Finnair ja lentäjät kolmivuotiseen sopimukseen

A321ER_15Finnair ja Suomen Liikennelentäjäliitto (SLL) ovat solmineet reilun kolmen vuoden mittaisen työehtosopimuksen. Kasvun turvaava sopimus on Finnairin mukaan maltillinen. Edellinen työehtosopimus päättyi marraskuussa 2016.

"Lentäjien kanssa turvattiin kasvu hyvässä yhteisymmärryksessä", kertoi Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo yhtiön tulosjulkistuksen yhteydessä.

Osapuolten välillä solmittu sopimus on voimassa maaliskuuhun 2020 saakka.

"Kyseessä on maltillinen sopimus. Se ei sisällä varsinaisia palkankorotuksia vuodelle 2017. Tulevien vuosien osalta korotukset ovat prosentin kymmenysten luokkaa", avasi Vauramo.

"Sopimuksessa on tarkistettu jotain lisiä ja se sisältää myös lisiä vuotuisten sovittujen lentotuntimäärärajojen ylityksistä. Osa näistä kustannusvaikutuksista poistuu kasvun myötä", jatkoi Vauramo.

Finnairin yksikkökustannukset ovat lentäjien osalta lasku-uralla, sillä yhtiö on palkannut ja palkkaa lähivuosina paljon uusia lentäjiä. Heidän palkkansa on alempi kuin työstä eläkkeellejäävillä.

Finnairilla on voimassaolevat työehtosopimukset kaikkien henkilöstöryhmiensä kanssa.

Lue myös: