2021 asti, jonka jälkeen se siirtyy Enontekiön kunnan ylläpidettäväksi.

Finavia tukee kuntaa ylimenovaiheessa mahdollisimman paljon, jotta lentokentän omistus ja operoinnin aloitus sujuisivat jouhevasti.

 "Enontekiön kunta aikoo varmistaa lentojen jatkumisen kaudella 2021‒2022 ja etsii yksityisiä kumppaneita mukaan toimintaan. Kaupan myötä Enontekiön saavutettavuutta ja matkailua kehitetään arktisen alueen lähtökohdista käsin", kertoo Enontekiön kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen.

EFET_kiitotie_FinaviaFinavia tuli toukokuussa 2020 julkisuuteen Enontekiön lentoaseman tilanteella, jonka mukaan sen elinkaari on loppuvaiheessa ja edessä olisi mittavat jopa 15 miljoonan euron investointitarpeet. Kunnan mukaan edessä on infran parantaminen ja kiitotien perusteellinen kunnostus , joka toteutetaan todennäköisesti kesällä 2021 tai viimeistään kesällä 2022.   Enontekiön kiitotie 03/21 on 2001 metrin pituinen.

Enontekiön lentoasema on valmistunut 40 vuotta sitten ja ollut osa Finavian lentoasemaverkostoa vuodesta 1988 alkaen. Enontekiön lentoliikenne on keskittynyt valtaosin muutamalle talvikuukaudelle, ja lentoasema on palvellut kansainvälisiä turistilentoja. Säännöllinen reittiliikenne päättyi vuonna 2018.

Lue myös: